No, nyt alkaa pikkuhiljaa...

Vaikka olenkin ollut vähän sitä mieltä, että omaan arkeen ei koronat ole juurikaan vaikuttaneet, kevään eteneminen alkaa tuottaa kuitenkin pientä sosiaalisten kontekstien kaipuuta. Päällimmäisenä tietenkin vaivaa lentokenttäelämän puute. Kun on tasaisesti putoillut yli neljäkymmentä vuotta lentolaitteista, on selvää, että tuo lentokentänreunushengailujengi on erittäin merkittävä viiteryhmä. Ei välttämättä juuri se hyppääminen mutta muiden saman mielisten heimoveljien sekä -sisarten kanssa jutustelu ja säätäminen on tärkeässä roolissa. Nyt sen huomaa!

Lähes yhtä kauan on kesän ja usein koko vuoden elämä rakentunut hyppykisojen ympärille ja nyt voi olla, ettei niitäkään ole tarjolla. juuri viime viikolla siirrettiin kaikkien hyppylajien MM-kisa vuodella eteenpäin. Todennäköistä on myös, ettei yhteenkään Euroopan hyppykisaan ole pääsyä tänä vuonna, vaikka ne jollain tasolla järjestettäisiinkin. Ainoa oljenkorsi taitaa olla Immolan SM-kisa heinäkuulla. Ainakin osallistujamäärä on nykyisellään niin pieni, että sen pitäisi mahtua kokoontumisrajoituksiin.

Kotipihallakin alkaa olla normaalia enemmän tyhjäkäyntiä ja miellyttävät mökkikelit antavat odottaa edelleen itseään. Yöt kun saisi plussalle, niin pääsisi tuo lähtökuoppiinsa jämähtänyt kevätkin etenemään. Moottori- ja maantiepyörälenkkeihin edellytän taas yli kymmentä astetta, mihin ei ole auringonpaisteesta huolimatta juurikaan päästy.

Vuosi sitten olisi varmasti ollut pakka tämän kanssa pahemmin sekaisin, kun olisi ollut totaalijumissa Utissa. Nyt sentään pääsee viikottain poikkeamaan duunipaikalle Parikkalaan, käydä siellä salilla ja aseveli Honkasen kanssa ampumassa sekä saunomassa ja tietysti keskustella sekä asiaa että diipadaapaa työkavereitten kanssa. Enpä olisi äkkiseltään ajatellut, että duunilla olisi tällainen terapeuttinenkin merkitys!

Kesäduuniblues!

Ensimmäinen kesäkuu neljään vuoteen Suomessa ja samalla jo neljä vuotta odottanut kesäduuni aktivoitui. Kun kaverini ympäri maailmaa olivat hyppäämässä kauden ensimmäisessä maailmancupissa Kroatiassa, pensselisetä keikkui telineillä värittämässä muumitaloa.

Kun aikoinaan sain perintönä taloni, se oli vaaleansininen mikä ei ollut silloinkaan ihan tavanomainen maalaistalon väri. Muistan, kuinka aikoinaan tilatessani taksia Tyrrintien päässä olevan vaaleansinisen talon pihaan, keskuksessa oli hetki hiljaista ja sitten kysyttiin, onko tämä joku pilasoitto.

Sataviisikymmentä neliötä seinäpinta-alaa krumeluuri-ikkunapuitteineen ei ole ihan nopea väritysprojekti. Onneksi kelit suosivat ja veljeni toimitti paikalle kahdet eritason rakennustelineet, joten selvisin urakasta seitsemällä täydellä päivällä ja varmaankin koko loppukesäksi jumiutuneella niskalla. Tikkaiden kanssa olisi saanut viettää koko kesän seinällä. Maalausta toki edelsi seinän putsaus, josta rakennusammattilaisveljeni ohjeilla ja harjalaikalla selvisin kolmessa päivässä...

Paras apurini maalausurakassa oli Ståhlin Katja, joka viihdytti erinomaisilla jutuillaan ja hyvällä musalla päiviäni kahden ja kuuden välillä iltapäivisin. Muutkin Nostalgia-kanavan juontajat toki osallistuivat projektiin mutta onhan Katja Ståhl kuitenkin ihan omaa luokkaansa! Itse asiassa olen tavannut hänet aikoinaan livenäkin vieraillessani Nelosen uutisissa kertomassa sitkumävedin-juttuja. Hauskat ja rennot jutut tekivät vaikutuksen jo silloin.

Kun kuuntelee vaikka ihan neljäkin päivää putkeen samaa radiokanavaa, tajuaa myös kanavien ärsyttävän soittolistaväännön. Samat biisit soivat päivä päivän jälkeen joko saman tai eri juontajan toimesta. Ns. toivebiisitkin ovat todennäköisesti ainakin osittain huijausta tai sitten vaan sattumoisin ihmiset toivovat juuri sitä soittolistabiisiä kyseessä olevalta artistilta. Uskokoon ken tahtoo!

Tasaiseen väliin toistuvia typeriä mainoksia miettiessä tuli pohdittua, että eikö mainostajat tajua, että ärsyttävä mainos kääntyy itseään vastaan. Tiedän, etten ainakaan koskaan tule ostamaan erästä kipugeeliä tai tilaamaan kattoremonttia firmalta, joiden mainokset ovat rasittavimmasta päästä!

Talo alkaa nyt kuitenkin olla kosmeettisesti kuosissa ja toivon mukaan maali kestää vanhaa mainosta mukaillen isältä tyttärelle!

