Nelkytävuotistilitystä!

Synnyin suurinpiirtein samaan aikaan, kun laskuvarjourheilu alkoi Suomessa ja kurssini aikana, kivikauden loppupuolella oltiin edelleen kehityksen lähtökuopissa. Tuoreessa lajissa kehitys on ottanut huimia harppauksia teknisellä puolella ja samalla on pitänyt lajien välisessä kamppailussa reagoida myös yhteiskunnallisiin muutoksiin. Tästä laskuvarjourheilu on selvinnyt ilmailulajeista ehkä parhaiten ja olen saanut olla aitiopaikalla osana kehitystä.

Kun kuusitoistavuotias seikkailun- ja ehkä vähän pätemisenkinhaluinen painonnostajapoika kesäloman alussa vuonna seiskytyhdeksän kävi illalla hyppykoulutuksessa valmistautuen putoamaan lentokoneesta, ei hän tiennyt, että tuo putoilu tulisi määrittämään koko tulevan elämän. Ajatus olisi varmasti ollut aika pelottavakin ja olisi ehkä tehnyt mieli jättää homma sikseen. Muutamia vuosia myöhemmin Laskuvarjojääkärikoulun varusmiehellä oli jo yli kuusisataa hyppyä ja suurin osa kouluttajista tuttuja kilpa- ja treenikumppaneita kentän toiselta puolelta.

Nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin ei tälle tielle ajautuminen harmita yhtään mutta joskus tulee toki leikittyä ajatuksella, mitä muuta olisi voinut elämällään tehdä. Toki elettyä elämää on näihin vuosiin mahtunut perheen, uran ja muidenkin harrastusten muodossa mutta aina kaikki on mukautettu hyppäämisen raameihin. Aina on tähtäimessä ollut joku kisa ja kaikki treenaaminen kohdistettu siihen. Parhaat kelit kesällä on kulutettu lentokentällä ja kilpailuja kierretty ympäri maailmaa. Lentokoneesta on tullut pudottua 27 eri maassa, joista monissa useita kertoja. Kaksi kesää on tullut asuttua käytännössä Euroopassa.

Koska show oli alkanut jo ennen perheen perustamista, ei poissaolot tulleet yllätyksenä. Niitä ei ole myöskään koskaan kyseenalaistettu, vaikka varmaan mieli olisi joskus tehnyt ja syytäkin olisi ollut. Tästä olen erittäin etuoikeutettu ja kiitollinen!

Väleihin on ahdettu myös kiipeilyä, sukeltamista ja talvilajina SM-tason painonnostoura niihin liittyviin poissaoloihin ja treenitunteineen. Pahimmillaan loppuosan ajasta vei sivutoimisten yritysten pyörittäminen, mistä tuli kuitenkin tienattua ylimääräistä hyppy- ja sukellusrahaa.

Muuten työura on jämähtänyt viime vuosien jatko-opinnoista huolimatta luokanopettajatasolle upgreidaus-yrityksistä huolimatta. Sen ajan, mitä tuli vietettyä teräsmies-viitta hulmuten maailmalla muut istuivat kiltisti keräämässä kokemusta kravatti kaulassa ja kiilaavat rekryissä edelle. En silti vaihtaisi yhtään hyppy- tai sukellusreissua pois!

Toiveet sekä haaveet kilpahyppäämisen suhteen jäivät pääosin saavuttamatta ja saldona on kassillinen SM- ja PM-mitaleita sekä yksi maailmancupin kolmossija. Jos armeijan ammattilaiset laskettaisiin pois tuloksista, näyttäisi palkintokaappikin toki toisenlaiselta.



Olen kyllä hirveän huono luopumaan mistään, edes tavoitteista, joten hienoisena oljenkortena ja motivaattorina on ajatus siitä, että jospa pakottavan pärjäämisen tarpeen väistyttyä rentouden ja hyvän säkän myötä vielä jossain kisassa maailmalla pystyisi ylittämään itsensä!