Aina ei voi voittaa...

Onneksi on edes sellaisella tasolla, että tietää ensimmäisen kierroksen kuuden senttimetrin tuloksella olevansa ulkona koko kisasta. Todennäköisesti joukkueemme kohdalle sattunut kelikin oli kohtuullisen haastava, kun teimme sillä hypyllä saman verran tulosta, kun kuudella seuraavalla kierroksella yhteensä!

Tuo Slovenian kisa on ollut aina mulle vähän huono-onninen jostain syystä. Kai sitä pitäisi vähän olla tyytyväinen tämän vuotiseen 17 sentin yhteistulokseen, kun kahtena edellisenä vuonna olen tehnyt Bledissä kuustoistaset jo yhdellä hypyllä. Joukkueena teimme kuitenkin hyvän nousun sijalle neljätoista 43 joukkueen kisassa ja henkilökohtainen sijoitus oli kai viidenkymmenen joukossa 185 kilpailijan kisassa.

Aika paljon tuo huono suorittaminen aina kaivelee, vaikka kuinka todistelee itselleen sen toimivan treeninä tulevia kisoja ja etenkin elokuun MM-kisoja silmälläpitäen. Helpottaisihan se aina paineita, kun saisi päätavoitteena olevan sentin keskiarvon tehtyä jo alkukaudesta. Tässä kisassa sillä olisi ollut jaetulla kahdeksannella kisalla.

Valmentajani Heikki oli lentänyt paikalle ja saimme nyt kärkeen analysoitua pari korjattavaa asiaa tuleviin treeneihin ja kisoihin, joista ensimmäinen on ensi viikonloppuna Bosnian Prijedorissa. Valmistavaan ohjelmaan kuuluu ainakin tänään taas täällä Kroatian puolella hoidettu vuoristovaellus ja huominen beachipäivä. Hyppäämään ei ehkä valitettavasti pääse paikallisten heikohkon aktiivisuuden takia.

Tänä vuonna muistin varustautua Bosniassa ajoa varten ”green cardilla”, toisin kuin viime vuonna, jolloin jouduin maksamaan 25 euroa ylimääräistä paikallisesta liikennevakuutuksesta ajaessani vain muutaman tunnin läpiajon Montenegroon, missä myös joutui maksamaan green cardin puutteesta. Bosniassa vakuutusten on kyllä syytä olla kunnossa itsetuhohakuisen liikennekulttuurin takia!

Viikon aikana pitää alkaa valmistautumaan heti Prijedorin kisan jälkeen alkavaa, nyt jo odotettua Suomi-lomaa varten miettimällä, mitä jättää Jumpyn kanssa tänne ja mitä vie mukanaan Suomeen. Hyppykamojen lisäksi ei paljon mukaan otettavaa mahdu mutta myöskään takaisin ei tarvitse vaatteita paljon tuoda, koska olin etukäteen varannut pääpiirteittäin uuden setin jälkimmäistä rundia varten. Onneksi kerrankin on autossa tilaa!

Onko kisojen välissä elämää?

Taistelujen välillä sotilas huoltaa ja lepää sanoi vanha Laskuvarjojääkärikoulun kouluttajani ja hyppykaverini, Savolahden Kalle. Näin myös kilpahyppääjä toimii kisojen välissä ja tietysti mahdollisuuksien mukaan myös vähän treenaa.

Treenaamista on rajoittanut nyt kolme päivää jatkunut bora-tuuli, joka pyyhkii koko ajan 10-30 m/s vauhdilla ihan pintojakin pitkin. Suomessa oltaisiin aian paniikissa tällaisesta tuulesta mutta täällä se on ihan normaalia tasaisin välein ympäri vuoden. Myös kasvillisuus on sopeutunut siihen, joten aineellisia vahinkoja siitä ei juurikaan synny mutta ulkona ei pysty edes juoksulenkillä käymään sen aikana. Alkuviikosta tuli kuitenkin pari hyvää treenihyppyä ja eiköhän tässä vielä muutama kerry ennen juhannuksen Slovenian kisaa.

