Kulttuuriministeriksi!

Routapossun rooli oli siis pahasti uhkaamassa, viimeiset oljenkorret enää olemassa ja muutama kivi käännettävänä, kun henkilökohtainen rekrykujanjuoksuni laukesi ja löytyi viimeinkin taho, jolle pääsin oikeasti esittelemään kyvykkyyttäni tehtävien hoitoon ja joka myös vakuuttui siitä.

Puolitoista viikkoa ennen koulujen alkua käännyin jo ammattiauttajan puoleen, kun tapasimme kiltaveli Toni Koskisen kanssa HRS-Advisorsin toimistolla, Espoossa suunnitellen toimivampaa työnhakustrategiaa. Samoihin aikoihin sain kuitenkin jo syksylle tarjouksen varhaiskasvatuksen projektista Jordaniassa, joten yllättävä, vaikkakin erityissäätöä tarvitseva "back-up" oli ilmaantunut myöskin sisällä olevalle kahdelle työnhaulle, jotka sain luvan katsoa ennen mahdollista Amman-pestin vastaanottoa.

Kuten oletettavaa oli, Kouvolan kaupungin sivistystoimi ei edelleenkään tarvinnut osaamistani mutta Etelä-Karjalan suunnalla oli ulottuvilla erittäin mielenkiintoinen pesti, jonka "rekrykisaan" valmistauduin huolellisesti jo ennen haastattelukutsua ja erityisen syvällisesti kutsun jälkeen.

Kunnanhallituksen haastattelu oli Parikkalassa maanantaina ja keskiviikkona oli alkamassa ope-duunit, kun tiistaina illansuussa kunnanjohtaja soitti punttisalille ja kertoi valinnastani Simpelejärven opiston rehtoriksi, jonka toimenkuvaan kuuluu myös vapaa-aika-, kulttuuri- ja kirjastotoimen päällikkyys!

Pelastusrenkaan heitto "routapossuuteen" Parikkalan suunnalta ansaittiin pitkälti melko laaja-alaisen toimenkuvan myötä, johon harraste- ja organisaatiotoiminnan myötä omaan kattavaa näkemystä. Alakansakoulun opettaja on myös pätevä kulttuurin "moniottelija" ja pitkä kokemukseni matkailualalta tuo varmasti lisäarvoa myös kunnan elinkeinotoiminnan kehittämiseen.

Pääsyy valintaan oli kuitenkin ehkä se, että julkisella puolella olin ensimmäistä kertaa haastattelussa, jossa valittavaa EI OLTU SOVITTU ETUKÄTEEN! Sain ihan oikeasti huomiota mielipiteilleni, kehittämisehdotuksilleni ja pikku innovaatioille opistotoimintaan liittyen.

Aloitan Parikkalan palveluksessa virallisesti syyskuun alussa mutta koska haluan hoitaa homman parhaalla mahdollisella tavalla, olen omaehtoisesti aloittanut perehtymisen tulevaan tehtävään kunnanjohtajan tärkeällä myötävaikutuksella. Tavoilleni uskollisena se alkoi 800-sivuisesta Parikkalan historiasta, koska tuntemalla historian, saat ymmärrystä vallitsevaan kulttuurin ja ihmisiin sekä suuntaviivoja tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksiin.

Hauskana yksityiskohtana imagon vankina olemisesta, josta olen aiemminkin maininnut, paikallislehdessä tietysti uutisoitiin, että opiston rehtoriksi on valittu LASKUVARJOHYPPÄÄJÄ ja myös sitten vähän kyseenalaistettiin sen myötä kyvykkyyttä vastuunalaisen tehtävän hoitoon. Jos kyseiseen virkaan valittu olisi harrastanut vaikkapa juoksua, olisiko otsikossa ollut, että opiston johtoon on valittu LENKKEILIJÄ? Epäilen...

Odotan innolla hienoa tilaisuutta päästä hoitamaan ja kehittämään perinteikästä rajakuntaa yhteistyössä muun hallinnon, luottamusmiesten, yhteisöjen, yritysten ja ennenkaikkea kuntalaisten (sekä Parikkala että Rautjärvi) kanssa. Kiitos luottamuksesta!

Tyhjän perässä!

Laitetaanpa välillä päivitystä yksityisestä aktiivimallistani omavalintaisena työttömänä työnhakijana. Tässä olisi nimittäin ollut tarjolla yksi erittäin houkutteleva vuorotteluvapaasijaisuus mutta selvitettyäni juurta jaksain asiaa, en virkavapaalla olijana kelpaa virallisesti työttömäksi työnhakijaksi, joten se siitä!

