Takaisin Karjalasta

Kolmen vuoden kiinnitykseni Etelä-Karjalan joukkueen Parikkalan ketjuun päättyi muutama viikko sitten omalla päätökselläni. Syitä löytyi henkilökohtaisen elämäntilanteen lisäksi myös ei välttämättä muuttuneesta työskentely-ympäristöstä, vaan ehkä sen muuttumattomuudesta.

 

Uusi opisto, jonka rehtoriksi tulin oli ensimmäinen yhteistyöyritelmä Rautjärven ja Parikkalan kuntien välillä. Ymmärsin, että odotukset olivat kovat ja pyrimmekin kehittämään opistotoimintaa palvelemaan koko alueen kehitystä ja etua. Opistomme toimi jopa esimerkkihankkeena valtakunnallisella tasolla mutta jotenkin sitä ei tahdottu ymmärtää saati tukea ainakaan poliittisella tasolla. Sisältö ja tulokset, joita kahden vuoden pandemiasta huolimatta saavutettiin tuntuivat olevan yhdentekeviä. Ainoa, mistä opistossa oltiin kiinnostuneita oli se, ettei vaan toisen kunnan puolella ole enemmän opetustarjontaa kuin toisen. Tällä naapurikateudella on toki pitkät perinteet.

Nykymaailmassa kahden kunnan, jotka ovat kaukana kaupunkikeskuksista pystymättä toimimaan ”lähiökuntina” ainoa selviytymismahdollisuus on yhteistyö. Alueelliset palvelut pitää pystyä tuottamaan itse, yhteisöveronmaksajista on turha haaveilla ja yksittäisetkin veronmaksajat vähenevät vuosi vuodelta. Teknisen toimen yhdistämisellä olisi saatu parempaa ja kustannustehokkaampaa palvelua asukkaille, kuten myös itse ajamallani sivistyspalveluiden yhdistämisellä. Kummankin kunnan puolella kituutetaan miniorganisaatiolla ja ihmetellään, kun työhyvinvointikäyrät kyntää ja poissaolokuormitus kasvaa kasvamistaan. Syy ei todellakaan ole (myös ylikuormittuneissa) johtajissa, vaan puutteellisissa resursseissa. Sen sijaan, että poliittinen ”valtaeliitti” katsoisi peiliin, väistetään vastuuta ja laitetaan mieluummin viranhaltijat vaihtoon. Yhteistyön pelätään heikentävän omaa vaikutusvaltaa asioihin.

Ketkäpä tästä sitten kärsivät? No, alueen asukkaat, joiden palvelut heikkenevät ja verot nousevat. Heille syötetään autonomisen ihanuuden disinformaatiota ja luodaan illuusioita nousukkaasta tulevaisuudesta. Suomi on täynnä näitä vastaavia kuntia ihan yhtä ihanan luonnon keskellä, idyllisessä ja turvallisessa maalaisympäristössä ja osa vielä lähempänä ruuhkasuomen kaupunkikeskusten palveluita. Jos työperäiseen muuttoon ei löydy porkkanaa, saldona on ainoastaan satunnaisia eläköityviä paluumuuttajia (tekohengitystä toki sekin). Toimivalla palvelurakenteella saataisiin aikaiseksi edes pitovoimaa mutta sen tuottamiseen tarvitaan niitä henkilöresursseja. Ja sitä kuntien välistä yhteistyötä.

Porkkanat jaettiin vuosituhannen alussa ja kun sote-hässäkästä selvitään, on enää keppiä jaossa itsenäisesti toimeentulemattomille kunnille, jotka eivät ole osanneet hyödyntää omaehtoisesti yhteistyömahdollisuuksia naapureiden kanssa.

Puoluepolitikointi on ihan naurettavinta kähinää, mitä kuntien sisällä voidaan tehdä. Valtataistelun tuoksinassa kunnan etu jää helposti jalkoihin. Samoin kun periaatteellisista syistä omaan kylään tai viiteryhmään päin vetämisellä.

