lauantai 17. elokuuta 2019

Kulttuuriministeriksi!

Routapossun rooli oli siis pahasti uhkaamassa, viimeiset oljenkorret enää olemassa ja muutama kivi käännettävänä, kun henkilökohtainen rekrykujanjuoksuni laukesi ja löytyi viimeinkin taho, jolle pääsin oikeasti esittelemään kyvykkyyttäni tehtävien hoitoon ja joka myös vakuuttui siitä.

Puolitoista viikkoa ennen koulujen alkua käännyin jo ammattiauttajan puoleen, kun tapasimme kiltaveli Toni Koskisen kanssa HRS-Advisorsin toimistolla, Espoossa suunnitellen toimivampaa työnhakustrategiaa. Samoihin aikoihin sain kuitenkin jo syksylle tarjouksen varhaiskasvatuksen projektista Jordaniassa, joten yllättävä, vaikkakin erityissäätöä tarvitseva "back-up" oli ilmaantunut myöskin sisällä olevalle kahdelle työnhaulle, jotka sain luvan katsoa ennen mahdollista Amman-pestin vastaanottoa.

Kuten oletettavaa oli, Kouvolan kaupungin sivistystoimi ei edelleenkään tarvinnut osaamistani mutta Etelä-Karjalan suunnalla oli ulottuvilla erittäin mielenkiintoinen pesti, jonka "rekrykisaan" valmistauduin huolellisesti jo ennen haastattelukutsua ja erityisen syvällisesti kutsun jälkeen.

Kunnanhallituksen haastattelu oli Parikkalassa maanantaina ja keskiviikkona oli alkamassa ope-duunit, kun tiistaina illansuussa kunnanjohtaja soitti punttisalille ja kertoi valinnastani Simpelejärven opiston rehtoriksi, jonka toimenkuvaan kuuluu myös vapaa-aika-, kulttuuri- ja kirjastotoimen päällikkyys!

Pelastusrenkaan heitto "routapossuuteen" Parikkalan suunnalta ansaittiin pitkälti melko laaja-alaisen toimenkuvan myötä, johon harraste- ja organisaatiotoiminnan myötä omaan kattavaa näkemystä. Alakansakoulun opettaja on myös pätevä kulttuurin "moniottelija" ja pitkä kokemukseni matkailualalta tuo varmasti lisäarvoa myös kunnan elinkeinotoiminnan kehittämiseen.



Pääsyy valintaan oli kuitenkin ehkä se, että julkisella puolella olin ensimmäistä kertaa haastattelussa, jossa valittavaa EI OLTU SOVITTU ETUKÄTEEN! Sain ihan oikeasti huomiota mielipiteilleni, kehittämisehdotuksilleni ja pikku innovaatioille opistotoimintaan liittyen.

Aloitan Parikkalan palveluksessa virallisesti syyskuun alussa mutta koska haluan hoitaa homman parhaalla mahdollisella tavalla, olen omaehtoisesti aloittanut perehtymisen tulevaan tehtävään kunnanjohtajan tärkeällä myötävaikutuksella. Tavoilleni uskollisena se alkoi 800-sivuisesta Parikkalan historiasta, koska tuntemalla historian, saat ymmärrystä vallitsevaan kulttuurin ja ihmisiin sekä suuntaviivoja tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksiin.

Hauskana yksityiskohtana imagon vankina olemisesta, josta olen aiemminkin maininnut, paikallislehdessä tietysti uutisoitiin, että opiston rehtoriksi on valittu LASKUVARJOHYPPÄÄJÄ ja myös sitten vähän kyseenalaistettiin sen myötä kyvykkyyttä vastuunalaisen tehtävän hoitoon. Jos kyseiseen virkaan valittu olisi harrastanut vaikkapa juoksua, olisiko otsikossa ollut, että opiston johtoon on valittu LENKKEILIJÄ? Epäilen...



Odotan innolla hienoa tilaisuutta päästä hoitamaan ja kehittämään perinteikästä rajakuntaa yhteistyössä muun hallinnon, luottamusmiesten, yhteisöjen, yritysten ja ennenkaikkea kuntalaisten (sekä Parikkala että Rautjärvi) kanssa. Kiitos luottamuksesta!

Lisää liikkaa!

Perusopetuksen oppilaista yli 30 %:lla fyysinen toimintakyky saattaa olla terveyttä ja hyvinvointia kuluttavalla tai haittaavalla tasolla. ...

...maalla, merellä ja ilmassa.