Olen työtön!

Olen käyttänyt viimeisen kisataukoni syksystä nauttimisen ja perustreenaamisen (ei hyppäämisen) lisäksi tuoretta koulutusta vastaavan työn hakuun todeten, että kenenkään mistään vastavalmistuneen on työpaikkailmoitusten mukaan täysin mahdotonta löytää töitä! Joka paikkaan vaaditaan "vankkaa kokemusta" kyseiseltä alalta. Ei sitten ihme, että puhutaan uhkaavasta työvoimapulasta, sillä kun kokeneet työntekijät joko eläköityvät tai kasvavat koiranputkea, ei enää löydy ehtoja täyttäviä hakijoita! Mietenkähän nämä nykyisin työssä olevat ovat päässeet virkoihin? Käytännössähän vaatimus on mahdoton ja olenkin siitä huolimatta laittanut hakupapereita menemään kiinnostaviin paikkoihin. Eipä silti, en ole kyllä päässyt vielä edes yhteenkään haastatteluun mutta täytyy myöntää, että olen myöskin hakenut valikoiden paikkoja, jotka todennäköisesti ovat kiinnostaneet niitä kokeneitakin henkilöstö- tai strategiapuolen johtajia.

Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, miten ison konsernin HR-spesialisti pärjäisi ekaluokkalaisten ja heidän vanhempiensa kanssa! Siinä on henkilöstöjohtamisen opit koetuksella, kun koitat saada yli kahtakymmentä ekaluokkalaista oppimaan työskentelyä "yksikössäsi" yhdessä ja erikseen. Helppoahan sellaisten henkilöiden kanssa on työskennellä, jotka ovat valmiiksi koulutettuja ja jotka olet jopa päässyt itse hommaan valitsemaan. Oppilaiden kanssa työskentelyyn vielä päälle ajoittaiset yt-palaverit vanhempien kanssa siirroista, sanktioista ja "hoitoon ohjauksesta". Ja muuten, tuon ammattiliiton kanssa irtisanomiset on täysi mahdottomuus!

Siis, kokemukseni henkilöstöjohtamiseen ei riitä, vaikka olen kolmekymmentä vuotta hoitanut em. työtilanteita ja johtanut menestyksekkäästi "alaisiani" kuuden vuoden periodeissa, saavuttaen yrityksen tavoitteet siirtäen yksikköni toimimaan enemmän itsenäisinä työntekijöinä yläkoulun puolelle. Ja sitten uusi duuniporukka taas työstettäväksi! Täytyy myös muistaa, että vastuukysymykset pienten ihmisten johtamisessa on ihan eri luokkaa kuin yrityksessä.

Kummallista, että vaativasta ope-duunista maksetaan palkkaa vain puolet siitä, mitä henkilöstöjohtajan hommasta! Tai mitäpä kummallista siinä on, kun mietitään monia muita elintärkeitä ja vastuullisia palkkakuoppa-aloja...

No, käyn viikonloppuna hoitamassa viimeisen kilpahyppyduunikeikan tältä vuodelta ja sen jälkeen katsotaan olisiko eilisellä "aktiivimallin" haulla päässyt parmpaan tulokseen, kun toimitin sentään henkilökohtaisesti työhakemuksen aika kovasti haluamaani työpaikkaan ajaen Moto Guzzilla kirpeässä syyskelissä 160 kilometriä. Jollei tämäkään onnistu, pitää ryhtyä kiusaamaan kavereita ja tuttuja tai keksiä sitten itse itselleen hyvä homma!

Kotikäynti

Kansainvälinen seikkailija istuu kuluttamassa aikaa Pohjois-Saksalaisessa satamassa ja huomaa syövänsä viimeisiä Suomesta mukaan otettuja ruisnallikoita päällystettynä Kroatian Plodinesta ostetulla meetvurstilla ja Itävallan Billasta ostetulla juustolla. Eurooppa on ihan tosi pieni etenkin täällä ytimessä. Jotenkin useasti tuntuu, että me ulkokehäläiset olemme myös vähän ulkopuolisia tässä hässäkässä. Oma sidosryhmämme olisi ennemminkin joku Pohjola-Norden kuin EU.