Alkuun viitaten, olisin voinut toisenlaisessa henkilökohtaisessa tilanteessa taistella vielä hetken tuulimyllyjä vastaan mutta nyt oli aika lähteä takaisin länteen. Olen kiitollinen Parikkalalle, Rautjärvelle ja Etelä-Karjalalle tilaisuudesta tutustua kunnallisen hallinnon kiemuroihin sekä monista hyvistä hetkistä sekä työelämässä että vapaa-aikana. Toivon, että yllä oleva vuodatukseni herättäisi eteenpäin vievää tekemisen henkeä vastaavanlaisessa tilassa oleviin kuntiin, joiden ahdinkoon on oma osuutensa myös valtionhallinnon ajoittain kuntia kuormittavilla, irrationaalisilla päätöksillä.

On the road!

Elinpiirin laajennus on tuonut mukanaan uusia kesäajoreittejä, kun tuo Mikkelin mökki ei satu minkään matkan varrelle. Itse asiassa koti Utissa, työpaikka Parikkalassa ja mökki Mikkelissä muodostavat aika kattavan kolmen maakunnan kolmion! Lisänä on vielä lmmolaan, Imatralle painottuneet laskuvarjohyppyhommat, jolloin mökkipoikkikulku tapahtuu Puumalan ja Anttolan kautta. Parikkalasta siirtyminen mökille tapahtuu taas Punkaharjun, Savonlinnan ja Juvan kautta.

Näin siis kotimaan matkailun suosikkireitit ovat muuttuneet osaksi normaalia siirtymätaipaletta. Kun ne ovat kuitenkin siirtymäreittejä, täytyy tunnustaa, että en ole kertaakaan pysähtynyt vaikkapa Luston metsämuseolle, saati ostamaan Puumalasta jotain tv-tähden kauppaamia piirakoita! Maisemista toki tulee nautittua sekä auton ratissa että erityisesti moottoripyörän puikoissa. Vapaa-ajan autoiluhan ei muutenkaan paljon työmatkoilla kulkevaa siirtotyöläistä kiinnosta.  

Kesän toistaiseksi ainoa kerta, jolloin ajamisen tarkoituksena oli pysähtyä matkan varren kiinnostavissa kohteissa, oli viime viikonlopun Laskuvarjojääkärikillan liivijengin moottoripyöräretki juuri Puumalasta Uukuniemeen. Tässäkin oli aika paljon omaa ammatillista uteliaisuutta mukana, koska sain samalla kertaa tutustua toimialueeni (Rautjärvi-Parikkala) kohteisiin ja esiteltyä omalta osaltani Parikkalan kuntaa kiltaveljille. Olihan se räyhä nähdä 35 isoa moottoripyörää kunnan viraston (suojeluskuntatalo) parkissa!

Kokeilkaapa muuten joskus pitää navigaattoria päällä autolla ajaessa, ihan kartan tarkkailun vuoksi. Ei paljon tarvitse ihmetellä mainettamme järvi-maana. Eipä ole montaa pätkää ainakaan edellä mainituilla reiteillä, ettei jonkinasteista lätäkköä olisi tien poskessa! Juuri nuo järvien (Saimaan) kupeessa kulkevat tien kohdat ovat myös niitä, mitkä tekevät Punkaharjusta, Pistohiekasta ja Puumalansalmesta niin suosittuja ajoreittejä. Monesti miettii myös sitä, kuinka hienoja nuo maastokohdat olisivat ilman tuota maisemaan sopimatonta, rumaa asfalttitietä.

Parhaiten maisemaelämyksiä saa kuitenkin lentämisen lisäksi vesiliikennöimällä, mikä on kyllä ainakin Simpelejärven osalta vakaasti suunnitelmissa, kun sain viimein vanhan Busterin hoidettua käyntikuntoon ja parkkiin Parikkalan torirannan laituriin. Toivotaan pitkää syksyä ja lämpimiä elo-syyskuun iltoja!

