No, nyt alkaa pikkuhiljaa...

Vaikka olenkin ollut vähän sitä mieltä, että omaan arkeen ei koronat ole juurikaan vaikuttaneet, kevään eteneminen alkaa tuottaa kuitenkin pientä sosiaalisten kontekstien kaipuuta. Päällimmäisenä tietenkin vaivaa lentokenttäelämän puute. Kun on tasaisesti putoillut yli neljäkymmentä vuotta lentolaitteista, on selvää, että tuo lentokentänreunushengailujengi on erittäin merkittävä viiteryhmä. Ei välttämättä juuri se hyppääminen mutta muiden saman mielisten heimoveljien sekä -sisarten kanssa jutustelu ja säätäminen on tärkeässä roolissa. Nyt sen huomaa!

Lähes yhtä kauan on kesän ja usein koko vuoden elämä rakentunut hyppykisojen ympärille ja nyt voi olla, ettei niitäkään ole tarjolla. juuri viime viikolla siirrettiin kaikkien hyppylajien MM-kisa vuodella eteenpäin. Todennäköistä on myös, ettei yhteenkään Euroopan hyppykisaan ole pääsyä tänä vuonna, vaikka ne jollain tasolla järjestettäisiinkin. Ainoa oljenkorsi taitaa olla Immolan SM-kisa heinäkuulla. Ainakin osallistujamäärä on nykyisellään niin pieni, että sen pitäisi mahtua kokoontumisrajoituksiin.

Kotipihallakin alkaa olla normaalia enemmän tyhjäkäyntiä ja miellyttävät mökkikelit antavat odottaa edelleen itseään. Yöt kun saisi plussalle, niin pääsisi tuo lähtökuoppiinsa jämähtänyt kevätkin etenemään. Moottori- ja maantiepyörälenkkeihin edellytän taas yli kymmentä astetta, mihin ei ole auringonpaisteesta huolimatta juurikaan päästy.

Vuosi sitten olisi varmasti ollut pakka tämän kanssa pahemmin sekaisin, kun olisi ollut totaalijumissa Utissa. Nyt sentään pääsee viikottain poikkeamaan duunipaikalle Parikkalaan, käydä siellä salilla ja aseveli Honkasen kanssa ampumassa sekä saunomassa ja tietysti keskustella sekä asiaa että diipadaapaa työkavereitten kanssa. Enpä olisi äkkiseltään ajatellut, että duunilla olisi tällainen terapeuttinenkin merkitys!

Mörköilyaktiviteetteja!

Hiukka vaivaantuneenakin täytyy tunnustaa, että nämä poikkeusolot ja niitä seurannut yhteiskunnallinen eristäytyminen eivät ole kovinkaan dramaattisesti vaikuttaneet omaan elämääni. Sosiaalisten kontaktien tarve on varmaankin täyttynyt kuitenkin työpaikalla, jossa olemme työskennelleet johtoryhmän ja oman yksikköni puitteissa tähän asti vähintäänkin "puolinormaalisti". Lisäksi olen saanut vedettyä treenit, kuten ennenkin.

Itse asiassa tähän treenaamiseen liittyykin ainoat puuttuvat sosiaaliset kontekstit. Toinen on punttisalin kaveripiiri, jonka kanssa saa päivittää myös Kouvolan pään kuulumiset aina viikonloppuisin ja toinen on laskuvarjohyppyperhe, joka olisi jo aktivoitunut normaalioloissa synkän talvitauon jälkeen lentokenttien reunoille. Lentokoneesta on tullut putoiltua vuosien varrella niin paljon, että sen suhteen pahimmat intohimot ovat hiipuneet mutta sitä yhteisöä kaipaan! Nythän tilanne näyttää huonolta myös siinä mielessä, etten ole varma pääsenkö tapaamaan koko kautena edes "ulkomaan hyppysukulaisia", joita vuosien varrella on kertynyt runsain mitoin erityisesti Italiaan ja Kroatiaan. Olen toki ollut sinne yhteyksissä ja heillä on ainakin toistaiseksi kaikki kunnossa.

Kotioloissa ainakin omasta puolestani kaikki sujuu normaalisti. Puuhastelen ihan normaalisti omiani joko omalla tontilla tai sitten lähimetsissä. Jollei muuta keksi, niin meillä maalla siirrellään aina puita paikasta toiseen. Metsässä kaadettu puu pätkitään pinoon polun varteen, siirretään siitä pinoon sirkkelin läheisyyteen, pätkitään ja halotaan ajastaan pinoon sirkkelin viereen, josta siirretään tuoreiden halkojen pinoon liiteriin, mistä siirretään joskus sitten käyttöhalkojen pinoon toiselle puolelle liiteriä ja siitä sitten sisälle tai saunaan poltettavaksi. Joskus noita välietappeja saattaa olla useampiakin.

Puun siirtely on siis yksi pääharrastus kotioloissa ja toinen on "maleksiminen". Maleksimista voi tehdä myös joko omalla tontilla tai sitten lähimetsissä. Maleksimisharrastuksessa kuljeskellaan enemmän tai vähemmän päämäärättömästi edestakaisin ja ihmetellään ympäröivää infrastruktuuria. Jos havaitaan jotain puuttumisen arvoista asiaa, saatetaan käydä hetkellisesti toimeen ja sitten taas haahuillaan eri paikkaan. Talvella tärkeä maleksimisväline on otsalamppu, kun taas kesäaikana maleksiminen menee helposti överiksi, kun pimeys tai hypotermian oireet eivät ilmoita, että olisi aika lopettaa harrastaminen siltä päivältä. Kesäaikana maleksimista voi harrastaa millaisissa vaatteissa tahansa tai vaikka lähes alasti mutta talvella ammattilaiset pukeutuvat toppahaalariin. Metsämaleksimiseen käytetään usein eri jalkineita kuin pihamaleksimiseen. Syksyllä voi saada harrastukseen hieman lisää jännitystä ottamalla mukaan haulikon. Patruunoista ei ole niin väliä, kun ei sieltä yleensä mitään ravinnoksi kelpaavaa elukkaa löydä.

Vaikka olinkin puoliammattilainen maleksija etenkin viime vuonna työn etsimisen ohessa, toivon, että saamme pian taas mahdollisuuden noihin sosiaalisempiin harrastuksiin, ettei sisäinen "Jack" ala ottaa roolia täällä metsien keskellä maleksiessa...