Kotiin paluu sinällään on ihan luksusta mutta pieleen menneen hyppykisailun jälkeen innostuminen siitä vaatii vähän itsepsyykkausta. Mieltä painaa ajatus, että nyt saa luimistella ja selitellä epäonnistumisiaan kavereille, tutuille ja vähän tuntemattomillekin. Olo on varmaan samanlainen, kuin mäkihyppääjillä viimeisten vuosien aikana. No, kausi on kuitenkin vielä yhden kortin varassa, jolta tosin ei näillä suoriutumisilla enää odota mitään huikaisevaa suoritusta. Kun nyt saisi Sveitsissä tehtyä edes kahdeksan hyppyä ilman megamokaa!

Sveitsi tulee olemaan myös jäähyväiskisani italialaisen joukkueeni kanssa, joskaan he eivät vielä tiedä sitä. Suomesta käsin ei pysty ajan eikä rahan puolesta tekemään huvikseen kisareissuja ja omat resurssini on nyt näiden kolmen vuoden aikana käytetty. Bellunon kisa Italiassa on kuitenkin sellainen, jossa haluaisin vielä käydä kisaamassa tulevaisuudessakin ja ehkä minulle siitä tiimipaikka saattaisi järjestyäkin.

Taisi olla neljäs kerta, kun kulutan päivästä muutaman tunnin ennen Travemunden satamaan saapumista Lyypekissä. Se on ehdottomasti ihan suosikkikaupunkejani Euroopassa ja aion varmasti tulla tänne joku kerta yökylään tai vaikka kahteen sellaiseen. Lyypekki on Pohjolan Venetsia täynnä keskiaikaisia kirkkoja ja rakennuksia ”kanaalin” ympäröimänä. Rannoilta löytyy pysyvä Tall Ships Race esittely ja pieniä kuppiloita sekä puoteja pikantteine tuotteineen. No joo, olen jonkinasteinen historiafriikki, mistä syystä olen mieltynyt tällaisiin paikkoihin.

Kisareissuilla on aina matkalla jostain jonnekin ja vaikka matkan varrella olisi kaikenlaista mielenkiintoista, ei sinne vain ole olevinaan aikaa poiketa. Tälläkin reissulla ajoin mm. kaksi kertaa Belgradin läpi ilman aikomustakaan kurkata kaupunkia, puhumattakaan monista pienistä kylistä ja kaupungeista Itävallassa ja Saksassa. Oikeastaan vain silloin, kun perhettä on ollut mukana, on tullut paneuduttua vähän turistihommiinkin, kuten tällä reissulla Romaniassa. Joskus tulee mietittyä, että jotkut maksavat tuntuvan summan euroja matkustaakseen paikkoihin, joista itse hurauttaa ohi vain päästäkseen lentokentältä toiselle mahdollisimman pian!

Matkavinkkinä Saksassa autoilijoille, että eilen Itävallan rajalta Muncheniin periaatteessa kuusikaistaisella autobahnalla 135 kilometrin matkaan meni kaksi ja puoli tuntia. Pohjois-Saksa taas oli täynnä tietöitä, joten keskinopeus oli varmaan periaatteessa rajoittamattoman nopeuden teillä lähellä kahdeksaakymppiä! Saksalaiset muuten noudattavat pääsääntöisesti huomattavasti paremmin nopeusrajoituksia kuin suomalaiset. Jos haluat tai joudut poikkeamaan kylien läpi kulkeville teille, varaudu siihen, että kameratolppia on joka kylässä ja kaikissa on kamerat. Joka vuosi olen onnistunut kuvauttamaan itseni, joten ulkomaan kirjeitä taas odotellaan!

Kirjoittelen tätä Finnstarin kuormausta odotellessa, joten reilun tunnin päästä on toiveita päästä seitsemän viikon tauon jälkeen saunaan. Puolenyön jälkeen sitä ei pitkän kaavan mukaan viitsi tehdä mutta huomenaamuna salitreenin jälkeen taas jatketaan laivasaunomista ja ylihuomenna lämpiääkin jo oma ulkosauna Tyrrissä. Kyllä tämä tästä...

