Idän ihmeitä!

Italian kisan jälkeen matka jatkui Kroatian huoltotauon jälkeen itäisille maille ja Serbiasta sekä Romaniasta on selvitty ilman ryöstömurhaa ja seuraavaksi uhmataan kohtaloa Bulgariassa. Kroatiassa pääsin viimein pitkin kesää säädetylle hylkysukelluksellekin ja vaikka sainkin todennäköisesti siitä pienen kesäflunssan, jonka jälkikröhät jatkuvat yhä, niin kyllä kannatti käydä!

En tiedä, miksi nämä mielikuvat siitä, että juuri näissä maissa sinut melko varmasti ryöstetään ja et voi pysäköidä autoa minnekään, lukot pitää olla ajaessakin päällä ja joka tapauksessa tulet ajamaan kolarin jonkun paikallisen kanssa. Nämä on ihan samanlaisia ja yhtä vaarallisia maita kuin mitkä tahansa läntisen Euroopan maat, Suomi mukaan lukien. Oikeasti esimerkiksi täällä Romaniassa on tosi siistiä, ihmiset ovat ystävällisiä ja englannilla pärjää paremmin kuin vaikkapa Italiassa. Autoilijat tosin kaahaavat jopa vielä enemmän kuin Bosniassa ja maanteiden huonosta kunnosta sekä suunnittelusta johtuen kiire ei saa olla mihinkään, sillä jonottamisen takia oletettu ajoaikaa vähintään tuplautuu!

Olen yöpynyt huoltsikan pihassa, jättänyt passin ja tietokoneen autoon, syönyt kaikkea surutta ja kävellyt Bucarestin keskustassa reppu selässä ilman ongelmia. Eikä ne tiet nyt niin huonoja ole, että niissä autonsa saa hajalle, kuten jossain matkaoppaissa annetaan ymmärtää. Se on vähän niin kuin Tyrrintiellä ajelisi mutta välillä on jopa neljäkin kaistaa. Tarkkana saa silti olla, sillä moottoriteillekin liittymät ovat ihan samanlaisia kuin normaaliteillekin. Tilaa annetaan tarvittaessa, että kaikki pääsevät jonottamaan.

Illalla pitäisi sitten olla Luoteis-Bulgariassa tulevalla MM-kisanäyttämöllä. Pari viikkoa on aikaa treenata paikan päällä kauden pääkisaa varten, joten kaikki tarvittava tulee tehtyä juuri niin kuin pitääkin. Ohjaamisen lähestymiskulmien suhteen on ollut vähän ongelmia, jota olen pyrkinyt korjaamaan ja sen työstämistä ehtii tehdä varmaan ainakin parinkymmenen hypyn verran ennen kisaa ja valmentajakin saapuu paikalle viikon päästä seuraamaan lopputreenejä. Toivottavasti olisi kerrankin kunnon ajoitus kohdallaan ja ehkä mieluummin hieman hyvääkin tuuria mukana, normaalin huonon sijaan! Siitäpä olemme selvillä kolmen viikon päästä...

Home on the range!

Utissa jo kolmatta päivää viettämässä kesälomaa. Tai ainakin tavallaan, sillä on tuossa jo neljä treenihyppyäkin kotikentälle tullut tehtyä. Ulkosauna on kuitenkin lämmennyt joka ilta ja vastat on omasta metsästä haettu. Jalkakyykkytreenillä on saatu paikat nautinnollisen kipeiksi. Moto Guzzilla on päässyt kulkemaan, kun Jumpy jäi Rijekan lentokonehalliin omalle ansaitulle lomalleen. Vielä kun mökille pääsisi mutta nyt on vielä ollut sen verran kotiaskareita rästissä, ettei ole pystynyt Mikkelin suuntaan siirtymään. Ensi viikolla nyt sitten viimeistään!

