keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Jonossa ollaan!

Sain tänään kuulla, että laskuvarjohyppääjä ja laskuvarjojääkäri Pekka "Peska" Kivinen oli saanut kutsun viimeiselle konekuormalle vain muutama päivä ennen joulua.

 



Joo, kuoleehan näitä hyppääjiä jo vuosittain ja aina on surullista, kun tuttu kaveri lähtee mutta oikeastaan ensimmäistä kertaa mun varsinaisesta "hyppyperheestä" lähti omainen. Tiedän, että että monia hyppääjiä surettaa näinä päivinä isähahmon menetys mutta mulle Peska oli ikäänkuin velipuoli.

Peska oli mua kuutisen vuotta vanhempi mutta hyppyiältään vain parisen vuotta vanhempi, joten kuuluimme samaan haastajaryhmään kisahommissa lähinnä Laskuvarjojääkärikoulun taidokasta henkilökuntaa vastaan. Olimme Peskan kanssa myös toki LJK:n viestimiehiä kumpainenkin varusmiespalveluksessa mutta siirtyneet sen jälkeen tavoitteellisen siviilihyppyharrastuksen pariin.

Haastamisemme tuotti ajan kuluessa myös tulosta ja pääsimme samoihin aikoihin kiinni edustuspaikkoihin. Peskan tie maajoukkueeseen tuli taitohypyn puolelta ja itse tienasin paikkani tarkkuushyppäämisestä. Yhdistettynä olisimme olleet melkoinen yleishyppykone mutta kummallakin oli oma erityisosaamisensa. Peska tapasi sössiä aina jonkun tarkkuushypyn isosti, jolloin sijoitukset putosivat huomattavasti. Itse taas olin tasisen varma 4-6 sijoittuja taitohypyssäkin, joten yleiskilpailupaikat edustusjoukkueissa kallistuivat monesti puolelleni.


 

Kotimaassa siis treenasimme paljon yhdessä kannustaen toinen toisiamme mutta kilpailimme sitten toisiamme vastaan sääliä tuntematta kisapaikoista. Maailmalla taas olimme nöyrtymässä yhdessä samassa Suomen joukkueessa, kuitenkin parhaamme yrittäen. Äkkiseltään laskin, että olimme edustusjoukkueissa ainakin seitsemän kertaa yhdessä, joista kolme kertaa jaoimme saman kämpän. Tätä kautta jaoimme myös normielämän silloiset ilot ja surut keskenämme.

Peskalla oli omat vahvuutensa ja heikkoutensa, joista vain meillä lähimmillä hyppykavereilla on tietoa. Voin kertoa, että parhaat "sitkumävedin-juttuni" liittyvät juuri Peskaan mutta niistä ette pääse täällä blogissa lukemaan. Lähinnä siksi, että monet teistä ymmärtäisi ne väärällä tavalla tuntematta Peskaa ja ilman hurttia pilkettä silmäkulmassa. Voitte yrittää kaivella niitä toki ulos sopivassa tilanteessa kohtuuttomia korvauksia vastaan...

Nyyhkin äsken itsekseni hämärän ulkosaunan lauteilla muistojani Peskasta tajuten, että hän on ainakin tämän mun blogivuodatuksen arvoinen. Samalla puntaroin hyppyperhesuhdettani, mikä on itselleni merkittävä myös siksi, että ensimmäiset "isä-/velihahmot" löysin vasta harrastusteni kautta (painonnosto ja laskuvarjohyppy). Sanoisin, että mun hyppy-ydinperheeseen kuuluu isähahmona Antti ja veljinä Kuhna, Jone ja pikkuveli Oula. Näistä kaikki ovat onneksi edelleen olemassa. Perheeni omalaatuisena setähahmona nimeäisin myös Korhosen Wexin ja muut ovat sitten omalla tavallaan tärkeitä veli- ja sisarpuolia. Velipuolelle Peskalle ikuista hyppykeliä toivottaen TT! 

  



sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Terapian tarpeessa?

