Ensimmäinen
työviikko oli odotetusti juuri ja juuri hallittua kaaosta. Toinen
vikko on sen sijaan ollut jo paremmin hallittua kaaosta. Töiden aloitus talousarvion laatimisella ei ole ihan optimaalinen tilanne ja siirtää erityisesti odottamaani kehittämistyöhön paneutumista lokakuun puolelle. Oppiminen
tällaisessa tilanteessa tapahtuu ihan vaan työtä tekemällä ja
samalla työkavereita kiusaamalla omalla ohjeistuksen tarpeellaan.
Onneksi kunnassamme on hyvä meininki ja kannustava ilmapiiri!
Vaikka olen työskennellyt lukujärjestyksen mukaan koko ikäni, ei se ole kuitenkaan
vaihtunut viikottain eikä lisäsäätöjä ilmestynyt päivittäin.
Lisäksi puhelu tai sähköposti muuttaa suunniteltua focusta aivan
eri suuntaan! Ehkäpä se kuitenkin on juuri sellaista kuin
oikeastaan haluaisinkin toimenkuvan olevan. Ainoana pelkona on ehkä se, että saanko saatettua asiat loppuun asti ja muistanko hoitaa
kaikki hommat myös muotoseikat huomioiden. Enköhän…
Myös kotihommista
alkaa olla pieniä paineita, kun kaksi viimeistä viikonloppua on
mennyt ”kaverikoiran”, Urhon kanssa temutessa! Se on kyllä ihan
huippuhommaa mutta sen verran kokonaisvaltaista, että polttopuiden
tekemisestä tai muista työlistalla olevista jutuista ei voi
haaveillakaan. Eikä tietysti haluakaan, kun koittaa ottaa kaivatusta
koirasuhteesta kaiken irti. Samalla voi olla salaa tyytyväinen
siitä, ettei ole sinänsä sitoutunut koiran omistukseen päivittäistasolla. Nyt ”mummolakäyntejä”
Urholla on sopivan harvakseltaan.
Ohessa on kuitenkin
myös pientä stressiä kuun vaihteen Sveitsin maailmancupista, mikä
on ainut oikea tarkkuuskisa tälle kaudelle. Harjoitushyppyjä ei ole
juurikaan kertynyt mutta onneksi viimeisimmät loppulähestymiset
ovat olleet aika kohdallaan. Vaadittavaa suoritusvarmuutta ei pysty
ennen kisaa saamaan mutta jos nyt olisi sitä hyvää säkää, kun
viime vuonna oli lähes pelkästään sitä huonoa! Pääasia on
kuitenkin päästä vuoden tauon jälkeen näkemään
”hyppyperhettäni” maailmalle ja etenkin italialaisia
joukkuekavereitani. Forza Freeteam Italy!
.jpg)