Läpi repaleisen lokakuun...

Voisin ehkä kuvata positiivisena ahdistuksena tunnetta, kun avaan aamulla työkoneen ja näytölle lävähtää ensimmäisenä upea kuva eksoottisesta kohteesta jostain päin maailmaa. Erityisen tiukkaa tekee trooppiset rantamaisemat valkoisine hiekkoineen ja turkoosin veden kätkeminen koralliriuttoineen. Tunnen selkeästi olevani väärällä puolella näyttöä! Ahdistusta ei suinkaan ole vähentänyt nykyinen maailmantilanne, jossa olemme käytännössä vangittuina omalle maaperälle, mikä on enemmän kuin jees näin kesäaikaan mutta marraskuussa alkaa vähän tökkimään. Eli todennäköisesti itseään pystyy kiduttamaan ainoastaan virtuaalisesti ensi talvena tropiikkinäyttökuvien välityksellä.

Jätin yhdeksän lomapäivää syksylle hyppykisaa tai sukellusreissua varten ja ylitunteja ropisee näillä näkymin viikkotolkulla mutta eipä noille juurikaan ole käyttöä! Joo, tykkään kuleksia metsissä ja touhuta kaikkia kotijuttuja mutta niihin riittää ihan nämä normivapaatkin. Mökkielämä räntäsateessa ei kutsu ja pimenevät illat rajoittavat mielekkään tekemisen minimiin. Mulle ei telkkarin katselu ole mielekästä tekemistä ja ruutuaika tulee töissä ihan moninkertaisesti täyteen. Pidän muuten täysin järjenvastaisena vaatimusta pysyvästä talviajasta, mikä on syksyisin ilta-askartelun ja ulkoilmaelämän viimeinen naula arkussa! 

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän nuo lumileikit kiinnostaa. Menneisyydessä tuli kai harrastusten myötä palelukiintiö täyteen. Kesäisinkin tuli vietettyä aikaa jäätiköllä ja talvella paleltua hiihtohisseissä. Kyllä lokakuusta huhtikuuhun pitäisi sijoituspaikan olla vähintäänkin Alppien etelä-puolella! Just tuli päivitystä, missä kaverit hypeskelevät laskuvarjostimilla vihreillä niityillä t-paidat päällä, kun meillä on ikkunat jäässä ja maa kuurassa. Ihan epistä! Jossei sinne pääse asustelemaan, niin pääsisi edes käymään!

Voin sanoa, että aina pitemmillä reissuilla on ollut ikävä kotona olevia läheisiä ihmisiä mutta nyt olen huomannut ikävöiväni myös noita ystäviäni maailmalla. Ei se, että pääsee hyppäämään jonnekin ole se juttu, vaan se, että pääsee tekemään sitä niiden italialaisten, kroatialaisten ja kaikkien muiden kavereiden kanssa, joita on vuosien ajan tavannut säännöllisesti eri puolilla maailmaa. Tai, no marraskuussa on kyllä ihan sama, ketä siellä jossain on, kunhan vaan valoa ja lämpöä riittää...

Pitää siis hakemalla hakea positiivista mieltä vaikkapa sillä, että nyt säästyy rahaa siihen, että pystyy joskus olemaan ehkä vähän isomminkin synkkyyttä paossa!