Lisää liikkaa!

Perusopetuksen oppilaista yli 30 %:lla fyysinen toimintakyky saattaa olla terveyttä ja hyvinvointia kuluttavalla tai haittaavalla tasolla. Laskeva trendi on todettu jo kymmenien vuosien ajan ja digitalisaation myötä alamäki jyrkkenee. Tulokset heijastuvat nyt jo aikuisväestöön, joiden keskuudessa terveydelle haitallinen ylipainoisuus on lisääntyvä kansanterveydellinen ongelma. Myös nuorten mielenterveysongelmat ovat nousussa ja mielen hyvinvointi korreloi myös fyysiseen hyvinvointiin. Tämä pitäisi huomioida voimakkaammin lähinnä ennaltaehkäisevässä toiminnassa.

Ongelma on tiedetty kymmeniä vuosia, sitä on tutkittu useiden instituutioiden toimesta ja päivitelty jatkuvasti mutta mitään ei tehdä. Perusopetuksen tuntikehykseen ei ole tullut yhtään lisätuntia liikunnalle sinä aikana, kun olen itse toiminut koulumaailmassa (vuodesta 1984). Tiedän, että lisätunneille on ottajia intresseistä riippuen mutta nyt on kysymys terveydestä ja hyvinvoinnista! Jos et osaa piirustaa kuin tikku-ukkoja etkä tiedä kumpaan päähän nokkahuilua puhalletaan, pysyt kuitenkin terveenä ja hengissä. Liikunnan puutteeseen sitä vastoin saatat kuolla ennenaikaisesti.

Perustellaan myös, että liikkuminen on henkilökohtainen valinta ja perheiden sisäinen asia mutta terveydenhoitomenojen kasvu ja työssäjaksamisen ongelmat tekevät siitä kyllä ihan yhteiskunnan asian. Ilman ohjausta ongelma vaan paisuu vuosi vuodelta.

Aikuisväestön kohdalla valistuksen lisäksi ongelmaa voisi paikata maksuttomilla, kunnallisilla liikuntapalveluilla (uimahallit, kuntosalit, ohjatut ryhmät). Em. on enää oireiden korjaamista, kun sairastuminen on jo päässyt tapahtumaan. Tästä syystä erityinen panostus olisi nyt viimeistään laitettava varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen.

Perusopetuksen tuntimäärää pitää valtakunnallisesti lisätä siten, että oppilaalla on vähintään neljä viikkotuntia liikuntaa, joka jaetaan vähintään kolmelle eri päivälle. Tunneillahan ei tietysti tee mitään, jollei sisältö ole järkevästi rakennettu. Painopistettä tulisi entisestään siirtää terveysliikunnan puolelle taitojen opettamisen sijaan. Liikuntatunnit tulee muovata oppilaan taito- ja kuntotasolle sopivaksi vaikkapa tarkoituksenmukaisesti eriyttämällä. Positiivinen pedagogiikka on tässä yhteydessä enemmän kuin paikallaan.

Sanotaan nyt, että lupaan roomalaisen senaattori Caton malliin muistuttaa tästä omassa senaatissamme, kunnes asia etenee. Siihen tarvitaan mahdollisimman monelta äänestyslippu 56-numerolla varustettuna.

En halua muuttua sellaiseks, että kravatti kaulaan ja ...

Etsiessäni uusia haasteita työelämään, en voi olla huolestumatta siitä, että kaikki hakemani duunit sijoittuvat ns. parempaa pukeutumista vaativiin ympäristöihin. Johtavan aseman "katu-uskottavuus" kaiketi vähän vaatii pikkutakkia, kauluspaitaa ja usein tuota Juicenkin laulussaan mainitsemaa kravattia!

Suurimman osan työajastani olen viettänyt verkkareissa johtuen siitä, että luokanopettajan työajastani merkittävän osan on täyttänyt liikunnan opetus ja kun liikkatunteja on useita päivässä (useimmiten aamulla ja iltapäivällä), on perustunnitkin kuluneet samoissa tamineissa.

Vapaa-aika Suomessa ja myös toistakymmentä vuotta kestänyt sivutyö ohjelmapalveluyrittäjänä on sitten käytännön syistä pyörinyt erähenkisessä garderobissa.

Toki olen jo uran alkuvaiheista asti vierastanut "opettaja-stereotyyppistä" pukeutumista malliin slipoveri, kauluspaita ja suorat housut. Jo opiskeluaikana sovittiin Karttusen Peten (Jam Rock Band) kanssa, että ikinä ei tulla perusduuniin kravatti kaulassa ja se on pitänyt! Yläkuvan juhlapäivät ovat olleet asia erikseen. Muuten James Dean-mallin farkut ja t-paita-look toimii aina.

Viimeisen parin vuoden aikana opiskelujen oheiset duunit on tapahtuneet pääasiassa shortseissa ja uikkareissa ilman paitaa otollisten ilmasto-olosuhteiden takia. Sellaista on sukellus- ja hyppyhommissa, joihin takuulla vielä palataan!