Opetusministeri kylässä.

Mulla oli asiaa opetusministerille, niin kuin varmaan monella muullakin olisi. Senkin tiedämme, että ministeri ei ole ihan helposti tavoitettavissa, joten asioita kannattaa normaalisti hoitaa muunlaisessa marssijärjestyksessä.

Mulla oli kuitenkin asian lisäksi "työkalu", vankkumaton itseluottamus ja vähän hyvää säkääkin ministerin tavoittamiseen, vieläpä siinä määrin, ettei tarvinnut lähteä itse maalikylille.

Asia oli vapaan sivistystyön rooli ja mahdollisuudet syrjäseutujen elinvoimaisuutta ylläpitävänä organisaationa. Itse olen jo järjestänyt opistollemme maatalouselinkeinoja tukevia lyhytkursseja ja syksyllä alkaa matkailukoulutus, joka tähtää osaamiseen, ei tutkintoon! Toisen asteen koulutus on siirtynyt keskustaajamiin ja paikalliseen työllistämistarpeeseen ei pystytä nykysysteemillä reagoimaan. Paitsi, jos kansalaisopistot valjastetaan vastaamaan haasteeseen...

Työkalu oli "Esson Baari" - tuo kansanviisauden ja maalaisjärjen perinteinen tyyssija, jonka olin lainannut opistomme käyttöön viikottaisia aamukahvihetkiä varten täällä Simpelejärven rantamailla. Tiistai-aamuisin Simpelejärven opisto nimittäin järjestää kansalaisvaikuttamisen opintopiirin joko Särkisalmen oikeasti entisellä Essolla ja nykyisellä ABC:llä tai Simpeleen entisellä Unionilla ja nykyisellä Nesteellä. Olemme tavanneet mennä jonkun vierailijan kanssa sinne kansanparlamentin tentattavaksi ilman suurempaa ennakkovalmistautumisia. Konseptissa päättäjät ja asiantuntijat tuodaan suoraan asukkaiden pariin, jolloin informaatiota häiritsevät väliportaat jäävät pois ja asioista voidaan puhua oikeilla nimillä. Kahviporukassa ilmapiiri on epävirallisen rento ja osallistujilla useimmiten myös sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Ymmärrys asioiden hoitoon kehittyy kummallakin osapuolella!

Hyvä säkä oli se, että kohdepaikaksi valikoitunut Simpeleen Neste oli puolisukulaisuussuhteiden takia ministerille tuttu paikka ja ministerin jo ennalta sovitut Lappeenrannan sekä Imatran tilaisuudet, joiden kupeeseen mahtui vielä yksi aikataulusäätö.

Ministeri oli toimialaansa hyvin perehtynyt ja sanavalmis Li Andersson, joka on mielestäni ottanut paremmin opetusministerin pestinsä haltuun kuin moni aiemmista. En käy arvioimaan sitä, että kestääkö talous hallituksen koulutusmyönteistä politiikkaa mutta on hyvä, että ainakin ministeri pitää toimialansa puolia ja puhuu myös avoimesti vaikeista asioista, kuten siitä, miten lasten lukumäärän lasku tulee vähentämään rakenteellista koulujen tarvetta. Siihen ei esimerkiksi OAJ ole pystynyt.

Olen puoluepoliittisesti sitoutumaton ja en ole sitten nuoruusiän äänestänyt missään vaaleissa puoluetta, vaan hyviä tyyppejä. Näitä tyyppejä on löytynyt oikealta ja vasemmalta, kuten nykyäänkin ja eniten arvostamiani en ole koskaan edes päässyt äänestämään vaalipiirirajoitusten vuoksi. No, otan kuitenkin sen verran sovellusta äskeiseen, että yhtä puoluetta en tule äänestämään ihan sen hyysäämän huonosti käyttäytyvien junttien takia, vaikka hyvä yksilö löytyisikin. Ja tässä tilanteessahan minulla oli tietysti asiaa opetusministerille eikä Vasemmistoliiton puheenjohtajalle.