Kävin tänään aamun treenihyppyjen jälkeen moottoripyörällä Valkealan kirkonkylällä jättämässä viimeiset jäähyväiset rakkaalle duunipaikalleni, jonne ensimmäisen kerran saavuin töihin vuonna 1984 ja jossa olen joka tapauksessa tehnyt oman päätyöurani jatkosta riippumatta. Oli se surullista katsoa, kun purkuhirviö rusensi liikkasalin seiniä. Liikkasalin, jossa olen viettänyt tuhansia tunteja eri ikäisten lasten ja nuorten parissa pääasiassa opettamalla mutta myös telinevoimisteluvalmentajana sekä itse treenaamalla siellä. Siellä on saatettu monet ikäluokat kutosia "turvalliselle matkalle" yläkouluun ja elämään sekä ihasteltu hartaasti valmistellut joulujuhlaesitykset itkettäen ekaluokan tonttuleikkiläisten äidit ja toivottavasti vähän isätkin. Nyt tuo sadoille lapsille turvallinen ja meille kymmenille opettajille tuttu koulurakennus alkaa olla läjä rakennusjätettä. Turha tulla höpöttämään mistään kehityksestä ja uudesta ja paremmasta - se on silti kuolettavan surullista!

Onneksi sain kuitenkin vetää oman opettajaurani kirkonkylällä tuossa rakennuksessa ilman parakkikomennusta, joka on nyt ollut tilanteena pari vuotta ja jatkuu ainakin saman verran, kun Kouvolan kaupunki ei ole pystynyt päättämään mitä tilalle tulee. Väliaikanen parakkitilanne on erittäin huono sekä työntekijöille että kylän lapsille.

Sunnuntaina pitäisi hypätä näytöshyppy jälleen kerran Kouvolan pesäpallostadionille, minne olen vuosien saatossa hypännyt kymmeniä kertoja mitä kummallisimmissa rooleissa. Siellä olen kokenut myös hyppyurani ainoan "tilastotappion" hajoittamalla jalkani vaikeissa tuuliolosuhteissa huonolla päävarjolla vuoden 1991 tenavaleirillä. Nyt on samainen leiri uudemman kerran KPL:n järjestettävänä, joten tavallaan "akan tappo-hyppy" olisi tarjolla. Keliennusteet on vain valitettavan huonot mutta katsellaan, miten tilanne kehittyy.

Ai niin, se Bosnian kisa! Kun ei treenihyppyjä saatu, jouduimme kokeilemaan valmentajan kanssa paria kehitysjuttua kisan alussa, millä saatiinkiin sekaisin pari ekaa hyppyä. Lopussa lähti jo taas sujumaan mutta kisahan oli tuloksellisesti jo menetetty. Sain kuitenkin bongattua uuden hyppylentskarin, vanhan jugoslavialaisen Utva kuuskutosen ja Jumpyn tonkimisesta huolimatta selvisimme rajalla iman kumihanskakäsittelyä!

Onko kisojen välissä elämää?

Taistelujen välillä sotilas huoltaa ja lepää sanoi vanha Laskuvarjojääkärikoulun kouluttajani ja hyppykaverini, Savolahden Kalle. Näin myös kilpahyppääjä toimii kisojen välissä ja tietysti mahdollisuuksien mukaan myös vähän treenaa.

Treenaamista on rajoittanut nyt kolme päivää jatkunut bora-tuuli, joka pyyhkii koko ajan 10-30 m/s vauhdilla ihan pintojakin pitkin. Suomessa oltaisiin aian paniikissa tällaisesta tuulesta mutta täällä se on ihan normaalia tasaisin välein ympäri vuoden. Myös kasvillisuus on sopeutunut siihen, joten aineellisia vahinkoja siitä ei juurikaan synny mutta ulkona ei pysty edes juoksulenkillä käymään sen aikana. Alkuviikosta tuli kuitenkin pari hyvää treenihyppyä ja eiköhän tässä vielä muutama kerry ennen juhannuksen Slovenian kisaa.

Huoltamista ja lepäämistä helpottaa jo vuosien varrelta tuttu ympäristö ja kartoitetut aktiviteetit. Vuorivaellusreittejä löytyy vaikka koko viikoksi, meren rannalta on tiedossa rauhallisemmat uimapaikat ja kentän ympäristön lenkki- ja pyöräilyreittejä on tullut kulutettua. Ympäröivät vuoristo- ja merimaisemat tuovat oman esteettisen vaikutelmansa harrastamiseen. Maon elämänkerta on kohta luettu ja jalkapallokisat auttavat myös ajan kulumista.

