Takaisin Karjalasta

Kolmen vuoden kiinnitykseni Etelä-Karjalan joukkueen Parikkalan ketjuun päättyi muutama viikko sitten omalla päätökselläni. Syitä löytyi henkilökohtaisen elämäntilanteen lisäksi myös ei välttämättä muuttuneesta työskentely-ympäristöstä, vaan ehkä sen muuttumattomuudesta.

 

Uusi opisto, jonka rehtoriksi tulin oli ensimmäinen yhteistyöyritelmä Rautjärven ja Parikkalan kuntien välillä. Ymmärsin, että odotukset olivat kovat ja pyrimmekin kehittämään opistotoimintaa palvelemaan koko alueen kehitystä ja etua. Opistomme toimi jopa esimerkkihankkeena valtakunnallisella tasolla mutta jotenkin sitä ei tahdottu ymmärtää saati tukea ainakaan poliittisella tasolla. Sisältö ja tulokset, joita kahden vuoden pandemiasta huolimatta saavutettiin tuntuivat olevan yhdentekeviä. Ainoa, mistä opistossa oltiin kiinnostuneita oli se, ettei vaan toisen kunnan puolella ole enemmän opetustarjontaa kuin toisen. Tällä naapurikateudella on toki pitkät perinteet.

Nykymaailmassa kahden kunnan, jotka ovat kaukana kaupunkikeskuksista pystymättä toimimaan ”lähiökuntina” ainoa selviytymismahdollisuus on yhteistyö. Alueelliset palvelut pitää pystyä tuottamaan itse, yhteisöveronmaksajista on turha haaveilla ja yksittäisetkin veronmaksajat vähenevät vuosi vuodelta. Teknisen toimen yhdistämisellä olisi saatu parempaa ja kustannustehokkaampaa palvelua asukkaille, kuten myös itse ajamallani sivistyspalveluiden yhdistämisellä. Kummankin kunnan puolella kituutetaan miniorganisaatiolla ja ihmetellään, kun työhyvinvointikäyrät kyntää ja poissaolokuormitus kasvaa kasvamistaan. Syy ei todellakaan ole (myös ylikuormittuneissa) johtajissa, vaan puutteellisissa resursseissa. Sen sijaan, että poliittinen ”valtaeliitti” katsoisi peiliin, väistetään vastuuta ja laitetaan mieluummin viranhaltijat vaihtoon. Yhteistyön pelätään heikentävän omaa vaikutusvaltaa asioihin.

Ketkäpä tästä sitten kärsivät? No, alueen asukkaat, joiden palvelut heikkenevät ja verot nousevat. Heille syötetään autonomisen ihanuuden disinformaatiota ja luodaan illuusioita nousukkaasta tulevaisuudesta. Suomi on täynnä näitä vastaavia kuntia ihan yhtä ihanan luonnon keskellä, idyllisessä ja turvallisessa maalaisympäristössä ja osa vielä lähempänä ruuhkasuomen kaupunkikeskusten palveluita. Jos työperäiseen muuttoon ei löydy porkkanaa, saldona on ainoastaan satunnaisia eläköityviä paluumuuttajia (tekohengitystä toki sekin). Toimivalla palvelurakenteella saataisiin aikaiseksi edes pitovoimaa mutta sen tuottamiseen tarvitaan niitä henkilöresursseja. Ja sitä kuntien välistä yhteistyötä.

Porkkanat jaettiin vuosituhannen alussa ja kun sote-hässäkästä selvitään, on enää keppiä jaossa itsenäisesti toimeentulemattomille kunnille, jotka eivät ole osanneet hyödyntää omaehtoisesti yhteistyömahdollisuuksia naapureiden kanssa.

Puoluepolitikointi on ihan naurettavinta kähinää, mitä kuntien sisällä voidaan tehdä. Valtataistelun tuoksinassa kunnan etu jää helposti jalkoihin. Samoin kun periaatteellisista syistä omaan kylään tai viiteryhmään päin vetämisellä.

Alkuun viitaten, olisin voinut toisenlaisessa henkilökohtaisessa tilanteessa taistella vielä hetken tuulimyllyjä vastaan mutta nyt oli aika lähteä takaisin länteen. Olen kiitollinen Parikkalalle, Rautjärvelle ja Etelä-Karjalalle tilaisuudesta tutustua kunnallisen hallinnon kiemuroihin sekä monista hyvistä hetkistä sekä työelämässä että vapaa-aikana. Toivon, että yllä oleva vuodatukseni herättäisi eteenpäin vievää tekemisen henkeä vastaavanlaisessa tilassa oleviin kuntiin, joiden ahdinkoon on oma osuutensa myös valtionhallinnon ajoittain kuntia kuormittavilla, irrationaalisilla päätöksillä.