Jaksaa, jaksaa!

Mieluummin sitä istuu Thalgaussa vesisateessa Jumpyssä kuin teltassa! Ensimmäinen sateinen kilpailupäivä koko kaudessa enteilee toki syksyn saapumista tänne keskiseenkin Eurooppaan. Oma turnauskestävyyskin alkaa olla kolmen kuukauden kisaamisen jälkeen koetuksella mutta neljän päivän päästä ollaan jo Finnlinesin lautalla kyntämässä Itämerta kotia kohti! Maaliskuun puolen välin jälkeen olen puolen vuoden ajan hypännyt vähintään yhden hypyn joka viikko, mikä lienee omanlainen ennätyksensä?

Koska oli hyvin ajoaikaa, säästin muutamakymmentä euroa moottoritie- ja siltamaksuissa ajaen eilisen päivän tänne Itävaltaan Slovenian halki Kroatiasta pikkuteitä myöten. Matka kesti neljän tunnin sijasta kymmenen mutta kyllä kannatti. Ei tarvinnut jonotella missään, sai ihastella maisemia ja vähän autosuunnistaakin, koska navigointiohjelma yrittää koko ajan viedä motarille.

Slovenia ja eritoten Itävalta ovat täynnä peltoja, pientiloja, laiduntavia lehmiä ja Suomesta kokonaan kadonnutta maalaisromantiikkaa. Missä on mennyt pieleen, Suomi? Okei, näillä on varmaan pari kuukautta pitempi kasvukausi mutta selittääkö se kokonaan sen, että pienviljely ei ole kuihtunut ja karjanhoito kannattaa? Olen satavarma, että ihmiset voivat täällä paremmin, syövät puhtaampaa sekä ekologisempaa ruokaa ja saavat vielä kaupan päälle esteettisiä elämyksiä maatila ja kylämaisemista. Esteettisyyden puolesta toki Itävalta on ainakin automatkailijan kannalta ihan omaa luokkaansa vuorien ja laaksojenkin puolesta.

Kuun vaihteessa pitää vielä poiketa lentäen Sveitsiin kauden päätöskisaan. Sain juuri tietää, että majoitukuviot eivät toimi viimevuotiseeen tapaan, joten tässä joutuu nyt vähän säätämään. Toiseksi paras vaihtoehto on nyt tuon kahdenkymmenen kilon painorajoituksen kanssa jättää jollekin täällä mukana oleva telttakassi tuotavaksi Sveitsiin, jolloin pystyn neljänkympin lisämaksulla kuskaamaan sen kisan jälkeen takaisin Suomeen. Tällöin ei tarvitsisi vuokrata Milanon kentältä autoa, jos joukkuetoverini, Corrado Paviasta pystyisi noutamaan minut sieltä ja palauttamaan ajastaan takaisin.

Sade senkun kiihtyy ja voi olla, että päivä on pitkälti käsitelty. Sain kuitenkin eilen tiimikaverini Ehabin kanssa hypättyä yhden melko arvokkaan (25 euroa) harjoitushypyn kisa-alueelle helikopterista. Osin hinnasta johtuen ja osin myös siitä, että tuntui vain mukavalta ottaa rennosti, ei viitsinyt enempää hypätä. Samalla tuli lounaaksi tuhottua viimeinen muutamasta mukaan otetusta hernekeittopurkista torstain kunniaksi. Illalla kävimmekin sitten perinteisellä joukkuepäivällisellä, kun olimme saaneet kaikki paikalle.

Mielestäni huomiseksi on luvattu parempaa ja sunnuntaiksi vielä parempaa keliä, joten eiköhän noita kierroksia saada tarpeellinen määrä aikaiseksi. Ainakin toivon kovasti niin, sillä polte kisaamiseen ja näytön tarve pieleen menneen MM-kisan jälkeen on kova. Eikös se ollut jotenkin niin, että jokainen tsäänssi on mahdollisuus?