Huoltamista ja lepäämistä helpottaa jo vuosien varrelta tuttu ympäristö ja kartoitetut aktiviteetit. Vuorivaellusreittejä löytyy vaikka koko viikoksi, meren rannalta on tiedossa rauhallisemmat uimapaikat ja kentän ympäristön lenkki- ja pyöräilyreittejä on tullut kulutettua. Ympäröivät vuoristo- ja merimaisemat tuovat oman esteettisen vaikutelmansa harrastamiseen. Maon elämänkerta on kohta luettu ja jalkapallokisat auttavat myös ajan kulumista.

Nyt kun oli mahdollista ottaa "viihdetavaraa" kunnolla mukaan, otin myös kerrankin omat sukellusvälineet mukaan, toiveena päästä aiempien rantasukellusten lisäksi myös syvemmällä oleville hylyille. Yksi rantapuljaus tuli jo käytyä ja muutaman päivän sisällä on toiveita myös hylkykeikasta.

Hintataso mahdollistaa myös hyvin syömisen ja tarvittavien palveluiden käyttämisen. Parturissa käymisen olen jo muutaman vuoden pääsääntöisesti hoitanut ulkomaan reissuilla ja eilen kävin mm. vaihdattamassa puhelimeen uuden akun, mikä maksoi tunnin odotuksella töineen noin kolmekymmentä euroa. Suomessa sitä ei alle sadalla eurolla saa hoidettua!

Yleensäkin olen koittanut ottaa näiltä pakollisilta kilpailumatkoilta kaiken irti vierailemalla luontokohteiden lisäksi matkan varren kaupungit ja historialliset kohteet. Joitain jopa useampaan otteeseen, kuten Venetsia, jossa tuli pelkästään yhtenä kesänä käytyä kolme kertaa. Tänä vuonna loppukesän ohjelmassa ihan uusina hyppymaina Romania ja Bulgaria, jonne matka taittuu täältä Rijekasta Serbian läpi. Luulen, että tiedossa on sekä eksoottista autoilu- että kulttuurikokemusta. Hyppääminenhän on joka lentokentällä samanlaista!

Uusien maiden bongaamisessa olen pyrkinyt aina etukäteen tutustumaan alueen historiaan ymmärtääkseni paremmin paikallista kulttuuria ja ihmisten käyttäytymistä. Se tuo omanlaista ymmärtämystä asioihin ja voi myös pelastaa noloilta ja ikäviltä tilanteilta. On myös asiallista muistaa ja ymmärtää, että näillä kulmilla oli kulttuuri ja tietotaito jo kukoistuksessaan, kun Suomessa vielä kuljettiin karhuntaljoissa ja syötiin kastematoja.

Mieluummin olisin kyllä Mikkelissä mökillä kisojen välissä...

Suomen mestari en gång till!

No, sitten pääasian äärelle. Kauden ensimmäinen maailmancup aloitettiin noin sadan hyppääjän voimin täällä Grobnikissa. Tyypillisesti tälle kisapaikalle, kovat tuulet haittasivat hyppäämistä ja tekivät ajoittain olosuhteista haastavat. Hetken epäilimme, että voi jäädä koko kisa hyppäämättä tuulten takia mutta lauantai-illan tyyntyminen ja sunnuntain erinomainen, helteinen hyppykeli antoi viedä läpi seitsemän kierrosta kahdeksasta. Kilpaileminen näissä erittäin vaihtelevissa olosuhteissa oli myös erinomaisen hyvää treeniä loppukauden kisoja silmälläpitäen!

Oma joukkueeni aloitti hyvin mutta Danielen toisen kierroksen harmittava kuustoistanen piti meidät loppuun asti kymmenentenä, sillä ilman sitä olisimme taistelleet sijoista 7-8. Joka tapauksessa amatöörijoukkueen sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon on hyvä suoritus! Samalla saimme hyvät lähtöasetelmat tulevan Bledin kisan kahdelle ensimmäiselle kierrokselle.