Nyt kun oli mahdollista ottaa "viihdetavaraa" kunnolla mukaan, otin myös kerrankin omat sukellusvälineet mukaan, toiveena päästä aiempien rantasukellusten lisäksi myös syvemmällä oleville hylyille. Yksi rantapuljaus tuli jo käytyä ja muutaman päivän sisällä on toiveita myös hylkykeikasta.

Hintataso mahdollistaa myös hyvin syömisen ja tarvittavien palveluiden käyttämisen. Parturissa käymisen olen jo muutaman vuoden pääsääntöisesti hoitanut ulkomaan reissuilla ja eilen kävin mm. vaihdattamassa puhelimeen uuden akun, mikä maksoi tunnin odotuksella töineen noin kolmekymmentä euroa. Suomessa sitä ei alle sadalla eurolla saa hoidettua!

Yleensäkin olen koittanut ottaa näiltä pakollisilta kilpailumatkoilta kaiken irti vierailemalla luontokohteiden lisäksi matkan varren kaupungit ja historialliset kohteet. Joitain jopa useampaan otteeseen, kuten Venetsia, jossa tuli pelkästään yhtenä kesänä käytyä kolme kertaa. Tänä vuonna loppukesän ohjelmassa ihan uusina hyppymaina Romania ja Bulgaria, jonne matka taittuu täältä Rijekasta Serbian läpi. Luulen, että tiedossa on sekä eksoottista autoilu- että kulttuurikokemusta. Hyppääminenhän on joka lentokentällä samanlaista!

Uusien maiden bongaamisessa olen pyrkinyt aina etukäteen tutustumaan alueen historiaan ymmärtääkseni paremmin paikallista kulttuuria ja ihmisten käyttäytymistä. Se tuo omanlaista ymmärtämystä asioihin ja voi myös pelastaa noloilta ja ikäviltä tilanteilta. On myös asiallista muistaa ja ymmärtää, että näillä kulmilla oli kulttuuri ja tietotaito jo kukoistuksessaan, kun Suomessa vielä kuljettiin karhuntaljoissa ja syötiin kastematoja.

Mieluummin olisin kyllä Mikkelissä mökillä kisojen välissä...

Suomen mestari en gång till!

No, sitten pääasian äärelle. Kauden ensimmäinen maailmancup aloitettiin noin sadan hyppääjän voimin täällä Grobnikissa. Tyypillisesti tälle kisapaikalle, kovat tuulet haittasivat hyppäämistä ja tekivät ajoittain olosuhteista haastavat. Hetken epäilimme, että voi jäädä koko kisa hyppäämättä tuulten takia mutta lauantai-illan tyyntyminen ja sunnuntain erinomainen, helteinen hyppykeli antoi viedä läpi seitsemän kierrosta kahdeksasta. Kilpaileminen näissä erittäin vaihtelevissa olosuhteissa oli myös erinomaisen hyvää treeniä loppukauden kisoja silmälläpitäen!

Oma joukkueeni aloitti hyvin mutta Danielen toisen kierroksen harmittava kuustoistanen piti meidät loppuun asti kymmenentenä, sillä ilman sitä olisimme taistelleet sijoista 7-8. Joka tapauksessa amatöörijoukkueen sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon on hyvä suoritus! Samalla saimme hyvät lähtöasetelmat tulevan Bledin kisan kahdelle ensimmäiselle kierrokselle.

Oma suoritukseni yhtä "omituista" kolmesenttistä lukuun ottamatta oli kauden alkuun hyvä. Yksitoista senttiä yhden epäonnistuneen jalan asetuksen ja parin huonohkon ohjauksen kanssa on kuitenkin selkeä tason parannus viime kauteen. Alle sentin keskiarvoon on kyllä mahdollisuuksia! Sijoittuminen kuudenneksitoista toi myös cupin pisteitä kokonaiskilpailua varten.

Vaikka majoitus oli tutussa "bunk-housessa", oli Italoleiriin parkkeerattu puoliasuntojumpy erittäin tarpeellinen lepo-, hyppyyn valmistautumis- ja hellesuojapaikka kisan aikana. Sunnuntaina olikin varjossa jo 32 astetta, mikä on mielestäni muuten erittäin sopiva lämpötila mutta hyppykisaan pikkaisen huono...