Yllättäen pääsin kuitenkin viime viikolla jo toisen kerran vuoden työnhakujen aikana haastatteluun. Homma olisi ollut sopivasti haasteellinen ja ehdin tehdä sen osalta pari päivää pohjatyötä ennen sovittua aikaa.

Niinpä ajoin lumimyräkässä reilut sata kilometriä haastattelupaikalle ja selvisin jopa omasta mielestäni erittäin hyvin sessiosta. Tietysti hieman epäilystä herätti yksikön johtajan lausunto siitä, että hän toivoi pääsevänsä tulevaisuudessa yhteistyöhön, vaikkei minua juuri tähän valittaisikaan. Toinen, mikä etukäteen hieman ihmetytti oli se, että yksikön sisällä oli ennestään palkattu projektityöntekijä, joka oli esivalmistellut kyseisen hankkeen.

Juuri niin, paikka oli valmiiksi pedattu kyseiselle henkilölle ja haastattelukierros järjestettiin vain muodon vuoksi, julkisen sektorin kriteerit täyttämään! Tällainen on tosi halventavaa vakavasti työtä hakevaa henkilöä kohtaan ja moraalisesti erittäin arveluttavaa. Syytönhän yksikön johtaja siihen on. Vika on systeemissä, mikä pakottaa selvässä pelissä kiusaamaan myös sivullisia.

No, minulle se oli hyvä harjoitus mutta heikommassa taloudellisessa asemassa olevalle työnhakijalle muutaman sadan kilometrin turha matkustaminenkin on epäinhimillistä. Onnistuin hyvin haastattelussa ja sain sitä kautta itsevarmuutta mahdollista tulevaa oikeaa haastattelua varten. Opin valmistautuessa uusia asioita, joista voi olla tulevaisuudessa hyötyä ja luulen, että kyseinen haastattelijakin jäi pieneen kiitollisuuden velkaan asian tiimoilta, mitä saatan pystyä hyödyntämään jo seuraavassa haussa.

Positiivista oli myös se, että ilmoitus valitsematta jättämättä tuli nopeasti. Vastaavanlaiseen hyvään käytäntöön on pystynyt ainoastaan Fazer ja Kouvolan kaupunki aiemmin. Mm. kaikki valtion hallinnon yksiköt, UPM ja OAJ ovat pihdanneet rekrytoinnin tuloksia jo kuukausitolkulla! Oletusarvona tietysti on, että ellei viikon sisällä hakuajan jälkeen oteta yhteyttä, tilanne on ohi.

En jää vieläkään tuleen makaamaan! Pienen suvantovaiheen jälkeen, missä haettavaksi tuli vain "pakollisia" puolikiinnostavia hommia, edessäni on jälleen yksi paikka, jonne todella haluaisin päästä ja johon minulla on kaiketi realistiset mahdollisuudetkin. Aion panostaa siihen täysillä seuraavat kaksi viikkoa ja toivottavasti sen jälkeen koko lopun työurani. Unohtamatta kuitenkin rakentaa back-upia pettymyksen varalle...

Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan!

Täyspäivätoimisen työnhakijan päiväohjelma noudattaa kokolailla samaa kaavaa päivästä toiseen. Vähän niinkuin olisi töissä!

Ensimmäiseksi aamulla vetelehdin punkassa siihen asti, että vaimo lähtee töihin. Näin saamme kumpikin hoitaa rauhassa aamutoimet ilman törmäilyjä jääkaapilla, vessassa tai naulakolla. Rauhallinen aamupala onkin päivän paras hetki, jota tulen kaipaamaan joskus päästyäni mukaan taas työelämän pyörteisiin. Aamurahkamössön kanssa menee Kouvolan Sanomat ja sen jälkeen muutaman kahvikupin kera Hesari.

Niinpä kello alkaakin olla jo yhdeksän ja pitää lähteä tietokoneelle katsomaan, josko olisi tullut vastauksia työhakemuksiin. Vaikka edes se normaali robottiviesti: - Kiitos mielenkiinnostasi kikkeliskokkelistyönantajan pimpelipompelitehtävää kohtaan. Olemme valinneet sopivimmat henkilöt haastatteluun ja valitettavasti valintamme ei tällä kerralla kohdistunut juuri sinuun. Toivomme, että haet myös tulevaisuudessa kikkeliskokkelistyönantajalle. Sitten katsotaan valtiolle.fi ja kuntarekryyn tulleet työpaikat, joita valtiolle on yleensä noin kolmekymmentä päivässä, joista yksikään ei koske minua ja kuntarekryssä ei yhtään uutta lähialueilla spekseilläni.