Oma suoritukseni yhtä "omituista" kolmesenttistä lukuun ottamatta oli kauden alkuun hyvä. Yksitoista senttiä yhden epäonnistuneen jalan asetuksen ja parin huonohkon ohjauksen kanssa on kuitenkin selkeä tason parannus viime kauteen. Alle sentin keskiarvoon on kyllä mahdollisuuksia! Sijoittuminen kuudenneksitoista toi myös cupin pisteitä kokonaiskilpailua varten.

Vaikka majoitus oli tutussa "bunk-housessa", oli Italoleiriin parkkeerattu puoliasuntojumpy erittäin tarpeellinen lepo-, hyppyyn valmistautumis- ja hellesuojapaikka kisan aikana. Sunnuntaina olikin varjossa jo 32 astetta, mikä on mielestäni muuten erittäin sopiva lämpötila mutta hyppykisaan pikkaisen huono...

Kouvolan lakut ovat ihan parasta lahjuspeeärrää näissä kisoissa ja SAKO:n pienen harjoituspläkän haluaisivat kaikki. Todistetusti lakupaketin "vaihtoarvo" näyttäisi olevan ainakin pullo hyvää punaviiniä (tiedoksi Nisulan Timolle).

Kisan yhteydessä pidettiin myös SM-kisat, koska niitä ei kannata ryhtyä erikseen Suomessa järjestämään. Itsekin olen joutunut jättämään niitä viime aikoina väliin näiden Euroopan kisojen takia, joten nyt oli mainio tilaisuus ottaa pitkästä aikaa myös Suomen mestaruus, mikä nyt irtosi kyllä melko helpolla toiseksi tulleen Hirvosen Reijon kerätessä kuitenkin jo 23 senttiä.

Nyt on vuorossa huolto-/treenitauko täällä Rijekassa ja ehkä vähän sukeltamistakin, kun kerrankin pystyi ottamaan myös sukelluskamat mukaan. Myös lähiseudun mäet kutsuvat joko pyörän kanssa tai patikoiden...

Täällä taas!

Matkaaminen Finnlinesin lautalla Helsingistä Travemundeen on kyllä miellyttävää kuntosalin, saunan ja seisovan pöydän myötä. Etenkin saunasta yrittää ottaa kaiken irti, kun tietää, että seuraavaan saunomista joutuu nodottamaan reilun kuukauden! Myöhäisen saapumisajankohdan taktiikkana on levätä mahdollisimman paljon kakkospäivänä, että jaksaa ajaa iltakymmenen jälkeen 3-4 tuntia eli ohi Berliinin, välttääkseen aamuruuhkat. Muutenkin yöllä on miellyttävä ajaa vähäisen liikenteen takia!

Kolmen tunnin virkistävien yöunien jälkeen matka jatkui Saksan halki Muncheniä kohti. Jos joku kuvittelee, että nopeusrajoittamatonta autobahnaa pitkin mennään etelään, että heilahtaa, voin kertoa, että tuhannen kilometrin ajo ei onnistu kesäaikaan yhtään nopeammin kuin Suomessakaan lukuisten tietöiden ja ruuhkien takia. Toinen juttu, mitä ei monetkaan huomioi matkabudjetissa on moottoritiemaksut, joihin saa menemään pidemmällä reissulla parikin sataa euroa. Ainakin Itävallassa, Sloveniassa ja Sveitsissä homma hoituu tuulilasiin ostettavilla vinjeteillä ja muualla tietulleilla. Saksa on varmaankin ainoa maksuton maa, mutta sielläkin kuuluu olevan paineita maksullisuutta kohti.

