Tyhjän perässä!

Laitetaanpa välillä päivitystä yksityisestä aktiivimallistani omavalintaisena työttömänä työnhakijana. Tässä olisi nimittäin ollut tarjolla yksi erittäin houkutteleva vuorotteluvapaasijaisuus mutta selvitettyäni juurta jaksain asiaa, en virkavapaalla olijana kelpaa virallisesti työttömäksi työnhakijaksi, joten se siitä!

Yllättäen pääsin kuitenkin viime viikolla jo toisen kerran vuoden työnhakujen aikana haastatteluun. Homma olisi ollut sopivasti haasteellinen ja ehdin tehdä sen osalta pari päivää pohjatyötä ennen sovittua aikaa.

Niinpä ajoin lumimyräkässä reilut sata kilometriä haastattelupaikalle ja selvisin jopa omasta mielestäni erittäin hyvin sessiosta. Tietysti hieman epäilystä herätti yksikön johtajan lausunto siitä, että hän toivoi pääsevänsä tulevaisuudessa yhteistyöhön, vaikkei minua juuri tähän valittaisikaan. Toinen, mikä etukäteen hieman ihmetytti oli se, että yksikön sisällä oli ennestään palkattu projektityöntekijä, joka oli esivalmistellut kyseisen hankkeen.

Juuri niin, paikka oli valmiiksi pedattu kyseiselle henkilölle ja haastattelukierros järjestettiin vain muodon vuoksi, julkisen sektorin kriteerit täyttämään! Tällainen on tosi halventavaa vakavasti työtä hakevaa henkilöä kohtaan ja moraalisesti erittäin arveluttavaa. Syytönhän yksikön johtaja siihen on. Vika on systeemissä, mikä pakottaa selvässä pelissä kiusaamaan myös sivullisia.

No, minulle se oli hyvä harjoitus mutta heikommassa taloudellisessa asemassa olevalle työnhakijalle muutaman sadan kilometrin turha matkustaminenkin on epäinhimillistä. Onnistuin hyvin haastattelussa ja sain sitä kautta itsevarmuutta mahdollista tulevaa oikeaa haastattelua varten. Opin valmistautuessa uusia asioita, joista voi olla tulevaisuudessa hyötyä ja luulen, että kyseinen haastattelijakin jäi pieneen kiitollisuuden velkaan asian tiimoilta, mitä saatan pystyä hyödyntämään jo seuraavassa haussa.

Positiivista oli myös se, että ilmoitus valitsematta jättämättä tuli nopeasti. Vastaavanlaiseen hyvään käytäntöön on pystynyt ainoastaan Fazer ja Kouvolan kaupunki aiemmin. Mm. kaikki valtion hallinnon yksiköt, UPM ja OAJ ovat pihdanneet rekrytoinnin tuloksia jo kuukausitolkulla! Oletusarvona tietysti on, että ellei viikon sisällä hakuajan jälkeen oteta yhteyttä, tilanne on ohi.

En jää vieläkään tuleen makaamaan! Pienen suvantovaiheen jälkeen, missä haettavaksi tuli vain "pakollisia" puolikiinnostavia hommia, edessäni on jälleen yksi paikka, jonne todella haluaisin päästä ja johon minulla on kaiketi realistiset mahdollisuudetkin. Aion panostaa siihen täysillä seuraavat kaksi viikkoa ja toivottavasti sen jälkeen koko lopun työurani. Unohtamatta kuitenkin rakentaa back-upia pettymyksen varalle...

Tuleehan noita duunipaikkoja...

Ohi meni tuo rekry, niinkuin arvelinkin. Koska se oli itselleni lähes räätälöity paikka henkilökohtaisellakin tasolla, isku oli samaa luokkaa kuin viime kesän MM-kisojen totaalinen epäonnistuminen!

Samalla siihen kilpistyi koko vuoden toinen toistaan seuranneet epäonnistumiset. Jotenkin vain mikään ei ole mennyt suunnitelmien ja odotusten mukaan, mikä voi myöskin johtua odotusten ylimitoitetusta tasosta.

Sitäkin tuli huonosti nukutun yön jälkeen aamulla kotimetsässä kannon nokassa istuen kelattua. Kävin kuitenkin hakemassa metsän kuningaskuuselta virtaa ja voimaa päättäen, että vielä ei ole aika laskea rimaa odotusten suhteen. Suunnitelmia vaan uusiksi ja hammasta purren eteenpäin! Unohdetaan tuo kunnallinen hallintopuoli, kun siellä panostukset tuntuvat muutenkin olemassa paperien pyörittelyssä. Sillä ei luovaa kehitystä saada aikaiseksi millään sektorilla.

Kuten aiemmin totesin, haastatteluharjoitukset on tehty ja tuskin tässä tarvitsee edes omia kykyjä liioitella, kunhan vaan pitää ajatuksen mukana eikä söhellä. Pitäisi vaan saada itsensä siihen haastatteluvaiheeseen. Hakuduunia helpottaa myös se, että nyt osaa jättää selkeästi mahdollisuuksien ulkopuolella olevat paikat hakematta. Itselläni nimittäin menee vähintään tunti työhakemuksen täyttöön, vaikka pohjatiedot olisivatkin jo järjestelmässä.

Pikkuhiljaa alkaa painaa myös edessä häämöttävä kassavaje, kun tästä työnhakuhommasta ei kukaan enää maksa mitään. Edellinen palkka on kolahtanut tilille heinäkuussa. Vararahastolla mennään.