Kouvolan lakut ovat ihan parasta lahjuspeeärrää näissä kisoissa ja SAKO:n pienen harjoituspläkän haluaisivat kaikki. Todistetusti lakupaketin "vaihtoarvo" näyttäisi olevan ainakin pullo hyvää punaviiniä (tiedoksi Nisulan Timolle).

Kisan yhteydessä pidettiin myös SM-kisat, koska niitä ei kannata ryhtyä erikseen Suomessa järjestämään. Itsekin olen joutunut jättämään niitä viime aikoina väliin näiden Euroopan kisojen takia, joten nyt oli mainio tilaisuus ottaa pitkästä aikaa myös Suomen mestaruus, mikä nyt irtosi kyllä melko helpolla toiseksi tulleen Hirvosen Reijon kerätessä kuitenkin jo 23 senttiä.

Nyt on vuorossa huolto-/treenitauko täällä Rijekassa ja ehkä vähän sukeltamistakin, kun kerrankin pystyi ottamaan myös sukelluskamat mukaan. Myös lähiseudun mäet kutsuvat joko pyörän kanssa tai patikoiden...

Täällä taas!

Matkaaminen Finnlinesin lautalla Helsingistä Travemundeen on kyllä miellyttävää kuntosalin, saunan ja seisovan pöydän myötä. Etenkin saunasta yrittää ottaa kaiken irti, kun tietää, että seuraavaan saunomista joutuu nodottamaan reilun kuukauden! Myöhäisen saapumisajankohdan taktiikkana on levätä mahdollisimman paljon kakkospäivänä, että jaksaa ajaa iltakymmenen jälkeen 3-4 tuntia eli ohi Berliinin, välttääkseen aamuruuhkat. Muutenkin yöllä on miellyttävä ajaa vähäisen liikenteen takia!

Kolmen tunnin virkistävien yöunien jälkeen matka jatkui Saksan halki Muncheniä kohti. Jos joku kuvittelee, että nopeusrajoittamatonta autobahnaa pitkin mennään etelään, että heilahtaa, voin kertoa, että tuhannen kilometrin ajo ei onnistu kesäaikaan yhtään nopeammin kuin Suomessakaan lukuisten tietöiden ja ruuhkien takia. Toinen juttu, mitä ei monetkaan huomioi matkabudjetissa on moottoritiemaksut, joihin saa menemään pidemmällä reissulla parikin sataa euroa. Ainakin Itävallassa, Sloveniassa ja Sveitsissä homma hoituu tuulilasiin ostettavilla vinjeteillä ja muualla tietulleilla. Saksa on varmaankin ainoa maksuton maa, mutta sielläkin kuuluu olevan paineita maksullisuutta kohti.

Parin pysähdyksen taktiikalla ajotunteja keskiviikkoon kertyi 11 tuntia ja Grobnikin kentälle saavuttua paikallisessa ravintolassa nautitun Diavolo-pizzan ja Tomislav-oluen jälkeen majoituksen punkka kutsui vahvasti väsynyttä matkaajaa, etenkin kun paikalliset pyysivät lähtemään aamulla kahdeksalta ensimmäiseen konekuormaan televisiokuvausten takia.

Torstai-aamuna siis pari kohtalaista treenihyppyä, jonka jälkeen Jumpy parkkeerattiin osaksi ”Italo-leiriä” kentän reunalle tuki- ja päiväoleskeluautoksi hyppytoimintaa varten. Illalla vielä yksi treenihyppy tiimikaverini Corradon kanssa ja sitten koko joukkueen kanssa lähiravintolaan tiimipäivälliselle. On aina tosi mahtavaa nähdä hyppykavereita ympäri maailmaa ensimmäisissä kisoissa talven jälkeen! Oikeasti suurin osa ystäväpiiristäni löytyy juuri täältä…

Eka kisapäiväkin on tätä kirjoitettaessa takana. Huonosta kelistä johtuen pääsimme hyppäämään vain yhden kierroksen ja siitä tulokseksi saatu kaksisenttinen ei tietenkään ollut tulos, mitä tultiin hakemaan mutta siedettävä alku kuitenkin. Etenkin verrattuna viime vuoden kuustoistaseen! Ennusteet näyttävät siltä, että kuvan mukaista toimintaa on kuitenkin edelleen luvassa...