Parin pysähdyksen taktiikalla ajotunteja keskiviikkoon kertyi 11 tuntia ja Grobnikin kentälle saavuttua paikallisessa ravintolassa nautitun Diavolo-pizzan ja Tomislav-oluen jälkeen majoituksen punkka kutsui vahvasti väsynyttä matkaajaa, etenkin kun paikalliset pyysivät lähtemään aamulla kahdeksalta ensimmäiseen konekuormaan televisiokuvausten takia.

Torstai-aamuna siis pari kohtalaista treenihyppyä, jonka jälkeen Jumpy parkkeerattiin osaksi ”Italo-leiriä” kentän reunalle tuki- ja päiväoleskeluautoksi hyppytoimintaa varten. Illalla vielä yksi treenihyppy tiimikaverini Corradon kanssa ja sitten koko joukkueen kanssa lähiravintolaan tiimipäivälliselle. On aina tosi mahtavaa nähdä hyppykavereita ympäri maailmaa ensimmäisissä kisoissa talven jälkeen! Oikeasti suurin osa ystäväpiiristäni löytyy juuri täältä…

Eka kisapäiväkin on tätä kirjoitettaessa takana. Huonosta kelistä johtuen pääsimme hyppäämään vain yhden kierroksen ja siitä tulokseksi saatu kaksisenttinen ei tietenkään ollut tulos, mitä tultiin hakemaan mutta siedettävä alku kuitenkin. Etenkin verrattuna viime vuoden kuustoistaseen! Ennusteet näyttävät siltä, että kuvan mukaista toimintaa on kuitenkin edelleen luvassa...

Sit ku mä lähin!

Se on kai jotenkin aina vaan vaikeampaa? Nimittäin kotoa lähteminen tien päälle, kun voisi vaikka mennä lämmittämään ulkosaunan tai lähteä moottoripyörällä laskuvarjokerholle. Päällimmäisenä myöskin tieto siitä, että läheisiä ja ystäviä ei näe taas kuukauteen. Toisaalta taas näkee ystäviä, joita ei ole nähnyt kahdeksaan kuukauteen.

No, täällä Finnferryllä alkaa jo taas koti-ikävä vähän helpottamaan ja innostava ajatus tulevista kisahommista valtaa enemmän ja enemmän mieltä. Ainoana "välipeikkona" on tuo yötä myöten alkava huominen ajomatka Travemundesta pelipaikoille. Ajamisessa ensimmäinen 150 kilometriä on pahinta mutta sitten sitä vaan aivot tyhjänä pudottelee eteenpäin ilman kummempia taukoja.

Eka yönä yritän ajaa pari-kolme tuntia ja sitten vedän muutaman tunnin unet Jumpyn takapunkalla että jaksaa pudotella iltapäivän päätteeksi Rijekaan, Kroatiaan ja samalla tulee aamuyön kriittiset tunnit kuitenkin nukuttua. Kerrankin on kunnon punkka odottamassa koti-ikävää helpottavan mökkipeiton kanssa. Pään päällä on vielä koristeena ja "wunderbaumina" eilen saunan takaa tehty vasta. Saa nähdä, mikä sen vointi on, kun syyskuussa palataan takaisin...

Kaikki käytännön järjestelyt poissaoloa varten on ehkä hoidettu ja ennen lähtöä tuli haettua kaikkien odottamat tuliaislakut Kouvolan Lakritsalta ja matkan varrelta myös SAKO:n harjoitusmaaleja kilpakumppaneillekin. Auto-Sunista Mankin Janne antoi mukaan vielä nipun Citroeniin liittyviä papereita green cardeineen, joten autoiludokumenttienkin pitäisi olla kunnossa EU:n ulkopuolella  poikkeamistakin varten.

Aamulla tuli tehtyä viimeinen jalkakyykkytreeni kuukauteen ja kohta taidan käydä polkemassa laivan salilla vähän kuntopyörää. Sitten on vuorossa sauna ja Finnlinesin loistava illallinen, jonka takia onkin oltu lähes koko päivä syömättä. Way to go!