Olen kypsä!

Olen seurannut jo lukiopojasta asti vähintään pienellä mielenkiinnolla poliittista päätöksentekoa. Olen myös äänestänyt aina, kun se vain on ollut mahdollista. Alkuotsikon ensimmäinen merkitys voisi löytyä siitä, että olen ollut negatiivisessa mielessä "kypsä" puolueiden hiekkalaatikkoleikkiin, jossa useimmiten tuntuu olevan itsetarkoitus vain vastustaa muiden puolueiden näkemyksiä riippumatta siitä, onko se kansalaisten edun mukaista. Ideologian sitomana toimimisesta ei useimmiten seuraa mitään hyvää, puhumattakaan jatkuvista lehmänkaupoista. Erityisen kypsä olen nykypolitiikkaan ja siihen, että monet asioistani päättävät kansanedustajat ovat suurinpiirtein kansakoulusivistyksellä varustettuja populistipoliitikoita ilman kompetenssiä hallinnossa toimimiseen tai asioihin perehtymiseen.

Yli kolmenkymmenen vuoden julkishallinnon virkamiehen ja kaiken muun, melko vauhdikkaankin elämän kokemuksella tunnen olevani nyt (vasta) myös kypsä päättämään niin halutessa myös muiden asioista ja jätänkin Kaakkois-Suomen äänestäjille työanomuksen sisään kansanedustajan toimeen. Koska en halua aatteen kahlitsemaksi nappiautomaatiksi, tämän turnauksen joukkueeni on Liike Nyt. Tavoitteenani on tuoda perusteltua maalaisjärkeä päätöksentekoon ja paras pelipaikka koulutuksen sekä hyvinvoinnin ammattilaiselle löytyisikin sivistysvaliokunnasta.

En aio nuoleskella äänestäjiä yleisönosastokirjoituksilla tai torikokoontumisilla, saati sitten katteettomilla lupauksilla. En myöskään työnnä urakalla vaalijätettä postilaatikoihin. Vaalityön olen tehnyt neljänkymmenen vuoden aikana kasvattajana, hallintovirkamiehenä, yrittäjänä, kilpaurheilijana ja yhdistysaktiivina. Niillä mennään tai sitten ei.

Jos mietitään alueellista edunvalvontaa, mikä väistämättä on yksi kansanedustajalta odotettu velvollisuus, niin harvalla kanssakilpailijalla on yhtä tiukkaa sidosta ja sympatiaa kaikkiin vaalipiirin kolmeen maakuntaan. Mikkelissä syntyneellä ja siellä edelleen kesänsä viettävällä uttilaisella (valkealalaisella, kouvolalaisella) joka toimi viimeiset kolme vuotta sivistyksen johtotehtävissä Parikkalassa on kosketuspintaa ja kehittämishalukkuutta koko vaalipiiriin alueelle. Pistäkää joku paremmaksi.

Kuten työnhakulomakkeissakin olen kertonut, minusta voi kysellä lisätietoja keneltä tahansa. Blogikirjoitukset täällä antavat jotain kuvaa TT:stä. Vaalinettisivu mielipidekirjoituksineen on upotettu urheilusivustooni, mistä löytyy myös CV ja twiittailen maltillisesti nimikkeellä @ttsportfi.

Tarjolla siis maalaisjärkeä ja sivistyksen sekä hallinnon asiantuntemusta yhteisten asioidemme hoitoon!

Mä lähdin stadiin!

 

Poistuin edellisestä työpaikastani, Parikkalasta myös pitkälti oman hyvinvoinnin ja puuttuneen palautumisajan vuoksi, joten uusi työpaikka ei ollut paniikinomaisessa hakusessa. Puhallustauko oli välttämätön. Olen saanut todeta myöskin, että työmarkkinoilla ”lestini” on jo määräytynyt sivistyksen, koulutuksen ja pitkälti kunnallishallinnon puolelle, joten Kuntarekry on ensisijainen työmarkkinahakukoneeni.

Olin myös ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti työtön ja ilmoittauduin asianmukaisesti työkkäriin, vaikka tiesin, ettei 90 päivän karanteeni tule täyttymään. Pystynhän saamaan opettajasijaisuuksia milloin vain, mistä vain, etenkin kun majapaikkaa löytyy Utin lisäksi Mikkelistä ja Turusta. Jotenkin tuntui kuitenkin hauskalta ajatukselta olla hetken aikaa työtön, kun välitöntä taloudellista tarvetta ei työpaikalle ollut eikä myöskään omakohtaista vaaraa yhteiskunnan rahojen hyödyntämisestä.