Chirpy, chirpy, cheep, cheep...

Vähän oli muuttolintufiilikset, kun tuli eilen lentäen takaisin villiin pohjolaan. Pihatie oli sulana ja aamulla lehteä hakiessa pesäfiiliskonsertti oli pihapuissa täydessä käynnissä. Ei paha! Kotilentokin meni kerralla putkeen hyvässä myötätuulessa ja pääosin auringonpaisteessa. Harri ja Simo hoitivat likaisen työn ja Lassen kanssa nautiskelimme Zulu Foxin business-luokassa maisemista ja edelleen siitä megalomaanisesta jalkatilasta. Vessaan pääsi tosin vain Puolassa tankkausstopilla, jossa mietimme myös lentoemännän lainaamista, saatuamme seuraksi ihan oikean matkustajakoneen, jonka perään jouduimme jonottamaan lentoonlähtöä. Taas pieniä sorrettiin!

Leiri saatiin siis päätökseen mutta tarkempaa "tilinpäätöstä" siitä ei ole vielä tehty. Ajasta ehkä puolet oli hyppykelpoista keliä, mikä on aika normaali prosentti Euroopan kohteissa etenkin tähän aikaan. Hyppääjiä olisi saanut olla enemmän, että olisimme saaneet konekuormia lähtemään useamman peräkkäin mutta juuri siihen kohtaan (pääsiäinen), milloin paikalla oli parhaiten jengiä sattui myös huonoimmat kelit. Leirillä lennettiin arvion mukaan 50-60 konekuormaa, mikä kaiketi tekisi 700-800 hyppyä? Myös toiminnan tehostamisella olisi saatu ehkä useampia pokia ilmaan, sillä aika paljon aikaa käytettiin turhaan säätämiseen.

Kiitokset manageri Lassille ja koordinaattori Hannalle työstä, joka mahdollisti leirin toteuttamisen sekä läpiviennin Skydive Finlandin osalta. Kunnia kuuluu myös "muulle Suomelle", koska ainakin puolet leirin hyppääjistä eivät itse asiassa olleet SDF:n ykkösjäseniä. Paikalliset taas olivat ottaneet lomaa auttaakseen meitä kaikissa käytännön järjestelyissä tienaamatta itse tapahtumalla juurikaan mitään. Heille oli tärkeää, että tulimme sinne hyppäämään ja toki toivovat, että olimme tyytyväisiä ja saapuisimme myös uudelleen! Eikäpä unohdeta Väistön Maukkaa, jonka kanssa alun perin lähdimme suunnittelemaan tätä operaatiota...

Omalta osaltani harjoittelu sujui pelottavan hyvin. Kolmestakymmenestä harjoitushypystä valtaosa oli nollia ja ykkösiä. Toivottavasti tuloskunto säilyy ja ennen kaikkea pää kestää myös kesän kisoissa, joista ensimmäinen maailmancup kisataan juuri tuolla samalla kentällä parin kuukauden päästä. Silloin paikan päälle ei pääse yhtä sujuvasti omalla koneella mutta Auto-Sunin Janne tilailee juuri sitä uutta Citroenin laskuvarjohyppääjämallia - Jumpyä kesän hyppyrundia varten. Nyt sitä keliä sitten viimein myös tänne pohjolaan, että saadaan treenit jatkumaan myös kotikentällä Utissa!

Viimeistä päivää!

Laitetaan tälläinen pikavälibloggaus aamupalan päätteeksi, kun ei ole ollut ehtivinään päivitellä tilannetta! Välissä on ollut pari totaalisadepäivää ja hieman tuulitymää mutta sitten eilen aamun boran väistyttyä ihan jatkuvampaakin hyppytoimintaa. Porukkaa tosin saisi olla enemmän, että pokat ihan oikeasti pyörisivät...