Vähän kyllä jouduin vetämään "varavarjoakin" jo auki laittamalla viestiä tutuille vaikutushenkilöille tiedustellen varovasti tilaisuutta päästä heidän peukalon alaisiin paikkoihin kiinni. Jostain pitäisi ainakin sitä kokemusta saada tulevia rekryjä varten, jollei ihan just täydellistä työtä heti löytyisikään. Nyt ei ole varaa mennä rahan tienaaminen mielessä. Projekti- ja osa-aikaishommatkin kävisivät varsin hyvin. Laadusta ja mielekkyydestä sen sijaan ei voi tinkiä, koska ei opettajaduuneissakaan mitään vikaa ole.

Antaa niitten sukelluspummi- ja laskuvarjokeskusduunien vielä odottaa...

Kouluhörhöilyä

Okei, valmistaudun parhaillaan ensimmäiseen työhaastatteluuni kolmeenkymmeneen vuoteen ja en malta siihen liittyen kommentoida agendalla olevia asioita myös tänne.

Kouvolan kaupunki on teettänyt perusopetuksen kehittämisen selvityksen, joka oikeastaan oli siis perusopetusta antavien yksiköiden yhdistämisselvitys. Tai ainakin niiltä osin, mikä herättää intohimoja poliittisissa päättäjissä ja kuntalaisissa. Toki tämä rakenteellinen perusta luo pohjan myös järkevälle pedagogiselle kehitystyölle mutta tämän opetuksen kannalta tärkeimmän osan työstäminen ja toteuttaminen jää pääasiassa opetustoimen sisäiseksi puuhaksi. Ehkä hyvä niin!

En tiedä poliittisesta prosessista aikaansaadun päätöksen osalta mutta olin positiivisesti yllättynyt, että järkiperäistäminen meni näinkin hyvin läpi! Yksiköiden yhdistäminen tuo mukanaan oppilaille mahdollisuuden laadukkaampaan opetukseen, tarkoituksenmukaisempiin oppimisympäristöihin ja oppimateriaaleihin. Jo pelkästään taito- ja taideaineiden opetukseen löytyy suuremmista yksiköistä enemmän erityisosaamista kuin kolmeopettajaiselta koululta. Lisäksi kaikki muu sparraaminen, ideoiminen ja yhteissuunnittelu on hedelmällisempää isossa yksikössä.

Henkilöstönkin kannalta viihtyvyys voi olla parempi suuremmassa työyhteisössä, jossa voi hieman valita yhteistyökavereitaan. Tehdessäni opiskeluaikana sijaisuuksia myös pienillä kouluilla, jossa ei oltu kunnolla edes puheväleissä sen ainoan työkaverin kanssa, päätin että en ikinä hakeudu töihin pikkukoululle.

Toki edellä mainitun selvityksen pohjalta tulleeseen poliittiseen päätökseen jäi lehmänkaupoilla itseni ja monen muunkin mielestä pari täysin järjetöntä yksikköratkaisua mutta ottaen huomioon jo taloudellisista tilanteistakin johtuvan miljoonan vuoden viiveen ratkaisun toteuttamisessa, nekin saattavat vielä muuntua viisaammiksi.

Työhaastatteluni aiheeksi ilmoitettiin siis kommentoida kyseistä loppuraporttia, jonka pohjalta yksikköpäätös on jo tehty mutta mieluummin haettuun toimenkuvaan liittyen tarttuisin opetuksen valtakunnalliseen pedagogiseen hajaannukseen, minkä jonkin verran itsenikin kritisoima uusi opetussuunnitelma ja nyt sen linjanvetoihin tulleet vasta-argumentit sekä tutkimukset ovat tuoneet. Bunkkeripuolustukseen vetäytyneen Opetushallituksen mukaan kyse on opetussuunnitelman tulkinnoista ja sen myötä tulleista ylilyönneistä mutta kyllähän vastuu ja syyt löytyvät kuitenkin ylemmästä hallinnosta, joiden käsistä tämä utopia-suunnitelma on lähtenyt. Onneksi monet opettajat kokemuksen ja maalaisjärjen myötä ovat osanneet työssään suhteuttaa suunnitelman oikeisiin uomiinsa ja jatkaa mm. järkevää ilmiöopetusta, jota myös aikojen alusta on ryhmätyöksi kutsuttu.  Vaaravyöhykkeellä ovat etenkin nuoret opettajat, jotka ovat alttiita lähtemään suunnitelman mahdollistamaan hörhöilyyn mukaan!

Huolestuttavimpana piirteenä uusissa opetusjärjestelyissä pidän kuitenkin ns. luokatonta rakennemallia, jossa työskentelytilat alkavat muistuttaa enemmän olohuonetta kuin työpaikkaa! Mitä pienempi ihminen on kyseessä, sitä suuremmalla syyllä hänellä pitää olla turvallinen oma paikka, jossa hän saa olla rauhassa. Aikuisetkin ovat luopumassa avokonttorihörhöilystä mutta nyt siihen kuvioon istutetaan pieniä tyttöjä ja poikia. Etenkin arat, heikot ja keskittymiskyvyttömät oppilaat ovat entistä enemmän hukassa kyseisillä menetelmillä. Muunneltavat tilat ovat ovat tarpeellisia ja hyviä ratkaisuja tilapäiseen työskentelyyn mutta ainakin alakoululaisella pitää olla oma turvallinen luokka, opettaja ja pulpetti!

Meillä Kouvolassa tai vielä tarkemmin Valkealassa on juuri alkamassa uuden "sivistyshässäkän" rakennusprojekti ja toivon todellakin, että sen suunnittelussa ei mennä metsään uusien trendien myötä. Jo senkin takia olisi hyvä, jos onnistuisin huomenna haastattelussa ja pääsisin sitä myötä ehkä ainakin esittämään omia perusteltuja, kokemuspohjaisia ja tutkittuja näkemyksiä tilasuunnitteluun tuolle koululle, jossa aloitin kasvattajan urani jo vuonna 1984!