Parasta oli, että kodin rästihommat tuli nyt tehdyksi ja puita riittää ainakin kahden seuraavan talven lämmityksiin, unohtamatta rauhaisia aamukahveja sekä ihan lomaa, jota ei ollut juuri viikkoa pidempään pystynyt yhtäjaksoisena viettämään kolmeen vuoteen.

Pienen odottelun jälkeen Kuntarekrystä pomppasi esiin alakansakoulun opettajaa kutsuva työmahdollisuus Espoon kaupungin suomenkielisen perusopetuksen pedagogisena asiantuntijana. Määräaikainen työ toukokuun puoleen väliin tarkoittaisi pitkää kesälomaa ja itsessään tehtävä vastaisi juuri sitä, mitä varten lähdin aikoinaan jatko-opintoihin eli kehittääkseni perusopetuksen huolestuttavaa tilaa.

Siispä hakemus sisään ja nyt olen ollut jo joulukuun ajan ihmettelemässä, miten opetus järjestetään kaupungissa, jossa perusopetuksen piirissä on 30 000 oppilasta, joista 10 000 on S2-oppilaita. Perusopetustietoisuuteni toki vaatii hieman sparrausta pitkän tauon jälkeen, kuten opetussuunnitelmakin, minkä muuten luin ensimmäistä kertaa kannesta kanteen sitten opiskeluaikojen, jolloin tein gradun siihen liittyen.

Eniten kuitenkin osaamattomuuden tuskaa vanhan liiton alakansakoulun opettajalle tuottaa opetuksen digitalisoituminen, missä Espoo on ihan edelläkävijöitä. Ajattelin, että minun ei tarvitsisi siitä enää välittää mutta nyt olen sellaisessa digikylvyssä, että hirvittää. Toisaalta tämä tekee hirveän hyvää itselleni ja asenteilleni, joita olen joutunut jo ensimmäisen kuukauden aikana korjailemaan.

Tuo ensimmäinen kuukausi vahvisti myös käsitystäni siitä, että oppilaat ovat Suomessa eriarvoisessa asemassa resurssien ja mahdollisuuksien suhteen. Espoon kokoisissa isoissa yksiköissä pystytään tekemään monella osa-alueella jatkuvaa kehitystyötä, kun taas pikkukunnassa yritetään vain selvitä arjesta. Ainoa järkevä liike olisi yhdistää pienten kuntien sivistystoimia resurssien lisäämiseksi ja paremman palvelun tarjoamiseksi koulutuksen lisäksi myös kulttuurin, nuorisotyön ja liikunnan osalta. Tätähän yritin turhaan saada aikaan Parikkalan ja Rautjärven välillä ja nyt kokemuksen pohjilta olen entistä enemmän ko. ajatuksen takana. Tähän voisi ehkä valtio tarjota jonkinlaista porkkanaa? Yhdistämisillä olisi koulutustasoa kohottavan vaikutuksen lisäksi pitkällä tähtäimellä työvoimapulaa ja kuntataloutta parantavaa vaikutusta.

Nyt kuitenkin kehittämistyöni kohteena on Espoon opetussuunnittelu ja käytössä oleva hybridimalli mahdollistaa sen, ettei tarvitse hankkia pääkaupunkiseudulta edes työasuntoa. Kaksi lähipäivää viikossa pystyy kyllä ajamaan edestakaisin kevään ajan joko Utista tai Turusta, miksei jopa mökiltä Mikkelistä. Isohko, Auto-Sunilta hommaamani saksalainen dieselauto uusilla suomalaisilla kitkoilla pitää toivon mukaan talven ajomatkat turvallisina. Pahin pimeys alkaa olla myös takana ja valoa kohti mennessä virkeys lisääntyy.

Kevään aikana sitten taas elämän käänteitä seuraten katsotaan, mitä seuraavana syksynä tapahtuu. Omalla tavallaan on aika vapauttava fiilis, kun töiden suhteen tulevaisuus on jälleen avoimia mahdollisuuksia täynnä toukokuusta eteenpäin.