Rusinat pullasta!

Muistan, kun viime kesänä lojuin Podgorican pölyisellä lentokentällä iltapäivällä odottelemassa hyppytoiminnan alkua. Lämpöä oli varjossa +37 ja kuivassa ilmassa leijui Bosnian puolen metsäpalojen haju. Mietin, että olisin tuhat kertaa mieluummin Aihosenlammella omalla mökillä näissä lämmöissä. Eikä tuo Montenegron fiilis ollut ainoa, sillä vietin jo viime kesänä lentokenttäelämää yhteen menoon viisi viikkoa yli kolmenkympin lämmöissä putkeen ja siihen kun lisätään Thaimaan sukelluskuukausien lämpömäärät, on mökkihaaveita tullut eläteltyä useaan otteeseen vuosien aikana. Ja nyt juuri, kun olin tällä kolmen viikon Suomi-lomalla, sain nautiskella niitä helteitä mökillä!

Ennen lähtöä ollut ”toukokesä” ja nyt ”heinähelteet” ovat nostaneet Suomen markkina-arvoa mielessäni entisestään. Olen aika usein pullistellut noilla ulkomaan keikoilla sekä niiden keleillä ja maisemilla, mistä toki on osa ihan asiaakin mutta kyllä suomalaisen sielunmaisema on siellä mökkirannassa ja metsän reunassa ja parasta hellettä on tarjolla kotinurkilla silloin kun sitä on.

Ihan parastahan olisi, että saisi mökin ja saunan siirrettyä vuodenajan mukaan sopivaan paikkaan mutta sen rahan keräämiseen on tullut valittua väärä kilpailulaji ja toisaalta harrastus on vuosien mittaan haitannut riittävän rahankeruuta työelämässä. Eikä harmita yhtään! Olen joka tapauksessa etuoikeutettu siinä suhteessa, että mulla on oma mökki, mistä pääkunnia kuuluu mummolle ja äidille, joiden ansiosta saan ladata akkuja suojassa pahalta maailmalta.

Itse tykkään kuumista ilmoista ja näilläkin helteillä oli ihan masokistisen parasta juosta 18 kilometrin mökkilenkki yli kolmenkympin paahteessa! Loman aikana ehti mansikoille ja vatut sekä mustikatkin ehtivät kypsyä, kotisuon lakoista puhumattakaan. Välillä on päässyt hyppäämäänkin, joten nyt kun Suomen kesän ”rusinat pullasta” on noukittu, voi palata hyvillä mielin Etelä-Eurooppaan duunihommiin. Viikon päästä taistellaan sijoituksista joukkueeni kotikisassa, Italian Bellunossa!

Kevät on kesän flirtti!

Kun lähdimme muutama viikko sitten Utin kentältä Kroatiaa kohti oli siis juuri satanut kymmenen senttiä lunta ja pakkasta oli parikymmentä astetta. Kahden viikon poissaolon aikana kaikki oli totaalisesti muuttunut ja kevät puski päälle kiihdyttäen tahtia kuluneen kotiviikon aikana aiheuttaen omat miellyttävät ongelmansa.

Positiivinen ongelma yksi on auringon kanssa herääminen. Ei pysty nukkumaan pitkään muttei myöskään menemään aikaisin nukkumaan, kun on valoisaa ja saa (tarkenee) touhuta pihalla lähes yhdeksään asti valoisassa.

Positiivinen ongelma kaksi on se, että tekee mieli touhuta kevät- ja ulkohommia, joten sisäduunit (opiskelu, kirjoittaminen, muu säätäminen) jää tekemättä. Tämä päivä oli varattu niille, kun piti sataa mutta sade peruttiin ja sitä myötä renkaat meni vaihtoon sekä liiteri täyttyi jälleen lisää ulkona talvehtineista puista.

Kolmas ongelma on se, että tulee murehdittua jo etukäteen sitä, että joutuu lähes koko kesän olemaan poissa Suomesta pääsemättä nauttimaan leppoisasta koti- ja mökkielämästä. Kokemuksesta tiedän, että etukäteisajatus siitä tuntuu pahemmalta kuin varsinainen tilanne mutta kuitenkin...

Kevään mahtavuushan perustuu pitkälti siihen, että se tuo konkreettisen varmuuden siitä, että odotettu ja kaivattu kesä on ihan tuloillaan! Omalla tavallaan tämä juuri on kuitenkin hienompaa aikaa kuin se ajastaan saavutettu kesä. Se on vähän niin kuin kaverini Hannu on aina sanonut kesälomasta. Paras hetki on se, kun suvivirsi soi (meillä koulumaailmassa ainakin vielä toistaiseksi) ja kaikki ihanuus on edessä! Seuraavana päivänä lomaa onkin jo masentavan paljon vähemmän jäljellä! Tai kuten toinen opiskelukaverini aikoinaan sanoi, että parempi hetki on se, kun tajuat, että "metsästys ja vonkaus" on tuottanut toivotun tuloksen varsinaisen lopputuloksen sijaan.

Myös kilpailuissa parasta on se lyhyt hetki, kun suorituksesi on onnistunut tavoitteen mukaisesti eikä se, kun sinut palkitaan siitä. Toki mukavaa on tulla palkituksi, nauttia kesästä, olla lomalla ja olla vaikka "sillai" mutta parhaita on ehkä ne edeltävät odotuksen ja toteutumisen välissä olevat hetket. Siispä kaikki irti keväästä!