Olen vuosien varrella nähnyt, kun kisahyppääjiä on joutunut alkavaan bora-tuulen mennen ympäri kenttiä ja kuullut huikeita juttuja mutta eilen se sitten viimein napsahti aamulla omalle kohdalle. Varjo auki 900 metrissä väärällä puolella Zagrebin valtatietä, takana vain kivikkoisia vuorenrinteitä ja varjo ei kulje mihinkään. Siispä roikkumaan etummaisista kantoviillekkeistä saadakseni varjon edes vähän kulkemaan turvallista lentokenttää kohti. Kyllä se sinnepäin pikkuhiljaa hivutti mutta bora ei meinannut päästää alaspäin ja korkeus säilyi samana. Päästyäni tien yli, tuulen suunta vaihtui ja siirsi varjoni kiitotien suunnassa kilometrin verran länsipäätä kohti. Siellä sain korkeuden putoamaan paikallaan pysyen alle kuudensadan, jolloin tuuli taas siirsi varjoni moottoritien päälle. Välillä varjo tyhjeni ja putoisin rajusti alaspäin. Viimein sain taisteltua varjon kentän päälle ja laskeuduin pystysuoraan alaspäin turvallisesti maan pinnalle. Kolkytyhdeksän vuotta ja kuusjapuolituhatta hyppyä eikä koskaan ole varjon varassa pelottanut näin paljon. Pelon kohteena lähinnä vakava loukkaantuminen tukahtuvan varjon tai vaarallisen laskeutumispaikan takia. Toivottavasti ei enää koskaan joudu vastaavanlaiseen tuuleen!

Päivän kuluessa tosiaan bora loppui mutta tuulet säilyivät melko navakkana, joten itse kävin ilmassa vasta illempana erinomaisissa olosuhteissa.

Viimeinen hyppypäivä on nyt meneillään ja toivottavasti porukkaa riittää vielä muutamaan konekuormaan, niin saisi sen kolmekymmentä treenihyppyä täyteen tälle leirille. Huomenaamuna pitäisi Caravanin nokka osoittaa kohti pohjoista ja jos kelit suosivat, illalla pääsisi kotiin saunaan! 

   

Sataa, sataa, ropisee!

Niin se menee! Viiden hyppypäivän jälkeen kolmas sadepäivä aluillaan, juuri kun suurin osa leiriläisistä on paikalla. Aika lailla ennusteiden mukaan kuitenkin mennään ja niihin edelleen panostaen, huomenna alkaa aurinko jälleen pilkahdella.

Oikeasti eilen ei juurikaan satanut mutta pilvet roikkuivat liian matalalla ja iltapäivästä tuultakin alkoi olla jonkin verran. Onneksi näihin on totuttu ja hyppääjät osaavat sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Ensireaktiona perinteisesti oli toissaillan bileet, joista parhaiten toipuneet lähtivät eilen iltapäivällä Slovenian puolelle tuulitunneliin lentämään. Vanhempana kehäkettuna pystyin itse viisaasti (omalta kannaltani) jättämään bileillan väliin panostaen vähille jääneeseen fysiikkatreenaukseen. Ensin pk-treeni juosten ja eilen vähän painetta reisiin ylämäkipyöräilyllä. Täällä nimittäin pääsee vetämään ylämäkeen pidempään kuin pystyy! Bunk-housen kuntosalilaitteella sai vielä vanhassa muistissa olevalla säätämisellä ja soveltamisella vedettyä kohtalaisen käsitreenin.

Organisaatiopsykologian oppikirjakin tuli kaivettua esille, mikä on ihan hyvä juttu varsinkin kun kirja pitää palauttaa Suomeen tultua. Myös kaikenlaista tulevaan kesään liittyvää säätöä on saanut aikaiseksi, joten oikeastaan tämä breikki tuli ihan tarpeeseen. Ennakolta ajattelin saavani tällä leirillä 20-30 treenihyppyä, joista 15 on jo kasassa ja lisää on kuitenkin luvassa etenkin ensi viikon loppupuolella, jolloin ennusteissa on luvassa viimein sitä kesäkeliä.