Tähdet olivat suotuisassa asennossa, ministeri piti opintopiirikonseptiani hyvänä ideana, aikataulut saatiin säädettyä sopivaksi esikunnan kanssa ja niinpä olin aikaisin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen hyvissä ajoin odottelemassa Litä saapuvaksi Simpeleen Nesteelle. Nukun levottomasti aina, kun käyn kierroksilla tai päällä olevaan asiaan vaikuttavat muuttujat eivät ole täysin omissa käsissä. Nyt kyseessä oli vähän kumpikin ongelma!

Tapahtuma pyrittiin pitämään vieraan suhteen arvoituksena, jotta Esson Baarin kansanomainen luonne saataisiin säilytettyä eikä paikalle saapuisi uteliaita patsastelijoita tai ylintä johtoa varastamaan showta. Koska teemana oli koulutus ja opetus, olin kuitenkin pyytänyt paikalle muutaman valikoidun asiantuntijan itseni lisäksi viemään keskustelua oikeaan suuntaan. Heillekään ei kerrottu etukäteen, kuka vierailija tulee olemaan.

Ensimmäinen taakka pakeni harteilta, kun ministerin turvamies saapui paikalle varmistaen ministerin olevan sovitusti matkalla tapaamiseen. Puitteet olivat kunnossa, sopiva ryhmä vierailijoita paikalla ja Li otti tilanteen haltuunsa kokeneena puhujana ja läksynsä lukeneena asiantuntijana. Syrjäkuntien murheet ymmärrettiin ja ratkaisuja niihin luvattiin hakea. Enää yksi muuttuja oli vaivaamassa!

Aikataulu ei ollut antanut myötä kahdenkeskisen palaverin järjestämiseen siitä asiastani. Olin toki kehittänyt siihen tavoilleni uskollisena back-up-vaihtoehdon ja ehdotin, jospa voisin kyytsätä Lin seuraavaan tapaamiseen ranskalaisella tilaihmeelläni valtioneuvoston saksalaisvalmisteisen edustusauton sijasta. Samalla saisin tunnin verran palaveriaikaa omaan missiooni liittyen. Asia järjestyi ja niinpä Citroen Aircross toimi ministeritason neuvottelutilana matkalla Simpeleeltä Lappeenrantaan. Kahdestaan emme kuitenkaan ajaneet, vaan takapenkille asettuivat esikuntaan kuuluneet erityisavustaja ja luottotoimittaja.

Käsittääkseni olimme syvän yksimielisiä vapaan sivistystyön yhä tärkeämmäksi muuttuvasta roolista, mitä koitan omalla esimerkilläni viedä eteenpäin. Toivottavasti saan vielä toimialueeni asujamiston lähtemään pitovoimaan tähtääviin koulutuksiin mukaan. 

Puhe Parikkalan sankarihaudoilla 6.12.2019

On aika muistaa niitä, jotka antoivat henkensä sodissa. Kahdeksankymmentä vuotta sitten 6.12. oli ensimmäiset heistä jo kaatuneet maansa, kotinsa ja läheistensä puolesta. Pienen Suomen virallinen asema maailman valtioiden joukossa oli uhattuna ja sitä jouduttiin puolustamaan ennalta käsin katsoen ylivoimaista vihollista vastaan.

Ihminen joka puolustaa kotiaan ja läheisiään on taipumaton minkään vaikeuden ja pelon edessä. Talvisodan ja sitä pian seuranneen jatkosodan jälkeen saimme pitää itsenäisyytemme suurten uhrausten kautta.

