Mörköilyaktiviteetteja!

Hiukka vaivaantuneenakin täytyy tunnustaa, että nämä poikkeusolot ja niitä seurannut yhteiskunnallinen eristäytyminen eivät ole kovinkaan dramaattisesti vaikuttaneet omaan elämääni. Sosiaalisten kontaktien tarve on varmaankin täyttynyt kuitenkin työpaikalla, jossa olemme työskennelleet johtoryhmän ja oman yksikköni puitteissa tähän asti vähintäänkin "puolinormaalisti". Lisäksi olen saanut vedettyä treenit, kuten ennenkin.

Itse asiassa tähän treenaamiseen liittyykin ainoat puuttuvat sosiaaliset kontekstit. Toinen on punttisalin kaveripiiri, jonka kanssa saa päivittää myös Kouvolan pään kuulumiset aina viikonloppuisin ja toinen on laskuvarjohyppyperhe, joka olisi jo aktivoitunut normaalioloissa synkän talvitauon jälkeen lentokenttien reunoille. Lentokoneesta on tullut putoiltua vuosien varrella niin paljon, että sen suhteen pahimmat intohimot ovat hiipuneet mutta sitä yhteisöä kaipaan! Nythän tilanne näyttää huonolta myös siinä mielessä, etten ole varma pääsenkö tapaamaan koko kautena edes "ulkomaan hyppysukulaisia", joita vuosien varrella on kertynyt runsain mitoin erityisesti Italiaan ja Kroatiaan. Olen toki ollut sinne yhteyksissä ja heillä on ainakin toistaiseksi kaikki kunnossa.

Kotioloissa ainakin omasta puolestani kaikki sujuu normaalisti. Puuhastelen ihan normaalisti omiani joko omalla tontilla tai sitten lähimetsissä. Jollei muuta keksi, niin meillä maalla siirrellään aina puita paikasta toiseen. Metsässä kaadettu puu pätkitään pinoon polun varteen, siirretään siitä pinoon sirkkelin läheisyyteen, pätkitään ja halotaan ajastaan pinoon sirkkelin viereen, josta siirretään tuoreiden halkojen pinoon liiteriin, mistä siirretään joskus sitten käyttöhalkojen pinoon toiselle puolelle liiteriä ja siitä sitten sisälle tai saunaan poltettavaksi. Joskus noita välietappeja saattaa olla useampiakin.

Puun siirtely on siis yksi pääharrastus kotioloissa ja toinen on "maleksiminen". Maleksimista voi tehdä myös joko omalla tontilla tai sitten lähimetsissä. Maleksimisharrastuksessa kuljeskellaan enemmän tai vähemmän päämäärättömästi edestakaisin ja ihmetellään ympäröivää infrastruktuuria. Jos havaitaan jotain puuttumisen arvoista asiaa, saatetaan käydä hetkellisesti toimeen ja sitten taas haahuillaan eri paikkaan. Talvella tärkeä maleksimisväline on otsalamppu, kun taas kesäaikana maleksiminen menee helposti överiksi, kun pimeys tai hypotermian oireet eivät ilmoita, että olisi aika lopettaa harrastaminen siltä päivältä. Kesäaikana maleksimista voi harrastaa millaisissa vaatteissa tahansa tai vaikka lähes alasti mutta talvella ammattilaiset pukeutuvat toppahaalariin. Metsämaleksimiseen käytetään usein eri jalkineita kuin pihamaleksimiseen. Syksyllä voi saada harrastukseen hieman lisää jännitystä ottamalla mukaan haulikon. Patruunoista ei ole niin väliä, kun ei sieltä yleensä mitään ravinnoksi kelpaavaa elukkaa löydä.

Vaikka olinkin puoliammattilainen maleksija etenkin viime vuonna työn etsimisen ohessa, toivon, että saamme pian taas mahdollisuuden noihin sosiaalisempiin harrastuksiin, ettei sisäinen "Jack" ala ottaa roolia täällä metsien keskellä maleksiessa...

Marjan metsästyskausi.

Se on taas aika vuodesta, jolloin mammat viuhtovat metsissä keräämässä raakoja marjoja, kun muuten joku toinen ehtisi kerätä ne. Ensin hyperventilointia aiheuttaa mustikat, joita ei ennusteiden mukaan koskaan ole ja silti niitä riittää marraskuulle asti. Seuraavana poimitaan ra'at puolukat ja siinä välissä pöllytetään vattupuskia.

Oma marjankeruuaikani alkaa syyskuulta, jolloin puolukatkin alkavat olla kypsiä ja metsästä löytyy edelleen jalkapallon kokoisia puolukoita thaikkupoimijoista huolimatta. Karpaloita poimitaan suolta sitten sormet kohmeessa loka-marraskuussa. Pari vuotta sitten lumitilanne saalli puolukoidenkin poimimisen vielä jouluaatonaattona!