Sitten onkin aika lähteä punttisalille vetämään treeni, jonka jälkeen edelleen kaupungin työntekijälistoilla olevana uimahalliin saunomaan.

Sitten taas kotiin syömään ja tsekkaamaan mahdolliset uudet hakukelpoiset työpaikat ja olemattomat haastattelukutsut. Niin, ja uutena mielenkiinnon kohteena kaikkien työnhakijoiden ykkösverkostoitumissometaivas - Linked In. Aktivoin siellä maanneen profiilini vajaa viikko sitten oikein urakalla, kun olin saanut useampiakin kommentteja, ...oot sä Linked Inissä, ...mee Linked Iniin, ...haluatko tehdä hakemuksesi Linked Inin kautta! No, mä menin ja hommasin hetkessä liki seitsemänkymmentä "kontaktia" mutta vieläkään ei yhtään työtarjousta tai edes minulta pyydettyä kontaktoitumista. Ensi viikolla teen sinne sissimarkkinointitempauksen, jollei siihen mennessä ole tullut haastattelukutsua sisällä oleviin kiinnostaviin duuneihin Opetusministeriöltä, Patentti- ja rekisterihallitukselta, UPM:ltä tai HR4:ltä. Sitten alkaa työtarjouksia ropisemaan tai todennäköisemmin menee tuokin verkkoyhteisöpalvelu tehottomana "pöytälaatikkoon"...

Illalla ei sitten oo juuri muuta tekemistä pimeässä Pohjolassa, kuin lämmittää ulkosaunaa, mihin saakin sitten kolme tuntia menemään (kaksi lämmitystä ja tunti saunomista). Sitten aikaisin nukkumaan ja toiveikkaana kohti uutta aamua.

Tuleehan noita duunipaikkoja...

Ohi meni tuo rekry, niinkuin arvelinkin. Koska se oli itselleni lähes räätälöity paikka henkilökohtaisellakin tasolla, isku oli samaa luokkaa kuin viime kesän MM-kisojen totaalinen epäonnistuminen!

Samalla siihen kilpistyi koko vuoden toinen toistaan seuranneet epäonnistumiset. Jotenkin vain mikään ei ole mennyt suunnitelmien ja odotusten mukaan, mikä voi myöskin johtua odotusten ylimitoitetusta tasosta.

Sitäkin tuli huonosti nukutun yön jälkeen aamulla kotimetsässä kannon nokassa istuen kelattua. Kävin kuitenkin hakemassa metsän kuningaskuuselta virtaa ja voimaa päättäen, että vielä ei ole aika laskea rimaa odotusten suhteen. Suunnitelmia vaan uusiksi ja hammasta purren eteenpäin! Unohdetaan tuo kunnallinen hallintopuoli, kun siellä panostukset tuntuvat muutenkin olemassa paperien pyörittelyssä. Sillä ei luovaa kehitystä saada aikaiseksi millään sektorilla.

Kuten aiemmin totesin, haastatteluharjoitukset on tehty ja tuskin tässä tarvitsee edes omia kykyjä liioitella, kunhan vaan pitää ajatuksen mukana eikä söhellä. Pitäisi vaan saada itsensä siihen haastatteluvaiheeseen. Hakuduunia helpottaa myös se, että nyt osaa jättää selkeästi mahdollisuuksien ulkopuolella olevat paikat hakematta. Itselläni nimittäin menee vähintään tunti työhakemuksen täyttöön, vaikka pohjatiedot olisivatkin jo järjestelmässä.

Pikkuhiljaa alkaa painaa myös edessä häämöttävä kassavaje, kun tästä työnhakuhommasta ei kukaan enää maksa mitään. Edellinen palkka on kolahtanut tilille heinäkuussa. Vararahastolla mennään.

Vähän kyllä jouduin vetämään "varavarjoakin" jo auki laittamalla viestiä tutuille vaikutushenkilöille tiedustellen varovasti tilaisuutta päästä heidän peukalon alaisiin paikkoihin kiinni. Jostain pitäisi ainakin sitä kokemusta saada tulevia rekryjä varten, jollei ihan just täydellistä työtä heti löytyisikään. Nyt ei ole varaa mennä rahan tienaaminen mielessä. Projekti- ja osa-aikaishommatkin kävisivät varsin hyvin. Laadusta ja mielekkyydestä sen sijaan ei voi tinkiä, koska ei opettajaduuneissakaan mitään vikaa ole.

Antaa niitten sukelluspummi- ja laskuvarjokeskusduunien vielä odottaa...