Usein suremme näiden isänmaan puolesta kaatuneiden karua kohtaloa unohtaen muun kansakunnan kärsimykset. Sotilaat kaatuivat kunniakkaasti ja pääsivät luojansa luo mutta äidit jäivät suremaan poikiaan ja lapset isiään koko elämänsä ajaksi. Myös he olivat uhranneet rakkaimpansa ja kalleimpansa yhteisen isänmaamme puolesta suuren surun ja kärsimyksen kautta.

Miten järkyttävää oli huomata paikkakunnan papin kääntyvän omalle pihatielle kuoleman sanansaattajan ominaisuudessa. Monilla sitä omaa kotitietäkään ei enää ollut ja elämä jouduttiin järjestämään kokonaan uudelleen vieraassa paikassa muiden kotirintamaa pystyssä pitävien naisten, lasten ja vanhusten tuella. Lähimmäisistä pidettiin huolta. Omat surut ja murheet siirrettiin taka-alalle.

Myös oman kotitaloni seinällä on kehystettynä ylipäällikön kirje seuraavalla tekstillä:

 Velvollisuutenani on ilmoittaa, että talon isäntä on kaatunut taistelussa isänmaan vapauden ja kaiken sen puolesta, mikä on meille pyhää ja kallista. Valitan syvää suruanne. Lohduttakoon teitä tietoisuus, että olette antaneet Suomelle kalleimman uhrin. Vahvistakoon teitä kaikkivaltias ja armollinen jumala.  Mannerheim

Toivon ja uskon, että samanlaiseen uhrimieleen, yhteisöllisyyteen ja varjelukseen saamme luottaa myös nyt ja tulevaisuudessa!

My team!

Tätä juuri odotin uusilta työhommilta! Saan ideoida ja kehittää omaa vastuualuettani annetut resurssit huomioiden niin paljon kuin haluan. Tietysti pitää olla hyviä, toteuttamiskelpoisia ideoita ja niitä on toistaiseksi liikaakin toteutettavaksi lyhyellä aikavälillä. Tiesin, että olen hyvä tässä ja saamani duunipaikka on hakusessa olleista ehdottomasti otollisin mielestäni aika laaja-alaisille omille vahvuuksilleni. Olen samalla erittäin kiitollinen siitä, että pääsin pelaamaan Parikkalan, Rautjärven ja sitä kautta myös Etelä-Karjalan tiimissä! Tämä on nyt joukkueeni, jonka menestyksen eteen ammattilaisena laitan kaiken osaamiseni ja toivon sen selviytyvän voittajana kovissa kunta- ja maakuntasarjan matseissa!

Näin paljon uusia asioita en ole oppinut koskaan näin lyhyessä ajassa, enkä oikeastaan olisi etukäteen uskonut sen olevan edes mahdollista. Iso kunnia siitä löytyy uusille työkavereille, jotka ovat jaksaneet kärsivällisesti opastaa hommien hoidossa ja paikallisessa kultturiantropologiassa. Kaikki ovat olleet tosi ystävällisiä minua kohtaan luottamusmiehet mukaanlukien. Uskonkin, että tällaisessa pienessä organisaatiossa kaikkien on helpompi toimia kunnan etujen mukaisesti kuin suurissa yksiköissä. Puolue- ja aluepolitiikka ei ole häiritsevän suuressa roolissa ja kokonaisuus ymmärretään paremmin – nähdään ehkä se metsä puilta. Olin aikoinaan Kouvolan kuntaliitoksen kannalla ja osittain olen edelleenkin mutta sen verran mieli on muuttunut, että vakaalla pohjalla olleen Valkealan olisi kannattanut jäädä omilleen.

Olen myös oppinut aika nopeasti, että kunnanjohtajaksi ei kannata hakeutua! Ei ainakaan, jos haluat selviytyä tehtävistäsi kunnolla ja näin ollen joudut perehtymään kaikkien toimialojen saloihin tekninen puoli ja taloushallinto mukaanlukien. Ja sitten tietysti se ”mokavastuu” muidenkin puolesta...

