Home on the range!

Utissa jo kolmatta päivää viettämässä kesälomaa. Tai ainakin tavallaan, sillä on tuossa jo neljä treenihyppyäkin kotikentälle tullut tehtyä. Ulkosauna on kuitenkin lämmennyt joka ilta ja vastat on omasta metsästä haettu. Jalkakyykkytreenillä on saatu paikat nautinnollisen kipeiksi. Moto Guzzilla on päässyt kulkemaan, kun Jumpy jäi Rijekan lentokonehalliin omalle ansaitulle lomalleen. Vielä kun mökille pääsisi mutta nyt on vielä ollut sen verran kotiaskareita rästissä, ettei ole pystynyt Mikkelin suuntaan siirtymään. Ensi viikolla nyt sitten viimeistään!

Kävin tänään aamun treenihyppyjen jälkeen moottoripyörällä Valkealan kirkonkylällä jättämässä viimeiset jäähyväiset rakkaalle duunipaikalleni, jonne ensimmäisen kerran saavuin töihin vuonna 1984 ja jossa olen joka tapauksessa tehnyt oman päätyöurani jatkosta riippumatta. Oli se surullista katsoa, kun purkuhirviö rusensi liikkasalin seiniä. Liikkasalin, jossa olen viettänyt tuhansia tunteja eri ikäisten lasten ja nuorten parissa pääasiassa opettamalla mutta myös telinevoimisteluvalmentajana sekä itse treenaamalla siellä. Siellä on saatettu monet ikäluokat kutosia "turvalliselle matkalle" yläkouluun ja elämään sekä ihasteltu hartaasti valmistellut joulujuhlaesitykset itkettäen ekaluokan tonttuleikkiläisten äidit ja toivottavasti vähän isätkin. Nyt tuo sadoille lapsille turvallinen ja meille kymmenille opettajille tuttu koulurakennus alkaa olla läjä rakennusjätettä. Turha tulla höpöttämään mistään kehityksestä ja uudesta ja paremmasta - se on silti kuolettavan surullista!

Onneksi sain kuitenkin vetää oman opettajaurani kirkonkylällä tuossa rakennuksessa ilman parakkikomennusta, joka on nyt ollut tilanteena pari vuotta ja jatkuu ainakin saman verran, kun Kouvolan kaupunki ei ole pystynyt päättämään mitä tilalle tulee. Väliaikanen parakkitilanne on erittäin huono sekä työntekijöille että kylän lapsille.

Sunnuntaina pitäisi hypätä näytöshyppy jälleen kerran Kouvolan pesäpallostadionille, minne olen vuosien saatossa hypännyt kymmeniä kertoja mitä kummallisimmissa rooleissa. Siellä olen kokenut myös hyppyurani ainoan "tilastotappion" hajoittamalla jalkani vaikeissa tuuliolosuhteissa huonolla päävarjolla vuoden 1991 tenavaleirillä. Nyt on samainen leiri uudemman kerran KPL:n järjestettävänä, joten tavallaan "akan tappo-hyppy" olisi tarjolla. Keliennusteet on vain valitettavan huonot mutta katsellaan, miten tilanne kehittyy.

Ai niin, se Bosnian kisa! Kun ei treenihyppyjä saatu, jouduimme kokeilemaan valmentajan kanssa paria kehitysjuttua kisan alussa, millä saatiinkiin sekaisin pari ekaa hyppyä. Lopussa lähti jo taas sujumaan mutta kisahan oli tuloksellisesti jo menetetty. Sain kuitenkin bongattua uuden hyppylentskarin, vanhan jugoslavialaisen Utva kuuskutosen ja Jumpyn tonkimisesta huolimatta selvisimme rajalla iman kumihanskakäsittelyä!

Aina ei voi voittaa...

Onneksi on edes sellaisella tasolla, että tietää ensimmäisen kierroksen kuuden senttimetrin tuloksella olevansa ulkona koko kisasta. Todennäköisesti joukkueemme kohdalle sattunut kelikin oli kohtuullisen haastava, kun teimme sillä hypyllä saman verran tulosta, kun kuudella seuraavalla kierroksella yhteensä!

Tuo Slovenian kisa on ollut aina mulle vähän huono-onninen jostain syystä. Kai sitä pitäisi vähän olla tyytyväinen tämän vuotiseen 17 sentin yhteistulokseen, kun kahtena edellisenä vuonna olen tehnyt Bledissä kuustoistaset jo yhdellä hypyllä. Joukkueena teimme kuitenkin hyvän nousun sijalle neljätoista 43 joukkueen kisassa ja henkilökohtainen sijoitus oli kai viidenkymmenen joukossa 185 kilpailijan kisassa.

Aika paljon tuo huono suorittaminen aina kaivelee, vaikka kuinka todistelee itselleen sen toimivan treeninä tulevia kisoja ja etenkin elokuun MM-kisoja silmälläpitäen. Helpottaisihan se aina paineita, kun saisi päätavoitteena olevan sentin keskiarvon tehtyä jo alkukaudesta. Tässä kisassa sillä olisi ollut jaetulla kahdeksannella kisalla.

Valmentajani Heikki oli lentänyt paikalle ja saimme nyt kärkeen analysoitua pari korjattavaa asiaa tuleviin treeneihin ja kisoihin, joista ensimmäinen on ensi viikonloppuna Bosnian Prijedorissa. Valmistavaan ohjelmaan kuuluu ainakin tänään taas täällä Kroatian puolella hoidettu vuoristovaellus ja huominen beachipäivä. Hyppäämään ei ehkä valitettavasti pääse paikallisten heikohkon aktiivisuuden takia.

Tänä vuonna muistin varustautua Bosniassa ajoa varten ”green cardilla”, toisin kuin viime vuonna, jolloin jouduin maksamaan 25 euroa ylimääräistä paikallisesta liikennevakuutuksesta ajaessani vain muutaman tunnin läpiajon Montenegroon, missä myös joutui maksamaan green cardin puutteesta. Bosniassa vakuutusten on kyllä syytä olla kunnossa itsetuhohakuisen liikennekulttuurin takia!

Viikon aikana pitää alkaa valmistautumaan heti Prijedorin kisan jälkeen alkavaa, nyt jo odotettua Suomi-lomaa varten miettimällä, mitä jättää Jumpyn kanssa tänne ja mitä vie mukanaan Suomeen. Hyppykamojen lisäksi ei paljon mukaan otettavaa mahdu mutta myöskään takaisin ei tarvitse vaatteita paljon tuoda, koska olin etukäteen varannut pääpiirteittäin uuden setin jälkimmäistä rundia varten. Onneksi kerrankin on autossa tilaa!