En halua muuttua sellaiseks, että kravatti kaulaan ja ...

Etsiessäni uusia haasteita työelämään, en voi olla huolestumatta siitä, että kaikki hakemani duunit sijoittuvat ns. parempaa pukeutumista vaativiin ympäristöihin. Johtavan aseman "katu-uskottavuus" kaiketi vähän vaatii pikkutakkia, kauluspaitaa ja usein tuota Juicenkin laulussaan mainitsemaa kravattia!

Suurimman osan työajastani olen viettänyt verkkareissa johtuen siitä, että luokanopettajan työajastani merkittävän osan on täyttänyt liikunnan opetus ja kun liikkatunteja on useita päivässä (useimmiten aamulla ja iltapäivällä), on perustunnitkin kuluneet samoissa tamineissa.

Vapaa-aika Suomessa ja myös toistakymmentä vuotta kestänyt sivutyö ohjelmapalveluyrittäjänä on sitten käytännön syistä pyörinyt erähenkisessä garderobissa.

Toki olen jo uran alkuvaiheista asti vierastanut "opettaja-stereotyyppistä" pukeutumista malliin slipoveri, kauluspaita ja suorat housut. Jo opiskeluaikana sovittiin Karttusen Peten (Jam Rock Band) kanssa, että ikinä ei tulla perusduuniin kravatti kaulassa ja se on pitänyt! Yläkuvan juhlapäivät ovat olleet asia erikseen. Muuten James Dean-mallin farkut ja t-paita-look toimii aina.

Viimeisen parin vuoden aikana opiskelujen oheiset duunit on tapahtuneet pääasiassa shortseissa ja uikkareissa ilman paitaa otollisten ilmasto-olosuhteiden takia. Sellaista on sukellus- ja hyppyhommissa, joihin takuulla vielä palataan!

No, osaan toki pukeutua tyylikkäästi tilanteen mukaan ja itse asiassa vähän pidänkin siitä. Parasta on, jos pystyy tyylin rajoissa vielä erottautua joukosta edukseen, mikä vaatii ihan oikeasti pientä suunnittelua. Myös hyvin pukeutuessa pystyy pienillä yksityiskohdilla pitämään kapinan hengissä vaiikkapa kenkien tai väriyhdistelmien kautta.

Oikeasti huolestuttaakin eniten se, ettei sisäinen minä siirry harmaalle, porvarilliselle puolelle arkiduuneihin palaamisen myötä. Todennäköisesti huoli on turha, koska kyseessähän on toivottavasti vain siirtyminen Clark Kent-vaiheeseen elämässä. Niin, ja tietysti pitäisi ensin saada se duunipaikka tai muuten voi joutua turvautumaan jälleen työskentelyyn yläosattomissa ja niillä hommilla ei paljon eläkerahastoa kartuteta!

https://www.youtube.com/watch?v=61GNE2KKNfo

Ohi on!

Kun on majaillut lentokentällä neljä päivää pikkuteltassa, osaa taas arvostaa aivan eri tavalla lvi-olosuhteita ja niidenkin osalta yksityisyyttä! Kun joudut käyttämään yleisiä saniteettitiloja, eritoten bajamajoja ja hyppypäivän päätteeksi pääset kylmään suihkuun on erinomaisen luksusta päästä kotona lämpimään, siistiin vessaan, lämmittää sauna ja käydä sen jälkeen lämpimässä suihkussa. Kaiken kruunaa makuupussin sijasta oma punkka sopivan kokoisen tyynyn, lakanoiden ja peiton kera!

Koko kesän kotia "sijaistanut" Citroen Jumpy oli vielä roolissa tässä viimeisessäkin kisareissussa, sillä aikaisen aamulennon vuoksi oli järkevämpää ajaa Lentoparkkiin jo edeltävänä iltana ja nukkua pari tuntia pidempään autossa. Se olikin sitten viimeinen yhteinen yö, sillä pitkän harkinnan tuloksena joudun vaihtamaan auton tuleviin tarpeisiini sopivampaan vaihtoehtoon. Aidossa ranskalaisessa kuitenkin pysytään ja ilmailuteemakin säilyy tulevassa C3 Aircrossissa! 

Vaikka hyppykausi ei mennytkään odotusten mukaan, oli suuri helpotus selvitä kunnialla edes viimeisestä kisasta! Sveitsissä kymmenen sentin tulos kahdeksan kierroksen kisasta ei toki täyttänyt tavoitteena ollutta sentin keskiarvoa mutta oli kuitenkin paras tulos tälle kesälle. Uskalsin kokeilla jopa "kepillä jäätä" käymällä uusimassa seiskakierroksen yhden sentin tuloksen, jonka olisin saanut pitää. En saanut käännettyä sitä nollaksi mutta pystyin pitämään kuitenkin siinä sentissä hankalassa saumassa aamun ensimmäisenä hyppääjänä.

Kahden vuoden päämäärätietoinen kisaharjoittelu päättyi viimeisen kierroksen nollaan. Parempaan en tällä panostuksellakaan pystynyt mutta uskalsin kokeilla, joten asia ei jää vaivaamaan siltä osin loppuiäksi. Vakavasti otettavana kansainvälisen hyppyperheen jäsenenä sain näkyville hyvin myös tärkeät yhteistyökumppanini, joiden kohderyhmää yhteisön jäsenet enemmän tai vähemmän edustavat. Syksyn aikana pääsen toivottavasti vielä edustamaan kumppaneita tavalla tai toisella.

Luopuminen on ollut minulle aina erinomaisen vaikeaa ja aion sen välttää nytkin siten, että käyn tulevana kesänä kisaamassa joukkueeni kanssa ainakin Bellunon "kotikisan" Italiassa ja jos tilaisuus antaa myöten, ehkä myös tämän Locarnon päätöskisan. Erona kuitenkin tulee olemaan se, että pääasiana on nauttia hyppäämisestä ja hyppykavereiden seurasta ilman suurempia tulospaineita.

Kaikki riippuu tietysti myös siitä, mitä alan (pääsen) tekemään isona lähinnä työelämän suhteen. On aika aloittaa viimein senkin selvittäminen ihan oikeasti. Työtarjouksia otetaan vastaan ja tähän mennessä paras (myös ainoa) on Kausalaisen Taavin pyyntö tulla heille au-pairiksi Uuteen-Seelantiin...