Virkaani liittyvää ylimääräistä työtä sekiä itselleni, kunnanjohtajalle ja hallitukselle on aiheuttanut myös valintaani liittyvä valitus hallinto-oikeuteen. Henkilö, joka ei edennyt edes haastatteluun asti on sitä mieltä, että hänet olisi pitänyt valita virkaan. Taas jokamiehen valitusoikeuteen liittyvää resurssien tuhlaamista ja kiusantekoa sekä kunnallishallinnolle että oikeuslaitokselle! Kyseistä henkilöähän ei tulla varmaankaan koskaan tällaisen valitusrumban jälkeen valitsemaan mihinkään Parikkalan tai Rautjärven kunnan virkaan. Sanoisin, että täysin turha veto, etenkin kun valintaprosessin kaikki laki ja asetuspykälät ovat olleet kohdillaan.

Luulen muuten, että pian Karjalasta kajahtaa melko innovatiivinen opintopiiri. Stay alert!

Multiploitumista!

Ensimmäinen työviikko oli odotetusti juuri ja juuri hallittua kaaosta. Toinen vikko on sen sijaan ollut jo paremmin hallittua kaaosta. Töiden aloitus talousarvion laatimisella ei ole ihan optimaalinen tilanne ja siirtää erityisesti odottamaani kehittämistyöhön paneutumista lokakuun puolelle. Oppiminen tällaisessa tilanteessa tapahtuu ihan vaan työtä tekemällä ja samalla työkavereita kiusaamalla omalla ohjeistuksen tarpeellaan. Onneksi kunnassamme on hyvä meininki ja kannustava ilmapiiri!

Vaikka olen työskennellyt lukujärjestyksen mukaan koko ikäni, ei se ole kuitenkaan vaihtunut viikottain eikä lisäsäätöjä ilmestynyt päivittäin. Lisäksi puhelu tai sähköposti muuttaa suunniteltua focusta aivan eri suuntaan! Ehkäpä se kuitenkin on juuri sellaista kuin oikeastaan haluaisinkin toimenkuvan olevan. Ainoana pelkona on ehkä se, että saanko saatettua asiat loppuun asti ja muistanko hoitaa kaikki hommat myös muotoseikat huomioiden. Enköhän…

Myös kotihommista alkaa olla pieniä paineita, kun kaksi viimeistä viikonloppua on mennyt ”kaverikoiran”, Urhon kanssa temutessa! Se on kyllä ihan huippuhommaa mutta sen verran kokonaisvaltaista, että polttopuiden tekemisestä tai muista työlistalla olevista jutuista ei voi haaveillakaan. Eikä tietysti haluakaan, kun koittaa ottaa kaivatusta koirasuhteesta kaiken irti. Samalla voi olla salaa tyytyväinen siitä, ettei ole sinänsä sitoutunut koiran omistukseen päivittäistasolla. Nyt ”mummolakäyntejä” Urholla on sopivan harvakseltaan.

Ohessa on kuitenkin myös pientä stressiä kuun vaihteen Sveitsin maailmancupista, mikä on ainut oikea tarkkuuskisa tälle kaudelle. Harjoitushyppyjä ei ole juurikaan kertynyt mutta onneksi viimeisimmät loppulähestymiset ovat olleet aika kohdallaan. Vaadittavaa suoritusvarmuutta ei pysty ennen kisaa saamaan mutta jos nyt olisi sitä hyvää säkää, kun viime vuonna oli lähes pelkästään sitä huonoa! Pääasia on kuitenkin päästä vuoden tauon jälkeen näkemään ”hyppyperhettäni” maailmalle ja etenkin italialaisia joukkuekavereitani. Forza Freeteam Italy!

Kulttuuriministeriksi!

Routapossun rooli oli siis pahasti uhkaamassa, viimeiset oljenkorret enää olemassa ja muutama kivi käännettävänä, kun henkilökohtainen rekrykujanjuoksuni laukesi ja löytyi viimeinkin taho, jolle pääsin oikeasti esittelemään kyvykkyyttäni tehtävien hoitoon ja joka myös vakuuttui siitä.