Takataskussa olisi vielä ennalta paikallisen sukelluskeskuksen kanssa neuvottelemani sukelluskokeilumahdollisuus halukkaille mutta tämän päivän suhteen ollaan siinä vähän myöhässä, joten siirretään se seuraavaan keliholdikseen.

Ehkäpä päivä jatkuu tänään sitten opiskelun merkeissä ja keliennusteita ihmetellessä. Kohta joutuu nimittäin tutkailemaan jo seuraavan viikon Euroopan kelejä ja ihmettelemään, pääseekö täältä kotiin joskus...

Täällä vedetään!

Ja onhan sitä keliä pari päivää ollutkin ihan kohtuullisesti. Pientä tuulitymää on pidetty ajoittain mutta muuten homma on kulkenut! Hyppääjiä on toki ollut paikalla vasta ehkä puolentoista konekuorman verran mutta huomenna pääsemme varmaankin vetämään jo kahta kuormaa "back-to-backinä" peräkkäin. Suurimman osan aikaa leirillä pitäisi olla yli neljäkymmentä hyppääjää, joilla saisi kelien suosiessa jo jatkuvan hyppypokaputken sujumaan.

Ilma on viileää, vähän niin kuin Suomessa toukokuussa mutta aurinko paistaa sekä maa on toki sulaa ja kuivaa. Perhosia on nähty ja kukat alkavat putkahdella nurmelle. Navakka tuuli lisää hieman viileyttä, joten ihan t-paita kelit ei vielä ole mutta eiköhän niitäkin tähän rupeamaan mahdu?

Itse vähän passailin päivän tuulia, joten tälle päivälle tuli yksi treenihyppy eilisen kuuden sijaan. Määrää korvaavaa laatua löytyy kyllä yllättävän hyvin heti alkukauteen! Tänään ehti myös käydä vähän maastopyöräilemässä lähikukkuloilla, mikä on ihan luksusta! Tämä oli taas oman koneen etuja - pyörä mahtui hyvin hyppykoneen putkeen. Voipi kyllä olla, että se tulee kesänkin kisaturneelle mukaan, kun viime hetken tietojen mukaan Auto-Sunin kautta tulee ajoon hyppykisaajalle räätälöity Citroen Jumpy, johon mahtuu jo hieman ekstraakin.

Aika hyvin on uni tullut illalla, kun touhuaa koko päivän ulkona ja myös ilman viileys syö energiaa. Päivällä ei oikein tule syötyä mutta hyppykentän ravintolan viiden euron aamupalalla pärjäilee kyllä aika pitkään. Samaisessa ravintolassa saa sitten illalla vaikkapa muhkean pizzan ison, tumman oluen (Tomislav) kera yhdeksällä eurolla!

Huomenna jatketaan aamusta taas hyppäämistä, joten Kroatiassa kaikki hyvin!

Nyt sitä keliä!

Lentoseikkailut jatkuvat nyt muutaman viikon ajan ihan perushyppykeikoilla. Eilen tuulet antoivat sen verran myötä, että jätimme Unkarin taakse ja suhautimme viimein Kroatian puolelle! Bora-tuuli painoi edelleen päälle mutta hieman loivemmin. Laskiessamme korkeutta Krkin kentälle maahantulomuodollisuuksia varten oli rynkytys kyllä melkoista tuossa 500-300 metrin välillä! Pintatuulessa ei kuitenkaan ollut enää turbulenssia ja Lasse sai hoidettua tyylikkään sivutuulilaskun tuolle Rijekan kansainväliselle kentälle.

Muodollisuudet hoidettuamme ja lennonjohdon moikattuamme siirsimme koneen kymmenen kilometrin päähän Grobnikin hyppykentälle, missä meitä oli jo kiihkeästi odoteltukin muutaman päivän ajan. Tuttujen tervehtimisen jälkeen muutama tunti kuluikin koneen, manifestin ja muun hyppyinfran valmiuteen laittamisessa ja säätämisessä valmiiksi lauantai-aamun leirin aloitusta varten.