Kuntapolitiikkaa rautalangalla

Kouvolan kaupunginhallitus väläytteli säästöehdotuksissaan työntekijöiden yt-neuvotteluja mahdollisten virkojen uudelleenjärjestelyn tiimoilta. Toki ajankohta on sinänsä otollinen uusille virkajärjestelyille vuoden alusta joka tapauksessa voimaan tulevan sote-uudistuksen myötä mutta jollei siihen liittyvä strategia tarvittavine rakenteineen ole tiedossa jo tässä vaiheessa, osoittaa se melkoista kyvyttömyyttä päätöksenteossa!

Ei luulisi olevan vaikea ennustaa, millä kokoonpanolla jo vuosia muutenkin pyöritetty sivistys ja tekninen puoli saadaan pyöritettyä tulevaisuudessa, etenkin kun rakenteisiin liittyvistä visioista on edes jotenkin päästy yhteisymmärrykseen. Toivottavaa tietysti on, että työskentely tehostuu uusien kuvioiden myötä siten, että etenkin hallinnon virkojen määrää voidaan jossain vaiheessa supistaa, koskien myös poliittisten päätöksentekijöiden henkilömäärää. Tämä kuitenkin saadaan aikaan luonnollisen poistuman kautta ilman työilmapiiriä heikentävää ja tehokasta, innovatiivista työskentelyä lamauttavaa uhkailua potkuista.

Kuntatyötä pystyttäisiin tehostamaan paljon myös ajanmukaisemmilla johtamis- ja työskentelytyyleillä etenkin välijohdon osalta. Ensinnäkin tuossa portaassa työskentelee paljon henkilöitä ilman viran tulokselliseen hoitoon tarvittavaa johtamiskoulutusta. Minkä takia? No, ensinnäkin sitä ei vaadita noihin virkoihin, vaan mitä kauemmin olet pyöritellyt papereita (tai nykyään ehkä tiedostoja) ilman virheitä edellisellä suoritusportaalla, sen varmemmin saat paikan seuraavalta sähköpostijohtamistasolta. Tähän vaikuttaa myös se, että rekrytointia suorittavilta virkamiehiltä ei vaadita myöskään minkäänlaista koulutusta ja kykyä tuloksellisen rekrytoinnin suorittamiseen, mikä oikeasti on kyllä ammattilaisten hommaa. Julkisessa hallinnossa on jämähdetty varovaiseen varman päälle pelaamiseen, mitä poliittisten päättäjien yt-uhkailut ei kyllä yhtään helpota. Turha odottaa nykyajan haasteisiin vastaavaa innovatiivista ja visionääristä johtamista! Jos joku virkamies oikeasti yrittää ehdottaa jotain merkittävää koko organisaatiota pitkällä tähtäimellä hyödyttävää kehitysideaa, ensimmäiseksi hänet ristiinnaulitaan nimettömästi yleisön osastolla ja sitten asiasta yleensä hyvin vähän perillä olevat poliittiset päättäjät torpedoivat idean äänestäjien (nimettömät yleisön osastolta) menettämisen pelossa. Helpompaa on vain pitää saavutetut asemat ja pysyä piilossa tietokoneen takana.

Kysymys on kulttuurista, johon tarvitaan muutosta. Otollinen etsikkoaika taas tuolle muutokselle on juuri nyt! Nimettömät yleisön osaston kirjoittajat vahingoniloisena seuraavat hallituksen kompurointia maakunta-uudistuksen parissa tajuamatta, että se on itse asiassa jo tapahtunut. Sote-puoli on irrotettu kuntien hallinnosta perustettuihin maakunnallisiin yksiköihin, joiden palvelukseen suuri osa virkamiehistä siirtyy Kouvolassakin vuoden alusta. Nyt olisi erittäin järkevää kuntien kannalta saada aikaan mahdollisimman nopeasti myös niiden erillistalous- ja poliittinen hallinto. Kyllä helpottaa. Kuntien kontolle jäävät siis pääasiassa alussa mainitut sivistys ja tekninen toimi, mikä helpottaa ylimmän johdon strategista portfoliojohtamista ja myös poliittinen päätöksenteko helpottuu. Valtuutettujen ei tarvitse hallita yhtä monialaisesti käsittelyn kohteena olevia asiakenttiä, jolloin alakansakoulupohjiltakin voi pystyä pienen rautalangastaväännön jälkeen tekemään järkeviä päätöksiä!

Hallinnossa taas porukka joka tapauksessa vähenee, jolloin myös yhteisöllisyys ja sen mukanaan tuoma mahdollisuus toimialojen välisen verkostoitumiseen ja informaation kulkuun paranee. Henkilöstöhallinnolta vapautuu viimein resursseja työyhteisön hyvän johtamisen kehittämiseen ja rekrytointien tehostamiseen. Luovuus ja työtehokkuus kasvaa, minkä johdosta voidaan jossain vaiheessa myös saada niitä kaivattuja henkilöstösäästöjä ilman repimistä. Niin, ja tietysti luottamusmiehiä sekä lautakuntia tarvitaan huomattavasti vähemmän ja saadaan nekin palkkiot oikeaan kehitystyöhön. Tai sitten ei...