Poikkeuksena kuitenkin on omaakin sielunelämää jo heinäkuulla häiritsevä lakka, jonka kimpussa etenkin täällä Tyrrin banaanilaakson harvoilla kasvupaikoilla pitää olla ajallaan. Lakka on toki siitä hyvä, että raakana sitä ei oikein pysty irroittelemaan varvusta, joten jonkinlainen kypsyysaste on taattu. Kypsynyt marja putoaa myös melko nopeasti sammalikkoon, joten poiminta-aika on huomattavasti rajatumpi kuin mustikalla tai puolukalla puhumattakaan karpalosta, joita voi käydä saalistamassa vielä keväällä lumien sulamisen jälkeenkin.

Ilman vaimon ahkerointia marjametsällä ei kuitenkaan aamupalan kanssa olisi metsän antimia tarjolla pitkin talvea. Lakkasaaliista riittää iloa vain muutamaan erikoishetkeen ja myöhäissyksyn marjastukseni katoaa muutaman päivän online-iskuina aamurahkan sekaan.

Metsämarjastuksen terveydellisiin vaikutuksiin kuuluu tietysti hyvä syy lähteä metsään tallailemaan. Kun eilen aurinkoisena kesäiltapäivänä palasin lakkametsältä suolta ensin riistapellon läpi viljapellon laitaa välimetsään keräillen samalla vihtaoksia polun varren koivuista ulkosaunaa varten, tuli hetken aikaa taas tajuttua, miten etuoikeutetusti saa elää sellaista normisuomi-ihmisen unelmaa. Oman talon "takapihalta" löytyy marjametsät ja hiihtosuot, pihalla on marjapensaat, omenapuut ja toistasataa vuotta vanha ulkosauna. Keskustaan on kuitenkin vain viidentoista minuutin auto- tai moottoripyörämatka ja omiin intresseihin tiukasti kuuluvalle lentokentälle vartin fillarointi. Puolentoista tunnin ajomatkan päästä löytyy lammen rannalta kesämökki soutuveneineen.

Mitä pidemmän aikaa tulee koluttua maailman hyppykenttiä tai koralliriuttoja, sitä enemmän ajatus palaa näihin arkisiin, turvallisiin kotijuttuihin. Suomalainen metsä on ihan paras tallailupaikka, kotisaunan löylyjä ei voita mikään ja omalla pihalla puuhastelu antaa parasta mielen terapiaa. Ehkäpä sen tajutakseen pitää kuitenkin käydä poimimassa marjoja aina vähän kauempaakin!

Rusinat pullasta!

Muistan, kun viime kesänä lojuin Podgorican pölyisellä lentokentällä iltapäivällä odottelemassa hyppytoiminnan alkua. Lämpöä oli varjossa +37 ja kuivassa ilmassa leijui Bosnian puolen metsäpalojen haju. Mietin, että olisin tuhat kertaa mieluummin Aihosenlammella omalla mökillä näissä lämmöissä. Eikä tuo Montenegron fiilis ollut ainoa, sillä vietin jo viime kesänä lentokenttäelämää yhteen menoon viisi viikkoa yli kolmenkympin lämmöissä putkeen ja siihen kun lisätään Thaimaan sukelluskuukausien lämpömäärät, on mökkihaaveita tullut eläteltyä useaan otteeseen vuosien aikana. Ja nyt juuri, kun olin tällä kolmen viikon Suomi-lomalla, sain nautiskella niitä helteitä mökillä!

Ennen lähtöä ollut ”toukokesä” ja nyt ”heinähelteet” ovat nostaneet Suomen markkina-arvoa mielessäni entisestään. Olen aika usein pullistellut noilla ulkomaan keikoilla sekä niiden keleillä ja maisemilla, mistä toki on osa ihan asiaakin mutta kyllä suomalaisen sielunmaisema on siellä mökkirannassa ja metsän reunassa ja parasta hellettä on tarjolla kotinurkilla silloin kun sitä on.

Ihan parastahan olisi, että saisi mökin ja saunan siirrettyä vuodenajan mukaan sopivaan paikkaan mutta sen rahan keräämiseen on tullut valittua väärä kilpailulaji ja toisaalta harrastus on vuosien mittaan haitannut riittävän rahankeruuta työelämässä. Eikä harmita yhtään! Olen joka tapauksessa etuoikeutettu siinä suhteessa, että mulla on oma mökki, mistä pääkunnia kuuluu mummolle ja äidille, joiden ansiosta saan ladata akkuja suojassa pahalta maailmalta.

Itse tykkään kuumista ilmoista ja näilläkin helteillä oli ihan masokistisen parasta juosta 18 kilometrin mökkilenkki yli kolmenkympin paahteessa! Loman aikana ehti mansikoille ja vatut sekä mustikatkin ehtivät kypsyä, kotisuon lakoista puhumattakaan. Välillä on päässyt hyppäämäänkin, joten nyt kun Suomen kesän ”rusinat pullasta” on noukittu, voi palata hyvillä mielin Etelä-Eurooppaan duunihommiin. Viikon päästä taistellaan sijoituksista joukkueeni kotikisassa, Italian Bellunossa!