Marjan metsästyskausi.

Se on taas aika vuodesta, jolloin mammat viuhtovat metsissä keräämässä raakoja marjoja, kun muuten joku toinen ehtisi kerätä ne. Ensin hyperventilointia aiheuttaa mustikat, joita ei ennusteiden mukaan koskaan ole ja silti niitä riittää marraskuulle asti. Seuraavana poimitaan ra'at puolukat ja siinä välissä pöllytetään vattupuskia.

Oma marjankeruuaikani alkaa syyskuulta, jolloin puolukatkin alkavat olla kypsiä ja metsästä löytyy edelleen jalkapallon kokoisia puolukoita thaikkupoimijoista huolimatta. Karpaloita poimitaan suolta sitten sormet kohmeessa loka-marraskuussa. Pari vuotta sitten lumitilanne saalli puolukoidenkin poimimisen vielä jouluaatonaattona!

Poikkeuksena kuitenkin on omaakin sielunelämää jo heinäkuulla häiritsevä lakka, jonka kimpussa etenkin täällä Tyrrin banaanilaakson harvoilla kasvupaikoilla pitää olla ajallaan. Lakka on toki siitä hyvä, että raakana sitä ei oikein pysty irroittelemaan varvusta, joten jonkinlainen kypsyysaste on taattu. Kypsynyt marja putoaa myös melko nopeasti sammalikkoon, joten poiminta-aika on huomattavasti rajatumpi kuin mustikalla tai puolukalla puhumattakaan karpalosta, joita voi käydä saalistamassa vielä keväällä lumien sulamisen jälkeenkin.

Ilman vaimon ahkerointia marjametsällä ei kuitenkaan aamupalan kanssa olisi metsän antimia tarjolla pitkin talvea. Lakkasaaliista riittää iloa vain muutamaan erikoishetkeen ja myöhäissyksyn marjastukseni katoaa muutaman päivän online-iskuina aamurahkan sekaan.

Metsämarjastuksen terveydellisiin vaikutuksiin kuuluu tietysti hyvä syy lähteä metsään tallailemaan. Kun eilen aurinkoisena kesäiltapäivänä palasin lakkametsältä suolta ensin riistapellon läpi viljapellon laitaa välimetsään keräillen samalla vihtaoksia polun varren koivuista ulkosaunaa varten, tuli hetken aikaa taas tajuttua, miten etuoikeutetusti saa elää sellaista normisuomi-ihmisen unelmaa. Oman talon "takapihalta" löytyy marjametsät ja hiihtosuot, pihalla on marjapensaat, omenapuut ja toistasataa vuotta vanha ulkosauna. Keskustaan on kuitenkin vain viidentoista minuutin auto- tai moottoripyörämatka ja omiin intresseihin tiukasti kuuluvalle lentokentälle vartin fillarointi. Puolentoista tunnin ajomatkan päästä löytyy lammen rannalta kesämökki soutuveneineen.

Mitä pidemmän aikaa tulee koluttua maailman hyppykenttiä tai koralliriuttoja, sitä enemmän ajatus palaa näihin arkisiin, turvallisiin kotijuttuihin. Suomalainen metsä on ihan paras tallailupaikka, kotisaunan löylyjä ei voita mikään ja omalla pihalla puuhastelu antaa parasta mielen terapiaa. Ehkäpä sen tajutakseen pitää kuitenkin käydä poimimassa marjoja aina vähän kauempaakin!

Turpiin huoltsikalla?

Ehkä maailman toiseksi turhin vaatekappale on nahkainen jengiliivi, jolla ei ole vaatemerkityksyksessä mitään tekoa. Eikä tietysti ole tarkoituskaan, koska funktio on osoittaa kuulumista sidosryhmään, kertoa ehkä hieman kantajansa sielunelämästä ja herättää mahdollisesti kateutta muissa. Eli niin ihanan tarpeellinen pullitelustatustarvike! Kuten moottoripyöräkin...

Asia aktivoitui kohdallani liityttyäni oman vahvan sidosryhmäni, Laskuvarjojääkärikillan hiljan perustettuun ja virallisesti autorisoituun moottoripyöräjengiin. Vaikka taloustilanteeni ei ole vuoden tienaamattomuuden takia parhaalla mahdollisella tasolla, ei pullisteluegoni voinut vastustaa vapaaehtoista pakkoa hommatta myös jengiliivi räyhine tunnuksineen.

Onneksi vanha riggeritaustani (laskuvarjohuoltaja) saapui pelastamaan asiaa ja jopa tekemään liivihankinnasta vielä astetta kovempaa juttua. Päätin tehdä liivin itse!

Ekaksi tietysti piti tehdä sopivat kaavat, jotka sain väkerrettyä yhdestä vanhasta pukuliivistä hieman soveltaen. Varmuuden vuoksi leikkasin kaavan mukaan yhdet paperiset liivit, jotka kasasin idean mukaan varmistaen kaavojen toimivuuden ennen nahkaan kajoamista.

Ilman vanhan suutariluokkakaverini Tolvasen Timon apua liivi olisi kyllä jäänyt tekemättä. Timon Jalkinehuollosta löytyi sopiva nahkasiivu valmistukseen ja pikkupurjerenkaat stansseineen paloja yhdistävien nyörien pujottamiseen.

Merkkiompelut hoitui taas laskuvarjokerhon riggeripajassa tutulla teollisuuskoneella, jonka olin aikoinaan itse hankkinut sinne varjohommia varten.

Lopputuloksen siis itse tehty, laskuvarjopunoksilla yhdistetty liivi, jonka lukkoina toimii laskuvarjoconnectorit. Voisiko enempi pro-liiviä Airborne Ranger MCC:n jäsenenellä olla? Kruununa rinnassa tulevalta Puolustusvoimain komentajalta, Timo Kiviseltä saadut hyppäämällä tienatut hopeiset siivet (armeijan hyppymerkki). EXCELSIOR!