No, kelin tekeminen oli kuitenkin hoidettu illalla huonosti, joten ennusteista poiketen bora-tuuli jatkoi puhaltamistaan lauantainakin, tosin huomattavasti vienompana. Tuuli kuitenkin esti hyppytoiminnan aloittamisen lukuunottamatta iltapäivän päätteeksi paikallisen hyppykoneen (C-207) suorittamaa hyppylentoa, johon myös itse ainoana härmäläisenä (oikeastaan savolaisena) lähdin mukaan. Avasin siis sekä leirin että oman treenikauteni rajatuulikelin senttiseen, missä ei toki onneksi ole paljonkaan parantamisen varaa! Hyvää syntymäpäivää vaan itselleni sen myötä ;)

Kevät on täällä myöhässä ja epävakaiset ajankohtaan nähden viileät kelit jatkuvat ennusteen mukaan myös tulevalla viikolla mutta toivotaan nyt hieman kelimunkkia yrityksellemme! Onneksi Kusti oli keksinyt lähistöltä, Slovenian puolelta tuulitunnelin ja jossain vaiheessa tarkoitus on käydä myös sukeltamassa ja vaeltamassa lähivuorilla kelien kiukutellessa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin Tomislavin ääreltä TT!

Hei, me (ehkä) lennetään!

Valmistaudu tässä nyt sitten ulkomaan matkalle, kun koneen lähtöaika on maanantaista perjantaihin sopivan kelin sattuessa! No, oikeasti tämä on ihan hauskaa ainakin tähän saakka, kun on saanut aina uuden lisäpäivän viime hetken säätöihin ja silti on valmiudet lähteä milloin vaan. Jos kuitenkin huomenaamuna (keskiviikkona) ei päästä ilmaan, alkaa iskeä stressi suunnitellun aikaikkunan sulamisesta.

Lennämme siis hyppykoneemme Rijekan kentälle Kroatiaan, jonne laskuvarjokerhomme, Skydive Finland siirtää toimintansa kahdeksi viikoksi hakien toivottavasti kesäisempien kelien myötä tuottavaa lentoaikaa ja hyppytoimintaa jo ennen Suomi-kauden alkua. Samalla leiri on koeponnistus mahdollista tulevaa yhteistyötä silmälläpitäen.

Siirtolento VFR-olosuhteissa (näköyhteys maahan) Euroopan halki ei ole ihan yksinkertainen rasti! Parintuhannen kilometrin väylän sattuminen kohdalle vaatii tosiaan hieman isomman aikaikkunan ja vähän hyvää tuuriakin. Voimme tietysti tehdä matkaa pätkissäkin, ensitavoitteena päästä tietysti Pohjois-Euroopasta pois, mikä on selkeä huomisaamun tavoite. Kone pitää joka tapauksessa tankata ainakin kerran matkan varrella ja jos pääsemme Slovakiaan, Unkariin tai jopa Sloveniaan asti, pystyn hoitamaan hyppysuhteitteni kautta meille ehkä paikallistukea tarvittaessa.

Lentäjät ovat tehneet ison esivalmistelun reitin suunnittelun ja siihen liittyvien varasuunnitelmien suhteen. Tarkkoja suunnitelmia on vaikea tehdä, koska mm. matkan kestoon ja polttoaineen kulutukseen vaikuttavat sääolosuhteet ovat vain ennusteita. Joka tapauksessa lentoajan pitäisi sattua tuollaisella C-208 Caravanilla noin 3000 metrin matkalentokorkeudella 6-7 tuntiin.

Oikeasti nämä pari lisäpäivää ovat tulleet itselle tositarpeeseen aina viime tippaan jäävien kotiasioiden järjestelyjen suhteen! Lisäksi on saanut vielä pari ylimääräistä treenikertaa tulevan salitauon kompensoimiseksi. Ilman lähdön lykkääntymistä tämäkin kirjoitus olisi jäänyt tekemättä-

Seuraavien viikkojen aikana onkin tarkoitus kertoa Kroatian kuulumisia ja ensimmäisenä on toivottavasti tulossa raportti lentoseikkailusta Euroopan halki jo ihan muutaman päivän sisällä. Edessä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä kotikentältä, Utista suoraan ulkomaan hyppykentälle! Siirtolennollehan on lähdössä kaksi pilottia ja minä ainoana matkustajana, joten kerrankin löytyy jalkatilaa lennolta!