Puolitoista viikkoa ennen koulujen alkua käännyin jo ammattiauttajan puoleen, kun tapasimme kiltaveli Toni Koskisen kanssa HRS-Advisorsin toimistolla, Espoossa suunnitellen toimivampaa työnhakustrategiaa. Samoihin aikoihin sain kuitenkin jo syksylle tarjouksen varhaiskasvatuksen projektista Jordaniassa, joten yllättävä, vaikkakin erityissäätöä tarvitseva "back-up" oli ilmaantunut myöskin sisällä olevalle kahdelle työnhaulle, jotka sain luvan katsoa ennen mahdollista Amman-pestin vastaanottoa.

Kuten oletettavaa oli, Kouvolan kaupungin sivistystoimi ei edelleenkään tarvinnut osaamistani mutta Etelä-Karjalan suunnalla oli ulottuvilla erittäin mielenkiintoinen pesti, jonka "rekrykisaan" valmistauduin huolellisesti jo ennen haastattelukutsua ja erityisen syvällisesti kutsun jälkeen.

Kunnanhallituksen haastattelu oli Parikkalassa maanantaina ja keskiviikkona oli alkamassa ope-duunit, kun tiistaina illansuussa kunnanjohtaja soitti punttisalille ja kertoi valinnastani Simpelejärven opiston rehtoriksi, jonka toimenkuvaan kuuluu myös vapaa-aika-, kulttuuri- ja kirjastotoimen päällikkyys!

Pelastusrenkaan heitto "routapossuuteen" Parikkalan suunnalta ansaittiin pitkälti melko laaja-alaisen toimenkuvan myötä, johon harraste- ja organisaatiotoiminnan myötä omaan kattavaa näkemystä. Alakansakoulun opettaja on myös pätevä kulttuurin "moniottelija" ja pitkä kokemukseni matkailualalta tuo varmasti lisäarvoa myös kunnan elinkeinotoiminnan kehittämiseen.

Pääsyy valintaan oli kuitenkin ehkä se, että julkisella puolella olin ensimmäistä kertaa haastattelussa, jossa valittavaa EI OLTU SOVITTU ETUKÄTEEN! Sain ihan oikeasti huomiota mielipiteilleni, kehittämisehdotuksilleni ja pikku innovaatioille opistotoimintaan liittyen.

Aloitan Parikkalan palveluksessa virallisesti syyskuun alussa mutta koska haluan hoitaa homman parhaalla mahdollisella tavalla, olen omaehtoisesti aloittanut perehtymisen tulevaan tehtävään kunnanjohtajan tärkeällä myötävaikutuksella. Tavoilleni uskollisena se alkoi 800-sivuisesta Parikkalan historiasta, koska tuntemalla historian, saat ymmärrystä vallitsevaan kulttuurin ja ihmisiin sekä suuntaviivoja tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksiin.

Hauskana yksityiskohtana imagon vankina olemisesta, josta olen aiemminkin maininnut, paikallislehdessä tietysti uutisoitiin, että opiston rehtoriksi on valittu LASKUVARJOHYPPÄÄJÄ ja myös sitten vähän kyseenalaistettiin sen myötä kyvykkyyttä vastuunalaisen tehtävän hoitoon. Jos kyseiseen virkaan valittu olisi harrastanut vaikkapa juoksua, olisiko otsikossa ollut, että opiston johtoon on valittu LENKKEILIJÄ? Epäilen...

Odotan innolla hienoa tilaisuutta päästä hoitamaan ja kehittämään perinteikästä rajakuntaa yhteistyössä muun hallinnon, luottamusmiesten, yhteisöjen, yritysten ja ennenkaikkea kuntalaisten (sekä Parikkala että Rautjärvi) kanssa. Kiitos luottamuksesta!