 Joo, olen vähätellyt pitkien työpäivien ja haasteiden tuottamaa stressiä ja kuormitusta. Noiden puolesta en suoranaisesti aio nöyrtyä vieläkään mutta kun niihin lisätään hieman epäonnea ja itse aiheutettua painetta, kuljetaan kyllä jaksamisen veitsenterällä.

Kuntapuolella tulosyksiköiden talous pitää säätää pakettiin pääpiirteittäin ennen joulua. Normaalin arjen pyörityksen lisäksi hankerahat pitää saada käytettyä ja raportit toimittaa käsittelyyn. Jos resursseja on jäljellä, pitää yrittää ennakoida ensi vuotta hankintojen suhteen. Tähän mausteena vähän jonkun toimialan ongelmatilan korjaussäätöä ja näiden myötä ylipitkiä yli viiteenkymmeneen viikkotuntiin venyneitä päiviä, huonoa nukkumista sekä hieman muutakin seinään törmäilyä, niin täytyy tunnustaa, että entinen alakansakoulunopettaja oli lauantai-aamuyöstä aika hajalla!

Joo, kyllähän pitkää päivää pystyy tekemään ja viiskytä tuntia perustekemistä saamaan jo kolmeen päivään tehtyä. Oman, myös itseaiheutetun päänsäryn tilanteeseen tuo se, että itselleni perustekeminen ei riitä! Mä haluan tehdä hommani odotettua paremmin ja saada sitä kautta voittajafiiliksiä myös työelämässä. Paineet ja energian kulutus on näin myös eri luokkaa. Jos asiat ei suju niinkuin on itse suunnitellut ja odottaa niiden menevän, niin se ei vaan käy! Ja mollivoittoisestihan tuo viimeinen pariviikkoinen vähän meni. Kovin isku tuli vielä viimeisenä työpäivänä, kun koulutussuunnittelijani soitti päässeensä Jyväskylän yliopistoon töihin vaiheessa, jossa hankkeemme oli saatu juuri hyvään lentoon. Siitäpä sitten työvuoden lopuksi taas rekry päälle ja iso kasa lisähommaa itselleen odottamaan vuoden alkuun.

 


 

Sain raahattua itseni kuitenkin kotiin Uttiin talviurheilunkatsomisterapian, lumityöterapian, pimeässämetsässäseisoskeluterapian ja saunanuuninluukkuterapian pariin. Voimauttavinta potkua tilanteeseen toi yllättäen myöhäisiltana selatun Keskuslukko-lehden artikkeli mielen voimasta. Mulle tämä erikoisjoukkojen sosiaalipsykologia tuntuu istuvan paremmin, kuin perusihmisen nupin ruotiminen...

Kiltaveli Vesapekka Larkkosen kirjoituksesta erityisesti nostaisin pohdinnan pessimismin ja realismin suhteesta. Pessimismiin sisältyy ajatus epäonnistumisesta, kun taas realismiin ymmärrys siitä, että onnistumista edeltää väistämättä myös vaikeuksia. Oikea optimismi ei ole sitä, että kuvittelee kaiken olevan helppoa, vaan sitä että uskoo ponnistelujen viimein palkitsevan. Tämä muistutuksena itselleni, että eipä jäädä tuleen makaamaan, vaan uusilla säädöillä taas eteenpäin!

 


 

Toinen Larkkosen lause, mistä pidin ja voin myös allekirjoittaa oli tuo "vahva mieli tykkää asua vahvassa kehossa". Näin hyvin treenanneena ja kovakuntoisena en ole ollut moneen vuoteen, enkä epäile yhtään, etteikö tuo vakuttaisi sekä henkiseen jaksamiseen että palautumiseen. Huonompikuntoinen ei olisi pystynyt varmasti työskentelemään syksyä tähän malliin, saati sitten kokoamaan itseään pettymysten jälkeen.

Päivät pitenee, helmikuun Dubain kisaa ei ole vielä peruttu ja itse itselleni säädetty urakka lähestyy puoltaväliä. Forza!

 


 

 

Lisää liikkaa!

Perusopetuksen oppilaista yli 30 %:lla fyysinen toimintakyky saattaa olla terveyttä ja hyvinvointia kuluttavalla tai haittaavalla tasolla. ...

...maalla, merellä ja ilmassa.