Tarve, status vai molemmat?

Väittäisin omaavani jo kohtuullisen kokemuksen autoilusta ja siinä huomioitavista tekijöistä! Mulla on ollut elämäni aikana ainakin kuviteltua tarvetta monentyyppisille ajoneuvoille, alkaen tietysti ihan itsensä ja muiden ihmisten siirtämisestä paikasta toiseen. Erityisesti perheen myötä vaatimus ajoneuvon turvallisuudesta toi priorisointia hankintoihin. Ohjelmapalveluyrittäjän piti siirrellä tavaraa ja veneitä paikasta toiseen, jolloin vaadittiin tilaa ja tehoja. Lisäksi runsaasti kalustoa vaativien harrastusten tuoma kuljetustarve on näkynyt ajoneuvovalinnoissa.

Auto on toiminut aika ajoin myös tilapäisenä yöpymispaikkana, joka toki on onnistunut joskus pikkuauton etupenkilläkin mutta pitemmän päälle sitä ei kestä pää puhumattakaan kropasta! Yksi kriteeri sekä oman auton hankinnalle että ulkomaan vuokrauksille on ollut se, että siellä pitää pystyä tarvittaessa nukkumaan ihan vaakatasossa ja suorana (onneksi vain 173 senttimetriä riittää).

Yrittäjänä ollessa tuli kokeiltua erilaisia nelivetoja oletetusta tarpeesta ja ehkä vähän statusarvostakin johtuen. Kummatkin ihan turhia oletuksia! Jos nelivetoa tarvitsee oikeasti muutaman kerran vuodessa, niin sen mukana tuomaa hintalisää ja polttoaineen kulutusta ei voi mitenkään perustella järkevästi. Maaseutuasukkina ja kesämökkiläisenä voin sanoa, että joka paikkaan pääsee ihan pienellä perushenkilöautollakin. Lisäksi poistuu houkutus puskea paikkoihin, mistä ei sitten ainakaan pääse omin avuin pois! Statusarvotkin yrittän saavuttaa nykyään ihan omalla toiminnalla...

Jos tällä kokemuksella pääsisin valitsemaan itselleni autoa menneeseen lähihistoriaan, päätyisin ehdottomasti sopivan kokoiseen pakettiautoon. Ei kun tarvittavat ja vähän tarpeettomatkin jospaniitäkuitenkintarvitsisi-tavarat sisään ja matkaan! Fillarit ja moottoripyörät mahtuisivat halutessa mukaan ja sadesäälläkään ei tarvitsisi huolehtia kurasuojaamisesta, kuten peräkärryissä. Kesän hyppykisarundille Euroopassa olisi helppo lähteä. Punkka sisään valmiiksi ja taas kaikki tarpeelliset sekä elämistä ja olemista helpottavat tavarat mahtuisivat mukaan ilman suurempaa karsintaa ja säätämistä. Kun siirtymätaipaleella alkaa silmä lupata, niin parkkiin, punkkaan ja unta kuulaan!

Sen verran olen asiaan perehtynyt, että tiedän nykypakujen olevan ajo-ominaisuuksiltaan, turvallisuudeltaan sekä polttoainetaloudeltaan ihan henkilöauton luokkaa. Sitäpaitsi hippiaikojen "climbbari-lifestyle" ei kuole koskaan!