No, osaan toki pukeutua tyylikkäästi tilanteen mukaan ja itse asiassa vähän pidänkin siitä. Parasta on, jos pystyy tyylin rajoissa vielä erottautua joukosta edukseen, mikä vaatii ihan oikeasti pientä suunnittelua. Myös hyvin pukeutuessa pystyy pienillä yksityiskohdilla pitämään kapinan hengissä vaiikkapa kenkien tai väriyhdistelmien kautta.

Oikeasti huolestuttaakin eniten se, ettei sisäinen minä siirry harmaalle, porvarilliselle puolelle arkiduuneihin palaamisen myötä. Todennäköisesti huoli on turha, koska kyseessähän on toivottavasti vain siirtyminen Clark Kent-vaiheeseen elämässä. Niin, ja tietysti pitäisi ensin saada se duunipaikka tai muuten voi joutua turvautumaan jälleen työskentelyyn yläosattomissa ja niillä hommilla ei paljon eläkerahastoa kartuteta!

https://www.youtube.com/watch?v=61GNE2KKNfo

Home on the range!

Utissa jo kolmatta päivää viettämässä kesälomaa. Tai ainakin tavallaan, sillä on tuossa jo neljä treenihyppyäkin kotikentälle tullut tehtyä. Ulkosauna on kuitenkin lämmennyt joka ilta ja vastat on omasta metsästä haettu. Jalkakyykkytreenillä on saatu paikat nautinnollisen kipeiksi. Moto Guzzilla on päässyt kulkemaan, kun Jumpy jäi Rijekan lentokonehalliin omalle ansaitulle lomalleen. Vielä kun mökille pääsisi mutta nyt on vielä ollut sen verran kotiaskareita rästissä, ettei ole pystynyt Mikkelin suuntaan siirtymään. Ensi viikolla nyt sitten viimeistään!

Kävin tänään aamun treenihyppyjen jälkeen moottoripyörällä Valkealan kirkonkylällä jättämässä viimeiset jäähyväiset rakkaalle duunipaikalleni, jonne ensimmäisen kerran saavuin töihin vuonna 1984 ja jossa olen joka tapauksessa tehnyt oman päätyöurani jatkosta riippumatta. Oli se surullista katsoa, kun purkuhirviö rusensi liikkasalin seiniä. Liikkasalin, jossa olen viettänyt tuhansia tunteja eri ikäisten lasten ja nuorten parissa pääasiassa opettamalla mutta myös telinevoimisteluvalmentajana sekä itse treenaamalla siellä. Siellä on saatettu monet ikäluokat kutosia "turvalliselle matkalle" yläkouluun ja elämään sekä ihasteltu hartaasti valmistellut joulujuhlaesitykset itkettäen ekaluokan tonttuleikkiläisten äidit ja toivottavasti vähän isätkin. Nyt tuo sadoille lapsille turvallinen ja meille kymmenille opettajille tuttu koulurakennus alkaa olla läjä rakennusjätettä. Turha tulla höpöttämään mistään kehityksestä ja uudesta ja paremmasta - se on silti kuolettavan surullista!

Onneksi sain kuitenkin vetää oman opettajaurani kirkonkylällä tuossa rakennuksessa ilman parakkikomennusta, joka on nyt ollut tilanteena pari vuotta ja jatkuu ainakin saman verran, kun Kouvolan kaupunki ei ole pystynyt päättämään mitä tilalle tulee. Väliaikanen parakkitilanne on erittäin huono sekä työntekijöille että kylän lapsille.

Sunnuntaina pitäisi hypätä näytöshyppy jälleen kerran Kouvolan pesäpallostadionille, minne olen vuosien saatossa hypännyt kymmeniä kertoja mitä kummallisimmissa rooleissa. Siellä olen kokenut myös hyppyurani ainoan "tilastotappion" hajoittamalla jalkani vaikeissa tuuliolosuhteissa huonolla päävarjolla vuoden 1991 tenavaleirillä. Nyt on samainen leiri uudemman kerran KPL:n järjestettävänä, joten tavallaan "akan tappo-hyppy" olisi tarjolla. Keliennusteet on vain valitettavan huonot mutta katsellaan, miten tilanne kehittyy.

Ai niin, se Bosnian kisa! Kun ei treenihyppyjä saatu, jouduimme kokeilemaan valmentajan kanssa paria kehitysjuttua kisan alussa, millä saatiinkiin sekaisin pari ekaa hyppyä. Lopussa lähti jo taas sujumaan mutta kisahan oli tuloksellisesti jo menetetty. Sain kuitenkin bongattua uuden hyppylentskarin, vanhan jugoslavialaisen Utva kuuskutosen ja Jumpyn tonkimisesta huolimatta selvisimme rajalla iman kumihanskakäsittelyä!